Henkilökultti

perjantai, joulukuu 12, 2003

Joulu, tuo kaupallisista juhlista jaloin, on täällä kohta taas. Tajusin sen tänään kirkkaasti kun yritin väistellä ammattiyhdistysaktiiveja ja joulushoppailijoita ydinkeskustassa. (No tietenkin mä laitoin nimen siihen STTK:N lappuun, kapitalistia turpaan). Olen varmaan maailman huonoin lahjojen ostaja, kun pää-asiassa ostan vain kummallisia lahjoja, jotka vastaanottajat ottavat hiukan kiusaantuneena vastaan, kun eivät oikein uskalla sanoa vastaankaan. Sitten sen lisäksi minä saan aina kaikkea kivaa, käytännöllistä ja hyvää, kuten vaikkapa karkkia, sukkia, kirjoja tai käyttökelpoisista mielilahjoista hyödyllisintä, kylmää käteistä.

Ymmärrän hyvin, miksi niin monet vihaavat joulua. Joululaulut ärsyttävät, eikä telkkaristakaan tule mitään. Tai edes ole, vaikka tulisikin. Lisäksi on vielä Petteri Punakuono ja Joulumaa. Onneksi ruoka on sentään hyvää. Brändättyä pikkujoulua siis vain kaikille. Toivottavasti se valkopartainen sosialistinen isähahmo jakelee tarpeeseen tulevaa krääsää, eikä äidy liian rasittavaksi.

Mikäköhän minut sai tämänkin entryn kirjoittamaan. Varmaan ne STTK:n järjestöjyrät, jotka toivottivat menestystä ja työtä. Jos ne keräisivät portsun edessä, niin ne saisivat varmaan vielä parempaa tahtia lahjalistoihinsa nimiä. Valtsikalla tai Topeliassa tosin taitaisi olle vielä enemmän opiskelijoita, joilla ei ole mitään tulevaisuutta.

0 Comments:

Lähetä kommentti

Links to this post:

Luo linkki

<< Home