Henkilökultti

lauantai, kesäkuu 14, 2008

Bileet pitkätukkien luolassa. Irkkuviskiä juotiin, vaikka vähän jäi vielä jäljellekin. Tervetuloa juomaan loputkin pois.

Irlanti äänesti ei euroopan perussopimukselle. Ei mennyt myyräntyö siis ihan hukkaan ;).

Artikuloin positioni perustuslakia vastaan jo vuonna 2005 seurattuani vaihtoaikanani Ranskan keskustelua vaihtoehdoista. Olipa mielipide aiheesta mikä tahansa, niin joka tapauksessa aiheesta pitäisi äänestää kansanäänestyksellä eikä päättää eduskunnassa. Kansanäänestystä ei järjestetty missään euroopan maassa, koska se olisi kaatunut missä tahansa euroopan maassa. Tämä merkki kannattaisi ottaa Brysselissä ihan tosissaan.

Ranska ja Hollanti kaatoivat perustuslain äänestyksissään ja siitä tehtiin vähän parannelta versio, jota ei enää kutsuttu perustuslaiksi. 90% sisällöstä säilyi samana. Tavaraa, joka perustuu Linnake-Euroopalle, militarismille ja joka tekee mahdottomaksi rakentaa markkinoita moniäänisempää ja sosiaalisempaa Eurooppaa.

Suomen keskustelua asiasta on ollut lähinnä aika hämmentävää. En ole valtiosääntö-oikeuden asiantuntija, mutta spekuloin silti. Ihan periaatteessa haluaisin elää maassa, josta en joutuisi tarkastamaan jatkuvasti perustavimpia poliittisia oikeuksiani maan perustuslaista. Niille, jotka ovat ehtineet unohtaa, siellä lukee muun muassa:

"Suomi on täysivaltainen tasavalta"

"Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta"

"Lainsäädäntövaltaa käyttää eduskunta, joka päättää myös valtiontaloudesta"

Edelleen tässä tapauksessa uusi perussopimus lienee Suomen perustuslain vastainen, koska pykälän 94§ 3. momentissa lukee: "Kansainvälinen velvoite ei saa vaarantaa valtiosäännön kansanvaltaisia perusteita". Perussopimuksessa on useampiakin juuri tällaisia velvotteita.

Lisäksi luulisi olevan ilmiselvää, että kun maan perustuslaki korvataan toisella, niin oikea laillinen menettelytapa olisi perustuslain säätämisjärjestyksen mukainen (vaadittaisiin 5/6 enemmistö), vielä mieluummin kansanäänestys. Eduskunta oli molemmista asioista eri mieltä.

Alkaa ikävästi näyttää siltä, että samaan aikaan kun poliitikot keskittyvät säätämään itseaiheuttamiensa ongelmien (lahjonta, korporativismi, byrokratismi ja korruptio) parissa, niin markkinat ja ylikansalliset elimet järjestävät elämämme haluamansa kaltaiseksi. Ehkä tämä ei herättää nyt vähän miettimään demokratian perusteita.

1 Comments:

  • Pohdiskellut samaa. Julkisoikeuden kurssilla väittivät, että eu-lainsäädäntö ylittää maan omat lait. Jos siis on ristiriitainen tilanne, noudatetaan eu-lakia :/ Epäselväksi mulle jäi kuinka pitkälle esmes perustuslakiin tämä pätee...
    Sanna

    By Anonymous Anonyymi, at 7:29 ip.  

Lähetä kommentti

Links to this post:

Luo linkki

<< Home