Henkilökultti

keskiviikko, joulukuu 26, 2007

Tuli loma ihan tarpeeseen. Perusjoulua ja ihan huvin vuoksi lueskelua, eikä kiire mihinkään. Ehdin vähän saattaa muutamia ajatuksianikin kokoon, mikä oli ihan positiivista. Löysin myös jotain, minkä luulin jo kadottaneeni jonkin aikaa sitten.

Tuntematon jäi pyörimään mieleen. Sen sijaan sen tiimoilta lehdistössä käytävässä keskustelulla ei ole kyllä mitään tekemistä itse näytelmän kanssa.

Jos jokainen sukupolvi kirjoittaa tuntemattomansa uudestaan, niin tuo lähinnä mielestäni kuvasi miten merkityksettömiä monista niistä asioista, joita Linna piti tärkeänä, on tullut. Alunperin Linnan kirjat olivat sitä suurta suomalaista konsensusta, jolla sodanjälkeinen Suomi rakennettiin sisällissodan jälkeen. Se kuvasi niitä, jotka isänmaa oli pettänyt, mutta jotka silti olivat valmiit kaatumaan (ja voi pojat kaatuivatkin) sen idean puolesta.

Nyt tuntematon oli kertomus siitä miten tuo konsensus on repeilemässä yhä pahemmin - tai ehkä pikemmin se on muuttumassa merkityksettömäksi. Eri juttu sitten se, miten aito tuo konsensus koskaan olikaan. Ei sitä silti voi olla hymähtelemättä oikeiston luvatessa vanhimman lupauksensa mukaisesti "vastakkainasettelun ajan olevan (vihdoin) ohi". Vaikkei hymähtely varmaan ole tässä se oikea vastaus poliittiseen tuplapuheeseen.

Onko Suomi sitten kuollut? Luin joululahjaksi saamani kirjan Foerin jalkapallon maailmanselitystä tästä näkökulmasta, mielenkiintoinen muuten monestakin näkökulmasta. Siinäkin esitettiin tiettyjen ehtojen vallitessa kansallisvaltioiden itse asiassa vahvistuvan vastauksena "globalisaatioon". Kansallisvaltiota elvytetään toki stereotyyppien ja urheilun kentillä, mutta toki edelleen "oman" kielen ja uskonnon kautta. Voiko se projekti enää onnistua? Ja se kuumentavin kysymys jää edelleen ilmaan: olisiko nykypolvien katsantokannasta täysin samantekevää kuka olisi voittanut jatkosodan?

Ja kun tämä nyt tähän meni, niin Elsa Rauteen Espanjan sisällissodan innoittama Veli, sisko:

Sivistyksen etuvartiossa
missä kulttuurilla kerskutaan
tiedekin vain kehitellä koettaa
uudet keinot joilla surmataan

Tykit, pommit, kaasut kaikenlaiset
kylvää tuhoa ja kuolemaa
Isät, pojat työläiskotienkin
taiston tanner uhriksensa saa

Miksi kansat toisiansa surmaa
työmies työläistä toisen maan?
Kuka voitot korjaa murhatöistä
milloin verivelat maksetaan?

Sotiin johtaa riistoherrain kiistat
heidän eduistansa kamppaillaan
Sotasaalis minkä herrat voittaa
työläispoikain verin maksetaan

Työläiskansat, nouskaa kaikkialta
sodan julmaa vaaraa vastahan
On jo aika ihmisyyden voittaa
sodan julmat kauhut lopettaa

Sotatorvet kaikkialla soittaa
kansat nouskaa vastaan huutamaan
Sotain synnyttämää riistovalta
sekin tieltä väistyä jo saa

4 Comments:

  • itse asiassa se säkeistö, mikä ei tuossa ole, ajoittaa tuon tarkalleen ottaen paremmin. "Afrikasta, päiväntasaajalta / vierii voihke hurmekenttien / Idän mailta myöskin Aasiasta / kuulet sotaratsuin korskehen" viittaa Italian hyökkäykseen Etiopiaan ja Japanin sotaan Kiinassa, eli teksti on asteen verran vielä vanhempi (n. 1935)

    Espanjan sisällissotahan oli sitäpaitsi luokkaluonteinen, eli tuskin siitä tässä muutenkaan olisi kyse.

    nillin nillin.

    By Anonymous O., at 2:48 ip.  

  • Pistäs Olli joku lisälähde tuohon ajoitukseen (Abessinia vai ei, koska tuli Suomeen), kun tästä keskusteltiin baariparlamentissa.

    Paras versio sen sijaan on epäilemättä hallitustoveri Mikko Perkoilalta vuodelta 1984. Mulle saa sen mielellään toimittaa.

    By Blogger Juho, at 4:43 ip.  

  • Reijo Frank tuon kyllä esittää mieleenpainuvimmin. :)

    muistaakseni ainakin Työväen laulukirja (2007) sisältää tämän Abessinia-väitteen, samaten kuin joku muukin taannoisen pelimme tienoilta käsissä ollut nuottikirja. onhan näitä.

    teksti voi kyllä olla myös vasta vuodelta 1936, kuten wikipedia sanoo, en sikäli ala kiistelemään, mutta tapahtumat, joihin viitataan eivät kyllä anna ymmärtää että kyseessä olis Espanjan sisällissota.

    By Anonymous o., at 5:22 ip.  

  • no, ois pitäny vähän lisää googlata vaan... kas tässä sekä esitys että lähde: http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=4&ag=26&t=440&a=3756

    By Anonymous o., at 5:24 ip.  

Lähetä kommentti

Links to this post:

Luo linkki

<< Home