Henkilökultti

tiistai, elokuu 29, 2006

Lehti lähes ensimmäistä kertaa vakavana ja hyvä niin:

"Haistakaa hallitus pitkä vittu"

Esim: "Te kenties kuvittelette, että hallituskaudesta toiseen voitte luvata mitä vain ja jättää lupauksenne lunastamatta. Kyllä opiskelijat kuitenkin lopulta taipuvat ja äänestävät teitä taas seuraavissa vaaleissa. Ei pidä paikkaansa. Minä olen saanut tarpeekseni tällaisesta perseeseenpanopolitiikasta, ja äänestän seuraavaksi aivan ketä tahansa muuta, mutten ainakaan yhtään nykyistä hallitusryhmää. En tosin usko että ne opposition vässykätkään sen parempaan kykenevät, mutta ainakin hallituspuolueet huomaavat, että tehdyistä päätöksistä on reaalisia seurauksia."

Onneksi kansanedustajat saivat sentään hyvästä työstä omia palkkojaan nostettua. Eihän vajaa kuustuhatta euroa riitä tänä päivänä juuri mihinkään.

0 Comments:

Lähetä kommentti

Links to this post:

Luo linkki

<< Home