Dia 2 (13)
Huomautukset:
Vaakanuolta seuraamalla näkee eläkeläisten
määrän ja hoitoa tarvitsevien vanhusten
määrän mittavan kasvun. Se on
väistämätön, he ovat jo täällä.
Kasvu on nopeaa myös suhteessa aktiivi-ikäisten
määrään.
Nousevaa nuolta seuraamalla näkee, että nyt syntyvät
lapset ovat aktiivi-iässä, kun suuret ikäluokat ovat
eläkeläisinä suurimman hoidon tarpeessa. Nykyiset
lapsiperheet ovat silloin varhaisessa eläkeiässä
siirtämässä kulttuuria lastenlapsille. Syntyvien
ikäluokkien koko ratkaisee osittain, paljonko
työelämässä silloin on sosiaaliturva- ja
eläkemaksujen maksajia ja millainen verorasitus heillä
silloin on henkeä kohti.
Jo vähäinen tulevan aktiiviväestön
määrän lisäys helpottaisi suuria ikäluokkia
vanhoina, vaikka syntyvyyden kasvu ei yksin riitä paikkaamaan
toteutetun perhepolitiikan aiheuttamia puutteita.
Nykyisellä syntyvyydellä suomalaisten määrä on
kääntymässä pysyvään laskuun jo
elinaikanamme ja vanhushuoltosuhde uhkaa vakiintua 2020 -luvun
kansainvälisesti huippuhuonon kauden jälkeen pysyvästi
nykyistä selvästi huonommalle tasolle. Tätä saattaa
olla nyt vaikea pitää mielessä, kun väestön
keskittyminen muutamiin suuriin asustuskeskuksiin pitää
asunto- , koulu- ja päivähoitokysymykset julkisuudessa
esillä ja keskustelua syntyvyyteen vaikuttamisesta halutaan jopa
väistellä.
On varsin todennäköistä, että jokainen syntyvä
lapsi tullaan täällä vielä kipeästi
tarvitsemaan