Henkilökultti

keskiviikko, joulukuu 31, 2003

Uusi vuosi, uudet kujeet. Näin vuoden viimeisinä hetkinä pitäisi kai vihdoin vilkaista viime vuotta ja sanoa siitä jotakin syvällistä. Lisäksi kai perinteisesti pitäisi tehdä lupauksia uudeksi vuodeksi.

Sanotaan nyt vuodesta se, että aikamoista hulinaa on ollut. Opiskeluiden kanssa ja yhdistyselämässä on ollut kiirettä, töissä ei olisi kyllä millään kerennyt käymään. Ensi vuodeksi täytynee kai töitä etsiä: joten jos tarvitset jonkun laskemaan rahaa, niin olen käytettävissä. Erityisen mukavia olisivat jonkin sortin kansalaisjärjestöt, mutta palkan haluan tehdyiltä tunneilta. Ensi vuonna pitänee myös kerrata ranska, koska näyttää siltä, että pääsen tosissani käyttämään sitä ensi syksynä.

Kiinnostus filosofiaan on ollut hyvin keskittynyttä ja olen ihan tahallanikin ollut ottamatta kaikkia vähänkin kiinnostavalta kuullostavia kursseja. Kyseessä lienee filosofian opinnoissa tyypillinen kolmannen vuoden väsymys - kun tajuaa, miten vaikeaa ajattelu on paitsi tuhatvuotiselta sisällöltään, niin myös väistämättömältä formaalilta muodoltaan. Kun tuon väsymyksen voittaa, niin sitten kuulemma valmistuu. Ja en ole vaihtamassa pää-ainetta tai menettämässä kiinnostustani ajatteluun, kunhan vain ymmärrän paremmin edessä olevan haasteen.

Roolipelit pöydällä palasivat viime syksyllä elämääni ja ovat tuoneet todella tarvittavaa vaihtelua arkeen. Samoin tietokonepelejä olen pelaillut vapaa-ajallani runsaasti. Nyt Exult osasikin pyörittää Ultima seiskaa, joten yöunet alkuvuodesta lienee menetetty.

Olen ajatellut kirjan kirjoittamista. Minulla on paljonkin sanottavaa, mutta toistaiseksi ei välineitä sanoa haluamaani toivomallani tavalla. Kaltaiseni lahjoiltaan keskinkertainen ja kieliopiltaan sekä sanavarastoltaan puutteellinen kirjoittaja joutuisi varmaan työstämään töitään kohtuuttomasti. Toisaalta suomalaisen nykykirjallisuuden tason huomioonottaen minun varmaan pitäisi vakavasti harkita tätä vielä. Ehkäpä kirjoitan sitten niitä ankaria filosofisia teoksia, joita tilataan vain filosofian laitoksille ja myydään divarien alennushyllyillä. Siinä olisi hyvä elämäntehtävä valittavaksi.

Mitäköhän sitä haluaisi tehdä isona?

0 Comments:

Lähetä kommentti

Links to this post:

Luo linkki

<< Home