Henkilökultti

sunnuntai, kesäkuu 01, 2008

Tämän reissun tukikohdaksi muodostuneella Amsterdamin lentoasemalla odottamassa taas yhtä lentoa, tällä kertaa matka lopulta Skövdeen Etelä-Ruotsiin. Pari kuukautta kului ihan tehokkaasti ilman alkoholia, ainoastaan muutamassa sosiaalisessa tilanteessa alkoholista olisi ollut hyötyä. Toisaalta hankalia aamuja ei varsinaisesti ole tullut ikävä.

Haastattelut ja matkan ensimmäinen tohtorikonsortiumi olivat mukavia. Haastatteluissa aina tosin se vaikein pala on niiden purkaminen. Kuka keksikään nämä laadulliset menetelmät. Konsortiumista tarttui kasa uusia kavereita ympäri eurooppaa (joskin taas jotenkin aika eteläisellä jakaumalla?) ja varsin hyödyllistä väikkäriohjausta. Oikein odotan, että saisin näitä töitä sen verran pois näpeistä, että pääsisin sen kimppuun.

Toisaalta konsepti ei voi oikein epäonnistua. Omalaatuista porukkaa: OSS narkkareidemme lisäksi paikallistettu sveitsiläinen olympialaisten tietojärjestelmiä tutkiva salaseuroista kiinnostunut juutalaispankkiiri (siis oikeeesti), saksalaisen Nato-yliopiston kriisinhallintaa opettava ja kriisitilanteessa (lue 3. Maailmansota) kaatuneiden itseään korjaavien verkkojen tutkija sekä e-demokratian ja e-hallinnan eroista kirjoittavia marssilaisia sosiologityyppejä. Liiketaloustieteen perussettinä tottakai vanhan euroopan siniverisiä, apinahäkeistään karanneita libertaareja sekä uuden euroopan bisnesraketteja. Professoripuolesta en uskalla edes aloittaa. Tämä remmi sijoitetaan ikuisessa Leidenissä suljettuun palatsiin pariksi päiväksi käsittelemään Uutta eurooppalaista johtamista kunnollisella lääkityksellä. (Eurooppalainen johtaminen siis vastapainona amerikkalaiselle johtamiselle; teemoina mm. IT, uudet yhteisöt ja liikkeet, epäkaupallisuus, pääoma, oppiminen, verkostot, virtualisoituminen, kulttuurinen sensitiivisyys, sukupuoli, vähemmistöt, rauha, kriisit, post-kolonialismi, post-fordismi, e-valtion rooli, Vuonna 1984 2.0 jne.).

- Then these fucking business types come to my class wearing their expensive suits and thinking nothing but money. Suckers don?t know what they are signing up for.


Intensiivinen seminaari kyllä paransi uskoa tieteenalamme tulevaisuuteen ihan kiitettävästi: samoin havaittavissa oli jonkin verran kevyttä nihkeyttä muutamalle yliopistojen autonomiaa uhkaaville privatisointihankkeelle. Tohtoriopiskelijoiden ongelmat tuntuivat olevan aika samanlaisia täysin riippumatta maasta tai yliopistojärjestelmästä. Se että Suomessa tohtoriopiskelijatkin keräävät ECTS-kreduja nauratti melkein kaikkia muita, saapa nähdä kuinka pitkään. Että terveiset ja haiseva erityiskiitos vaan tämänkin kehitelleille byrokraateille. Toivottavasti Bolognassa oli edes lämmintä.

Kirjoitanpa tämän tähän ylös nyt kun tuli mieleen: ilmaista rahaa eikä rahoitusta ole olemassa. Kun joku antaa sinulle rahaa, hän haluaa jotain siitä takaisin. (Eri asia sitten annetaanko). En ymmärrä miten tämä voi olla niin vaikea uskoa niin monelle tutkijalle, poliitikolle ja yliopistouudistajalle. Herätkää tosimaailmaan ja haistakaa ruusuja. Jos rahoittajille annetaan valta, tulee tuloksena juuri sitä mitä rahoittaja haluaa. Lisää autonomiaa? No, minun käsitykseni autonomiasta ei ole se, että joku tulee jostain norsunluutornista sanoo minulle mitä minun tulee tehdä. Vähän sama kuin väittäisi täydellistä orjuutta täydelliseksi vapaudeksi. Tai ainakin älyllisesti ihan yhtä epärehellistä.

Eu-projektipalaverin jälkeen tiedossa vielä toinen tohtorikonsortiumi, tällä kertaa vähän eri porukalla sekä suurin eurooppalainen tietojärjestelmätieteen konferenssi. Jotenkin on vähän sellainen olo, että voisi kyllä käydä kotona nukkumassa pari päivää tässä jossain välissä. Sitten vähän syssymmällä.

0 Comments:

Lähetä kommentti

Links to this post:

Luo linkki

<< Home