Paluu alkusivulle

3+ tiimi: taustaa

JOHDANTO JA TIIVISTELMÄ MENOT    Isot hankinnat       1. Asuminen       2. Liikenne    Juoksevat menot       3. Kulutusmenot       4. Lasten hoito       5. Koulutus ja harrastukset TULOT    Tulot ja verot       6. Palkkatulot       7. Verotus ja eläkekertymä       8. Työmäärät    Tulonsiirrot       9. Lapsilisät       10. Sosiaaliset tulonsiirrot TOIMEENTULO       11. Käytettävissä olevat tulot       12. Toimeentulon kehitys       13. Aika lapsille

Lapsiperheiden toimeentulo vaatii huomiota erityisesti  perustamis- ja 3+ kasvukynnyksillä tuloja suurentamalla ja/tai  menoja (vero-osuuksia) pienentämällä,  jos syntyvyys halutaan saada nousemaan  väestöä ja työvoimaa uusivalle tasolle. (ks. riittääkö kahden lapsen normi)

Asuminen ja liikenne ovat lapsiperheen kaksi suurinta menoerää. Menoihin riittävien säännöllisten tulojen saamista ja jatkumista pyritään ennakoimaan ja varmistamaan eri tavoin. Näiden perushankintojen maksaminen vaatii nykyisellä hintatasolla paljon työtä samaan aikaan, kun lapset tarvitsisivat aikaa.  Työn ja perheen yhteensovittamisessa tulisikin kiinnittää huomiota  kasvukynnysten veroihin. Ne tukevat nykyisin huonosti esimerkiksi perhevapaiden käyttömahdollisuutta. Kynnyslaskelmasta tarkemmin

1. Asuminen: lapsiluvun kasvaessa perheet muuttavat omiin pien-/rivitaloihin, mutta asuvat ahtaasti

Asunnon laajentaminen on auton tilavampaan vaihtamisen ohella perhekoon kasvulle mittava taloudellinen kynnys. Jos ajatellaan, että pieniä lapsia mahtuu kaksi samaan huoneeseen, ensimmäinen lisähuone tarvitaan kolmannesta lapsesta alkaen ja seuraava viidennestä. Keskimääräisin kerrostaloneliöhinnoin lisäinvestointitarve on 60 000 - 80 000 mk eli 10 000 - 14 000 euroa, pääkaupunkiseudulla 100 - 120 000 mk eli 17 000 - 20 000 euroa per lisähuone, mikä tarkoittaa käytännössä vähintään kaksinkertaista bruttoansiotarvetta.

Lasten kasvaessa tytöt ja pojat haluavat omat huoneensa ja sitä edellyttää myös kasvava työrauhan tarve kouluikäisillä, joten lisähuoneiden tarve kasvaa myös lasten vanhetessa. Lasten aikuistuttua ja lähdettyä kotoa lisätiloja tarvitaan pitkään kyläilyyn ja nuorten väliaikaisiin asumistarpeisiin.

Perheen kasvaessa yli kolmelapsiseksi alkaa pientalo olla kiinnostava vaihtoehto sekä omalta, että naapureiden kannalta. Uusien talojen hankintahinnat vaihtelevat paikkakunnan ja sijainnin mukaan, suuruusluokka monilapsisille perheille on arviolta 700 000 - 1 500 000 markkaa eli 120 000 - 250 000 euroa, hankintatavasta ja koosta riippuen. Kateuteen on silti tuskin syytä, valtaosa monilapsisista perheistä asuu perhekokoon nähden ahtaasti (ja perittävää jää lasta kohden vähän). Näihin summiin sisältyy veroa 40-44%, 300 000 - 650 000 markkaa eli 50 000 - 110 000 euroa. Hankintahinnan ja sen vero-osuuden maksuun tarvittavasta bruttotulosta summan kasvaessa progressiivisesti peritty vero vielä kasvattaa veron kokonaismäärää. Verovähennystä on saanut vain lainakoroista, vaikka kahden lapsen jälkeen veromäärä kasvaa rahallisesti tuntuvasti, mutta perheen maksukyky vähenee lasten hoitoon sitoutuvan työn takia.

Erityisesti monilapsisille perheille syrjäinen, edullinen sijainti kostautuu moninkertaiseksi kasvavilla liikennekuluilla.

