Henkilökultti

torstai, elokuu 24, 2006

Jep.

Sanotko sen enää paremmin?

"
HYY: Opiskelijat unohdettu budjettiesityksessä täysin

Helsingin yliopiston ylioppilaskunta (HYY) on tyrmistynyt hallituksen budjettiesityksestä, jossa opiskelijat on unohdettu tyystin. Lisärahaa on luvassa niin lapsiperheille, työttömille kuin eläkeläisillekin, mutta opiskelijoiden tukia vain leikataan.

Opintorahaa on tarkistettu viimeksi vuonna 1992, ja sen reaaliarvo on neljäntoista vuoden aikana laskenut noin viidenneksen. Opiskelijajärjestöt ovat tänä vuonna kampanjoineet opintorahan 15 prosentin tasokorotuksen puolesta. Adressiin tasokorotuksen puolesta on kertynyt jo 107 000 nimeä. Kulttuuriministeri Tanja Saarela puolestaan on ajanut opintotuen tulorajojen korottamista. On käsittämätöntä, että hallitus sivuuttaa kuitenkin opiskelijoiden tarpeet täysin. Päinvastoin valtioneuvosto haluaa leikata opintotukibudjettia 8 miljoonalla eurolla.

Korotusta ei ole herunut myöskään korkeakouluopiskelijoiden ateriatukeen. Valtioneuvoston jo päättämä opiskelija-aterian enimmäishinnan nosto 1.1.2007 alkaen jäänee siis opiskelijoiden maksettavaksi.

Leikkauksia on luvassa myös Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön määrärahoihin. Opiskelijoiden hyvinvointiin ei olla valmiita panostamaan, vaikka tutkimusten mukaan 30 prosenttia yliopisto-opiskelijoista kokee runsasta stressiä ja joka neljäs kärsii mielenterveyden häiriöistä. "Keskeinen syy opiskelijoiden jaksamisongelmiin on se, että riittämättömän opintotuen vuoksi työssäkäyntiä ja opintoja sovitetaan yhteen jaksamisen kustannuksella", arvioi HYYn hallituksen puheenjohtaja Maija Jäppinen. Säästöjen tavoitteleminen tällaisilla leikkauksilla on lyhytnäköistä, sillä nykymenolla kansakunnan toivot poltetaan loppuun jo opiskeluaikana.

Budjettiriihessä on unohdettu kokonaan hallituksen omat tavoitteet opiskelijoiden opintososiaalisen aseman parantamisesta ja päätoimisen opiskelun tukemisesta. "Hallituksen juhlavat sanat köyhyyspaketista saavat onton kaiun, kun yksi pienituloisten ryhmä on sivuutettu tyystin. Suuri osa opiskelijoista elää virallisten köyhyysrajojen alapuolella", muistuttaa Jäppinen.

Helsingissä 24.8.2006
Helsingin yliopiston ylioppilaskunta
"

0 Comments:

Lähetä kommentti

Links to this post:

Luo linkki

<< Home