Henkilökultti

keskiviikko, tammikuu 07, 2004

Ai mitäkö opin tänään? Antti Nylén tiesi kertoa jälkisanoissaan Charles Baudelairen Modernin elämän maalari ja muita kertomuksia sijoittaessaan artistia virtausten ulkopuolelle, että

"Vanhan korkeakulttuurin kannalta kehityksen kulku oli se, että taide hajosi keskenään kiisteleviksi koulukunniksi. Ehkä tarkemmin voitaisiin puhua alakulttuureista, joissa on pohjimmiltaan kysymys tyylistä, symboleista ja erottautumisesta - nykyäänhän korkeakirjallisuuden lukeminen ei eroa mitenkään skeittaamisesta tai live-roolipelaamisesta, ellei hieman pidemmän perinteensä ansiosta."

Kiitos Antti, palautit uskoni kirjallisuuden tutkimukseen. Ottaisin sanomasi quotiksi, mutta se taitaa kokonaisuudessaan olla liian pitkä.

Opin tänään myös sen, että Helsingissä poikittaisliikenne on huomioitu kiitettävästi: nopein reitti Malmilta Kamppiin ruuhka-aikana tosiaan kulkee Itäkeskuksen kautta. Kiitokseni HKL, tuohon liikennesuunnittelun ihmeeseen ei eläin pysty.

Ostin myös uuden kalenterin, kun huomaan unohtavani menojani. R&R kirjoitus on toistaiseksi sujunut kivuttomammin kuin toinen peli koskaan. Tuskan ja kärsivän artistin puute varmaan latistaa hahmoni keskinkertaisiksi tai muuta kummaa. Tänään katsomaan pelipaikkaa ja pelikokous, huomenna tentti teknologiajohtamisesta (sic). Joutunen auliisti myöntämään, että en ehkä ole ihan ajan hermolla näiden uusimpien kännykkägadgettien kanssa. Sen sentään olen oppinut, ettei kansantaloustieteestä ole mihinkään.

Niinjoo, olen kohta kuollut 25 vuotta. Sitä juhlitaan sitten 31.1. joten merkit kalentereihin, kutsut kirjoitan kyetessäni.

0 Comments:

Lähetä kommentti

Links to this post:

Luo linkki

<< Home