Perhekoon kasvun takia välttämättömät, isot, ja toistuvat laajennukset asuntoon saavat vähän huomiota kulutustutkimuksissa, koska monilapsisia perheitä on enää niin vähän, ettei niitä satu riittävästi otantaan luotettavien tulosten saamiseksi. Ehkä tästä johtuen tämä perhekoon kasvukynnys on huonosti tunnettu.

Keskituloisen perheen mahdollisuudet riittävään asumisväljyyteen perhekoon kasvaessa ovat joka tapauksessa huonot.

Kuva 1.1. Lapsettomat asuvat harvoin ahtaasti. Lapsiluvun kasvaessa 1-2 lapsesta 3+:aan ahtaasti asuvien osuus kasvaa vajaasta 30%:sta noin 70%:iin. Viimeistään lasten tullessa kouluikään se alkaa tuntua.

Kuva 1.2. Lapsettomilla on asunnossa pinta-alaa keskimäärin 70 m2, lapsiluvultaan 3+ perheillä 111 m2.  Lapsiluvun kasvukynnykset ovat asumisen kalleudesta johtuen kovia. Perheen kasvaessa lapsettomasta 3+ lapsiseksi menee asuntoon keskimäärin 69 000 euroa eli 410 000 mk lisää, jolla pääsee siis asumaan muita useammin ahtaasti. Riittäviin tiloihin lisämaksut ovat suurempia ja velanhoito- sekä muut kulut tulevat vielä päälle.

Kuva 1.3. Omistusasuminen on yleistä (sininen) ja sen osuus pääsääntöisesti kasvoi asuntokunnan koon kasvaessa vuonna 2000.  Vuokralla asuvien osuus on jonkin verran suurempi suurimmissa 6 ja 7+ hengen asuntokunnissa, mutta omistusasuntojen osuus on kuitenkin suurempi kuin 1-3 hengen asuntokunnissa. Asumistuki on suunnattu pääosin vuokralla asuville (valkoinen), joten se osuu parhaiten pieniin asuntokuntiin.

Kuva 1.4. Alle puolet lapsettomista, mutta yli 80% 3+ perheistä asui pien- tai rivi-/ketjutaloissa vuonna 2000. Pientaloissa lapsiluvultaan 3+  perheistä asuu yli 70%.  Pientaloasuminen on laajasti suomalaisten toivoma asumismuoto ja maassamme on tilaa sen suosimiseen. Lapsiperheille se soveltuu erityisen hyvin.

Korkeat asumiskustannukset vievät lapsilta tilan ja ajan

Asuntojen koosta (kuva 1.2),  hallintaperusteesta (kuva 1.3) ja talotyypistä (kuva 1.4) voi päätellä, että asuntohintojen ja asumiskustannusten korkea taso ja nousu, kuten kiinteistö-, vesi/jätevesi- ja energiaverojen, tuntuvat sitä voimakkaammin ja vaativat sitä enemmän työtuloja ja -aikaa, mitä enemmän perheessä on lapsia, koska kulutusmäärät ja tilantarpeet kertautuvat lapsiluvulla.

Asunnon ja asumisen käyttömenojen verotuksen alentaminen tuntuu siten erityisesti suurissa lapsiperheissä.

On varsin todennäköistä, että monissa lapsiperheissä tarve ylitöihin ja syyt esimerkiksi miesten perhevapaiden vähäiseen käyttöön johtuvat edellä mainituista maksupaineista ja tarpeesta varmistaa tulotason riittävyys myös pitkällä aikajänteellä. Jos työn ja perheen yhteensovittamista todella halutaan helpottaa, on oleellista puuttua myös näihin syihin.

Poimintoja Suomen pankin johtajan Sinikka Salon haastattelusta Suomen Omakotilehdessä 17.5.2002:

• "Asuminen on kotitalouden hyvinvoinnin keskeisimpiä tekijöitä. Silti asumme liian ahtaasti ja kalliisti sekä meillä on asuntopulaa, etenkin kasvukeskuksissa ja pääkaupunkiseudulla."

• "On kestämätöntä, että tavanomaisilla palkkatuloilla ei ole mahdollista kohtuullisenkaan perheasunnon hankkimiseen eikä myöskään vuokra-asuntoja ole tarjolla. Lisäksi asuntokanta on laadullisesti joissakin suhteissa heikkotasoista."

• "Suomen asuntotilanne on eurooppalaisittain huono. Alemmasta asumistasosta huolimatta asumiseen käytetty tulo-osuus on Suomessa jopa korkeampi kuin EU:ssa keskimäärin. Saamme siis asumisessa muita vähemmän reaalista vastinetta rahoillemme."

