Henkilökultti

maanantai, helmikuu 06, 2006

Ulkoministeriö puhui taas fiksuja:

"Ulkoministeriö kehottaa Syyriassa oleskelevia suomalaisia pitämään matalaa profiilia ja välttämään vihaisia väkijoukkoja tilanteen yleisen tulenarkuuden vuoksi."

Yleisesti ottaen kehotan täten kaikkia lukijoitani välttämään vihaisia väkijoukkoja ja pitämään matalaa profiilia.

Sen sijaan tähän pilakuvajuttuun on kai sanottava jotain. Ensinnäkin hymistely uskonnonvapaudesta ja sananvapaudesta ei oikein riitä keskustelun tasoksi. Matti Vanhanen sanomassa hesarissa, että uskontoja ei saa pilkata, niin meillä kuin muuallakaan, antaa mulle pahoja fiboja. Olkoon mies miten oikeassa tässä asiassa tahansa.

Kaikkein eniten kuitenkin häiritsee, se että rauhallisen vuoropuhelun sijaan pistetään taloja palamaan ja uhataan ihmisten terveyttä. En voi hyväksyä sitä, vaikka lehdessä olisi julkaistu mitä hyvänsä. Yksinkertaisesti: se mitä paperissa lukee ei voi oikeuttaa väkivaltaa.

Tuo väkivallasta pidättäytyminen onkin keskustelun ensimmäinen edellytys. Kyllä mieltä saa ja pitääkin osoittaa, mutta siinä vaiheessa kun ihmiset ovat vaarassa, niin pitäisi ottaa järkeä käteen. En edes minä olisi polttamassa jenkkien suurlähetystöä, vaikka olisivat pistäneet ydinaseella Irakin tai Ruotsin matalaksi.

Joissain olosuhteissa väkivallan tuomitseminen on vaikeampaa, ainakin jos se tapahtuu itsepuolustukseksi. Voin ymmärtää (joskaan en hyväksy sitä), että palestiinalaiset hyökkäävät jenkkien tai Israelin suurlähetystöön, koska näiden toimilla on jotain konkreettista vaikutusta kansalaisten elämään kyseisissä maissa ja voidaan nähdä miten kyseiset tahot polkevat aika perustavia oikeuksia.

Sen sijaan Tanskan suurlähetystöön hyökkääminen tuntuu lähinnä pienemmän kiusaamiselta. Ovatko tanskalaiset todella niin suuri uhka elämäntavalle? Tekevätkö Tanskan merivoimat nyt iskun Syyriaan? Ottavatko tanskalaiset islamin opit tehokkaimmin vastaan väkivallalla uhkaamalla?

Väkivalta lopettaa keskustelun. Jos tarkoitus on jatkaa keskustelua ja mahdollisesti parantaa osapuolien välistä ymmärrystä (mikä lienee yleisesti kaikkien osapuolien etu) eikä lopettaa sitä, niin väkivallalle on tultava loppu.

Rauhan puolesta, sotaa vastaan.

2 Comments:

  • Offtopic: Merkintöjesi permalinkit antavat 403 Forbiddeniä.

    By Anonymous Tuukka, at 6:50 ip.  

  • uh, olet oikeassa.

    Funtsitaanpa mitenhän sen korjaan.

    t. Juho

    By Anonymous Juho, at 8:56 ip.  

Lähetä kommentti

Links to this post:

Luo linkki

<< Home