KYMMENEN VUOTTA HARMAASUSISSA

Kyllä, kymmenen vuotta sitten olin liepeillä Ropeconissa Paasitornin yläkerroksessa, kun sudet kääntyivät historiaan. Löysin siivotessani päätoimittamani Airueen 2/2002 (mulla meni siis puheenjohtajasta päätoimittajaksi päin tämä "urakehitys"!), jossa on pitkä kirjoitukseni Kuusi vuotta Harmaasusissa (en löytänyt digitaalisesta muodosta enää). Summasin siinä seuraavasti:

"
ENTÄS SITTEN?

Jos pitäisi saattaa edelläsanottua johonkin järkevään muotoon, niin mahdollisuuksia on monia. Susissa aina keskeinen larppaamisen ja historianelävöittämisen jännite on ollut esillä jo vuosikausia. Kysehän ei lopultakaan ole kovin erillisistä asioista - historiallinen larppaaminen ja historianelävöittäminen ovat sama asia. Larpaamista on toki ainakin muunkinlaista. Olen ollut kuulevinani, että historianelävöittäminenkin sisältäisi jotain muutakin sisältöä. Oli se mitä tahansa, niin ainakin se on alunperin meidän tekemäämme ja ainakin josain mielessä siitä tulisi olla ylpeä.

Toinen tapa jäsentää susien historiaa on tarkkailla sen aktiiveja. Heitä on ollut paljon, koska sudet on perinteisesti tehnyt enemmän kuin puhunut. Ehkä näin tulisi olla jatkossakin. Liiallisen toiminnan määrää on valitettu vuodesta 1996, "kun ei vaan millään ehdi käydä kaikissa tapahtumissa". Uusia aktiiveja on aina vanhojen väsähtäessä löytynyt kantamaan susiperinnettä eteenpäin. Epäilyjä moisen olemassaolon kiistämisestä en usko [Tässä lauseessa on jotain mätää -2006 toim. huom.]. Oli tuon perinteen sisältö mikä tahansa.

Ehkäpä säästän itseäni, enkä ryhdy profetaaliseksi näin loppua kohti. En tosin myöskään voi väittää katsovani pelkästään positiivisena susien kehitystä. Mitään rysähdystä ei ole näköpiirissä - uudet innokkaat aktiivit ja jäsenet ovat jatkamassa toimintaa haluamaansa suuntaan. Ehkäpä vanhoistakin on välillä hyötyä, kunhan muistavat hiukan miettiä, mitä keinutuoleistaan huutelevat.

"
- JL, 2002.

No, kyllä kai minä vähitellen olen vetäytynyt sivuun ihan rivijäseneksi muiden yhdistysten ja opintojen viedessä enemmän aikaa. Ja huutelemattakin olen malttanut olla suht hyvin. Neljä vuotta on kohta vierähtänyt tuon kirjoittamisesta. Hiukan eri asiat tuntuvat nyt tärkeiltä: histel vs. larp -meininki on laantunut ihmisten kyseenalaistaessa jaon. Jos sitä nyt koskaan niin tiukkana olikaan. Sateenvarjomeininki erilaisten ihmisten ja intressien suhteen tuntuu nyt merkittävimmiltä, samoin kuin yhdessä ponnistelu yhteisten projektien eteen.

Olen ollut hallituksesta ulkona pari vuotta, joten näkökulma on eri kuin kaapin päältä katsoessa. Joskin sentään Savujen lahtea järjestäessä viime vuonna taas muisti elävästi miksi yhdistystoiminta onkin palkitsevaa. Larppien kirjoittamisesta olen nauttinut aina (vaikken aina juuri sillä hetkellä kun on dl, mutta niinhän se on aina).

Olen pyöritellyt ensi kesän suurpeliä, mutta toisaalta emmin aika pahasti sitä - jotenkin tuntuu siltä, että mun aikani tämän suhteen meni jo. Lisäksi ilmeisesti joistain muistakin viritelmistä on ollut puhetta luovan vapaa-aikani tehokäytön suhteen. On susissa sitä paitsi mua artistisempia kirjoittajia ja organisoituneempia pelinjärjestäjiä. Ja kai mä lähden kirjoittamaan, jos otetaan.

Rivijäsenen näkökulmasta susilla tuntuu menevän ihan mukavasti. Toimintaa on ja mielenkiintoisia larppeja yhdistyksen laitamilla on ainakin tekeillä. Marpit ymmärtääkseni pyörivät. Airuitakin tulee. Vanhat välillä kitisevät, mutta niinhän ne tekevät aina. Nettiprojektit ovat suunnilleen samalla tasolla kuin kymmenen vuotta sitten, mutta sellaistahan yhdistystoiminta on. Positiivista on myös se, että Suomen yleistä larp-skeneä vaivaava anemia ei ole ainakaan vielä tarttunut susiin.

Parasta susissa, kuten joissain muissakin yhdistyksissä, ovat aina olleet luovat ja ahkerat ihmiset. Olette ihqui. Lovee.