Henkilökultti

keskiviikko, marraskuu 21, 2007

Toiseksi viimeinen Tehy-entryni. Nurmijärven Franco taas vauhdissa. Olisihan sitä demokratiaa voinut edes kokeilla.

Vanhasen mukaan mikä hyvänsä nykyisistä oppositiopuolueista olisi ?hallituksen heikoin lenkki?, jos puolue joskus pääsisi hallitusvastuuseen. Pääministerin mukaan opposition vaatimus, että työtaistelun uhka voidaan ratkaista rahalla, oli vastuutonta käyttäytymistä.

?Se hyväksyi avoimesti asetelman, että sairaanhoitajat uhkaavat irtisanoutumisillaan ihmisten terveyttä ja henkeä ja valtion pitää ratkaista kiista rahalla. Opposition edustajat korostivat vielä kantaansa äänestämällä potilasturvallisuuslakia vastaan.?

Vanhanen vaati, että seuraavaan hallitusohjelmaan on selkeästi kirjoitettava, että vastaavaa asetelmaa ei pääse syntymään.

Lisäksi pääministeri antoi ymmärtää, että nykyiset oppositiopuolueet ovat hallituskelpoisia vain jos ne peruvat puheensa ja esittämänsä vaatimukset valtion väliintulosta.


On varsin helppo yhtyä demari Feldt-Rannan kommentteihin asiassa:


Suurimman oppositiopuolueen Sdp:n puoluesihteeri Maarit Feldt-Ranta tyrmistyi Vanhasen puheista. Feldt-Rannan mukaan ne ovat osoitus pääministerin vallantäyteisyydestä, vinoutuneesta suhteellisuudentajusta ja kylmäkiskoisuudesta.

Hänen mukaansa Vanhanen yrittää hallituksineen vetäytyä vastuusta Tehy-kiistan ratkaisemisessa ja syyttelee kriisistä kylmästi muita.

?Hallitus kehitti historiallisen sotkun hoivakiistassa, kriisiytti työmarkkinat ja suomalaisen terveydenhuollon. On pöyristyttävää, että Suomella on pääministeri, joka ei näe itsellään mitään roolia eikä vastuuta tilanteen ratkaisemista, vaikka hallituksella olisi kaikki avaimet siihen?, tuohtunut Feldt-Ranta sanoi keskiviikkona.

Hänen mielestään Vanhanen on poikkeuksellisen törkeästi laiminlyönyt tehtävänsä ja hallitus velvollisuutensa huolehtia hoivapalveluista, ja siksi kunnat joutuvat palkankorotusten maksajaksi.

Tehy-kiistasta tuli Feldt-Rannan mielestä Vanhaselle arvovaltakysymys: Vanhanen takasi, ettei hallitus ala hoitaa etunenässä kokoomuksen antamia vaalilupauksia. Vanhasen työmarkkinaosaaminen ja vastuullisuus eivät ole sillä tasolla, mitä voisi edellyttää pääministeriltä, Feldt-Ranta sanoi.


Paras on kuitenkin vikassa kappaleessa:

Tehyä pääministeri arvosteli siitä, että järjestö ei ollut varoittanut jäsenistöään, että jokainen yksilö olisi joutunut rikosoikeudelliseen vastuuseen, jos hän olisi jäänyt pois töistä ja joku olisi sen vuoksi vammautunut tai kuollut.


Minä moitin samassa nuotissa Matti Vanhasta siitä, että hän ei varoittanut Suomen kansaa siitä, että aikoo systemaattisesti alasajaa maamme demokraattiset instituutiot.

Eräässä loistavassa elokuvassa muistutetaan siitä, että kansan ei pitäisi pelätä hallitustaan vaan hallituksen kansaa. Se kannattaisi pääministerinkin pitää kirkkaana mielessään.

2 Comments:

  • Se sarjakuvakin on mainio.

    By Blogger Jaakko Vasankari, at 11:59 ip.  

  • On, mutta en jaksanut lukee sitä, niin en uskalla kehua sitä ;)

    On se kyllä tuolla kämppiksen kirjahyllyssä.

    t. Juho

    By Blogger Juho, at 9:38 ap.  

Lähetä kommentti

Links to this post:

Luo linkki

<< Home