Henkilökultti

perjantai, tammikuu 16, 2004

Mitä, Yhdysvallat aikoo mennä Marsiin 2020 mennessä? Ja asentaa kuuhun asuttuja avaruusasemia? Tämä on pieni askel ihmiselle, mutta suuri ihmiskunnalle. Ne voisivat vaikka mennä sinne kaikki ja lahjoittaa maan intiaanien, kanadalaisten ja ranskalaisten jälkeläisille. Bushista tulisi sitten ihmiskunnan ensimmäisen pahan imperiumin johtaja - ihan kuin elokuvissa.

Menin Marx-kurssille (Siltavuorenpenger S20A, 359 pe klo 14-16, mukaan mahtuu vielä) joka tuli yllättäen aivan tupaten täyteen siten ettei kaikille riittänyt edes istumapaikkoja. Luennoitsijakin oli hyvin hämmästynyt tungoksesta. Tungos johtui varmaan siitä, että luennoitsijan mukaan Marxia ei ole nyt opetettu 22 vuoteen filosofian kurssilla. Nyt Marx on kuitenkin taas ajankohtainen, ilmeisesti pitkälti siksi, että monenkaan mielestä yliopistolla kapitalistinen globaali talousjärjestelmä ei yksinkertaisesti vain tuo sitä luvattua paratiisia maan päällistä. Ei, koska nykyisen talousjärjestelmän ongelmat pahimpana epätasa-arvoisuus ja kaiken kulttuurin kertakäyttöistyminen ja sen kautta tapahtuva vääjämätön resurssien väheneminen saa yhä räikeimpiä muotoja maailmassa.

Sen takia Marxista haetaan jotakin kadotettua - sillä kaikella kunnioituksella suomalaista tiedeyhteisöä kohtaan - keskustelu Marxin teemoista ei ole ollut viime vuosikymmeninä (reaalisosialismin romahduksen jälkeen) kovin korkealla tasolla. Ihmiset eivät yksinkertaisesti osaa Marxin ajattelun perustuksia ja sen ongelmakohtia. Siksi miehen ajatusten kriittinen tutkimus onkin keskeistä. Siksi minä olen sillä kurssilla kaiken maailman friikkien, anarkistien ja muiden kanssa.

0 Comments:

Lähetä kommentti

Links to this post:

Luo linkki

<< Home