Henkilökultti

keskiviikko, joulukuu 17, 2003

Eilen olin taas ylioppilaskunnan edustajistossa ihan varsinaisena edustajana kun varaedustajia oli poissa. Toistaiseksi olen siis ollut varsinaisena edustajana molemmissa edustajiston kokouksissa. Tällä kertaa meni neitsyys puhujapöntössä. Kävin ehdottamassa, että poliittisten järjestöjen (sisältää siis osakuntalaisen unionin ja ainejärjestöliiton) avustukset jaettaisiin samoin perustein kuin kaikkien muidenkin HYY:n alaisten järjestöjen. Tiukan väännön jälkeen edustajisto äänesti ehdotuksen läpi äänin 26-28. Aihe olikin oikeastaan ainoa, josta edustajisto oli selkeän jakautunut ja keskustelu kävi välillä aika kiivaanakin. Mallin muuttamista vastustivat keskeisesti osakunnat ja ainejärjestöliitto, jotka varmaan aiheellisestikin pelkäsivät sen vaikuttavan ensi vuoden avustukseensa. Uskon kuitenkin pitkällä aikavälillä uuden mallin olevan paitsi oikeudenmukaisempi muita järjestöjä kohtaan, niin myös pitkällä aikavälillä tekevän ihan hyvää ylioppilaskunnalle kehottamalla poliittisia kehittämään toimintaansa ja raportoimaan siitä.

Ensimmäinen kuudesta vaalilupauksestani on siis täytetty toisessa edustajiston kokouksessa. Tästä on hyvä jatkaa. Enköhän samalla saanut sitten nimeni tunnetuksi kaikkien ryhmien keskuudessa ja paljon uusia minua dissaavia tyyppejä erityisesti kahden muun suuren ryhmän keskuudessa. Kokous kesti melkein kuusi tuntia loppuen puoli yhdeltätoista. Sen jälkeen illalla ihme adrenaalinibursteja ja kummaa oloa eikä unikaan oikein meinannut tulla.

0 Comments:

Lähetä kommentti

Links to this post:

Luo linkki

<< Home