• "Tutkimusten mukaan valtaosa kotitalouksista haluaa asua omakotitaloissa, mutta uustuotannosta valtaosa on kerrostalotuotantoa ja liian pieniä asuntoja.".

• "Heikko asumistasomme, korkea hinta- ja vuokrataso ja yleensä asunto-ongelmat ovat kotiperäisiä, tulosta monista pitkään jatkuneista säätelytoimista, jotka osin on purettu, mutta joista ei täysin ole päästy eroon. Etenkin maamarkkinat toimivat meillä huonosti, mikä on omituista ottaen huomioon, että asumme Euroopan harvimmin asutussa maassa.".

• "Siitä huolimatta, että Suomessa asutaan nyt EU-maiden mitapuun mukaan keskimäärin huonosti, on aivan realistista ajatella, että nostamme asumistasomme muita korkeammaksi."

---

2. Liikenne: henkilöautot ovat yleistyneet ja arkipäiväistyneet lapsiperheissäkin - paitsi verottajan mielestä

Auto on lapsiperheen hankinnoista toiseksi suurin ja joka tapauksessa yksi suurimmista ja perheen kasvaessa lähes välttämätön. Varsinkin lasten ollessa pieniä kulku julkisissa kulkuvälineissä on käytännössä hankalaa. Pienet lapset ovat ailahtelevia ja aika ajoin kärsivällisyyttä kysyviä omallakin autolla liikkuessa. Lasten kasvaessa kuljetustarpeet lisääntyvät. Kun lapsia on monta, asumisen kannalta edullinen syrjäinen sijainti moninkertaistaa liikennekulut.

Kolmannen lapsen syntymä aiheuttaa auton suurentamistarpeen: mihin pannaan vauvan koppa? Tämä on nykyisellä autojen hintatasolla käytännössä usein kovempi este perheen laposiluvun kasvulle kuin asunnon laajentaminen, lapset ovat usein vielä pieniä ja lisäasuintilan tarve ei ole niin kriittinen.

Auton suurentamistarve tulee uudelleen eteen neli- tai viisilapsisella perheellä, kun vanhempien lasten kasvettua tarvittaisiin tila-auton verran lisäpaikkoja. Edullisimmat 7-paikkaiset alkavat vähän yli sadasta tuhannesta markasta, noin 20 000 eurosta, mutta tyypillisesti uusien hinnat alkavat yli kahdensadantuhannen markan, noin 40 000 euron vaiheilta.

Uudet pikkubussit maksavat autoverosta johtuen 240 - 360 000 mk, noin 40 000 - 60 000 euroa. Pikkubussin pelkällä vero-osuudella lapseton ja pienperhe saa uuden auton. Dieselvero ja huolto- ja varaosakustannukset ovat suuria - suhteessa kokonaispainoon ja hankintahintaan. Tila-autojen ja pikkubussien käytettyjen autojen markkinat ovat pienet ja hinnat korkeat lähtöhintatasosta johtuen.

Kasvukynnysten madaltamikseksi tarvitaan edullisten käytettyjen perheautojen maahantuontia. Esimerkiksi Ruotsissa saa tietyin välein tuoda käytetyn auton verotta maahan.

Lapsiluvun kasvun näkökulmasta tulee huomioida, että auton hankinnan ja käytön välilliset verot kasvavat huomattavasti lapsiluvun kasvaessa. Suurten perheautojen hankinnan ja käytön verotusta on syytä helpottaa. Jos verotusta kehitetään käyttömaksujen suuntaan, tulee huolehtia, että perheillä on lapsiluvun kasvaessa tasaveroiset käytännön edellytykset toteuttaa perustuslain takaamaa liikkumisvapautta.

Kuva 2.1. Henkilöautojen määrä on kasvanut tuhatta asukasta kohti 60 -luvulta nykypäivään (sininen tolppa), muita autoja on vähän (valkoinen tolppa).  Henkilöautojen osuus henkilökuljetussuoritteesta on kasvanut 80%:iin (viiva) vuonna 2000. Voidaan sanoa, että henkilöauto on arkipäiväistynyt.

