Henkilökultti

perjantai, lokakuu 26, 2007

Ainiin, hyvää päivää demokratiasta nimeltä Suomi. Mihin sitä perustuslakia oikeastaan tarvitaankaan (via Laura).

Peräseinäjoen Keskustanuoret
Kokoontumisvapautta rajoitettava huippukokousten aikana

Peräseinäjoen Keskustanuoret vaativat, että yleistä kokoontumisvapautta on voitava rajoittaa esimerkiksi kansainvälisten huippukokousten aikana.

Suomi on vielä turvallinen ja haluttu kokousmaa, minkä johdosta Suomi on saanut järjestettäväkseen useita kansainvälisiä huipputapaamisia viime vuosien aikana. Tapaamisiin on osallistunut merkittäviä päättäjiä aina presidenteistä pääministereihin. Valitettavasti kaikilla kansalaisilla ei ole olleet käytöstavat hallinnassa, vaan monesti olemme saaneet todeta, että alun perin laillisetkin mielenilmaukset ovat muuttuneet yleiseksi rähinöinniksi. Laillista esivaltaa edustavat poliisit ovat joutuneet kaiken maailman ituhippien perusteettoman vihan ja asiaankuulumattoman haistattelun kohteeksi.

Jotta vastaisuudessa moisilta episodeilta vältyttäisiin, tulisi yleistä kokoontumisvapautta rajoittaa kansainvälisten huipputapaamisien aikana. Myös kansallisista tapahtumista erityisesti itsenäisyyspäivän juhlavastaanotolle osallistuvien turvallisuus tulisi taata, joten kokoontumisvapautta tulisi rajoittaa myös tuolloin nk. kuokkavieras-tapahtuman yhteydessä.
Peräseinäjoen Keskustanuoret toivovat, että Suomi on haluttu kokousmaa jatkossakin ja haluaa viestittää, että rähinöinti laillista esivaltaa vastaan on aina paheksuttavaa."


Asemin aikaan olleessa miekkarissa tapasin tyyppejä muun muassa Burmasta. Nyt ne ovat varmaan kaikki ammuttu, maanpaossa tai vankilassa. Toivotan nämä peräseinäjokelaiset suoraan Myanmariin ottamaan lisää demokratiaoppia.

0 Comments:

Lähetä kommentti

Links to this post:

Luo linkki

<< Home