Henkilökultti

torstai, lokakuu 02, 2008

Alma Median toimitusjohtaja Kai Telanne kommentoi puhelimitse YLE Uutisille Lapin Kansan nykyisen päätoimittajan lausuntoa.
- Vaikea uskoa, että hän olisi sanonut, että julkilesbo ei sovi Lapin Kansan päätoimittajaksi. Ja jos näin on: lausunto ei edusta Alma Median kantaa, Telanne sanoo.


Mulle on jäänyt hiukan epäselväksi mikä se Alma Median kanta on. Onko se, että A) Päätoimittaja ei saa olla lesbo vai B) päätoimittajan puoliso ei saa toimia politiikassa (Keskustapuolueen ulkopuolella).

Olipa kanta kumpi tahansa, niin ei voi kuin ihmetellä millä vuosituhannella Alma Mediassa oikein eletään ja miten näitä laukovat saavat itse pitää duuninsa?

Ei ole vaikea vetää samaa johtopäätöstä kuin Journalistiliiton Arto Nieminen:

"En tiedä, parantaako tämä selitys tilannetta Alman kannalta yhtään. Ne ovat vain kerta kaikkiaan sekaisin siellä."


Tässä vielä ote Suomen perustuslaista Alma Medialle, että osaisitte saattaa rekrytointiprosessinne tälle vuosituhannelle:

6 §
Yhdenvertaisuus

Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä.

Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.

Lapsia on kohdeltava tasa-arvoisesti yksilöinä, ja heidän tulee saada vaikuttaa itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavasti.

Sukupuolten tasa-arvoa edistetään yhteiskunnallisessa toiminnassa sekä työelämässä, erityisesti palkkauksesta ja muista palvelussuhteen ehdoista määrättäessä, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään.

0 Comments:

Lähetä kommentti

Links to this post:

Luo linkki

<< Home