Kuva 2.2. Lähes kaikki lapsiasuntokunnat hankkivat lapsiluvun kasvaessa vähintään yhden henkilöauton selvitäkseen liikkumistarpeistaan, autojen ikä on sitten toinen kysymys nykyisillä hinnoilla.  Lapsiluvun kasvaessa yhdestä kuuteen ja yli vähintään kahden auton asuntokuntien osuus kasvaa.  Kuljetustarpeiden lisääntyessä kasvavat myös polttoainemenot ja joukkoliikenteen käyttö, erityisesti jos asunto on tilan tarpeen takia syrjäinen sijainniltaan ja kun lapset vanhenevat.

 “Nelilapsisten perheiden kokonaiskulutuskin oli pienempi (6%) kuin kolmilapsisten perheiden kokonaiskulutus, vanhemmat olivat rajoittaneet kulutustaan lastensa hyväksi. Nelilapsisten perheiden vanhempien henkilökohtainen kulutus oli vain 75 prosenttia muiden lapsiperheiden vanhempien kulutuksesta.” (Tilastokeskus: Sauli/Hyvinvointikatsaus - Spesiaali 1998, s. 60). “Viimeistään havainto neljännen lapsen kustannuksista herättää kysymyksen, miten erilaiset rajoitteet vaikuttavat keskiarvoihin. Ylivoimaisesti vaikuttavin kulutuksen rajoittaja on kotitalouden käytettävissä olevat tulot.” (Sauli 1998, s. 65) Vrt kuva 11.1.

Myytti lapsiluvun kasvusta johtuvasta mittakaava- tai skaalaedusta on silti edelleen varsin yleinen ja etua perustellaan kulutustutkimusten tuloksilla. Tulosten taustaa ei tällöin tarkemmin ajatella tai tunneta. Perhetukien heikentämisen perusteena puutteellisesti ymmärretyt ja pelkästään mittakaavaetuna pidetyt tutkimustulokset ovat suorastaan vahingollisia.

Kuva 3.1. Nelilapsisten perheiden kokonaiskulutuskin oli pienempi, kuin kolmilapsisten. Lapsiluvun kasvaessa ruoka-, asunto- ja vaatemenojen summa (punertavat osuudet) kasvavat lähes suoraviivaisesti, mutta muusta joudutaan tinkimään.

Henkilökohtaisesta kulutuksesta osa on aina kohdennettua henkilöön, harkinnanvaraiset kohdistetaan henkilöön tai yhteisiin kuluihin käyttäjien mukaan, kuten huonekalut, kodinkoneet ja auto. Lapsiluvun kasvaessa ruoka- ja asuntomenot kasvavat lähes suoraviivaisesti, mutta muusta joudutaan tinkimään.

Lasten henkilökohtainen kulutus on suhteellisen vähäistä alle 15 vuoden iässä, minkä jälkeen kulutus alkaa jyrkästi kasvaa. Lapsiperheissä sekä aikuiset, että lapset joutuvat rajoittamaan kulutustaan. (Sauli 1998, s. 60). “Kun lasten kustannuslaskelma tehdään tuloluokittain, voidaan heti havaita, että neli- tai useampilapsisissa perheissä ei ole suurituloisia, mikäli talouden koko otetaan huomioon tulojen luokittelussa.” (Sauli 1998, s. 65). Vrt kuva 12.1.

Kahden huoltajan lapsiperheet olivat vuonna 1996 kokonaiskulutukseltaan suurin kotitalousryhmä, kuluttivat keskimäärin 30 600 euroa eli 182 000 mk vuodessa per talous. Suurimmat kulutuskohteet olivat asunto ja vapaa-ajan asunto 25%, liikenne ym. 22% ja elintarvikkeet 15%.(Lähde: Suomen tilastollinen vuosikirja 1998).

Lapsiperheet pitävät elinkeinoelämän rattaat liikeessä. Lapsiperheiden kautta kotitalouksien taloudellisen pelivaran kasvu kanavoituu todennäköisimmin kotimaisen kulutuskysynnän kasvuun ja siten työllisyyteen, mikä on huomion arvoista elinkeinoelämälle. Eniten tulojen vähyys rajoittaa suurten perheiden kulutusta.

---

4. Lasten hoito: kotihoito yleistyy perheen lapsiluvun kasvaessa, päivähoito perheen tulojen kasvaessa

Päivähoitomenot lapsilisien (33%*) jälkeen toiseksi suurimpana menoeränä (29%*) nostavat Suomen sijoitusta kansainvälisissä perhetukivertailuissa. Tämä korostuu tarkasteluissa, joissa muiden maiden verotuksen lapsi- ja puolisovähennykset on jätetty huomiotta, koska Suomessa lapsilisiä korotettiin näiden verovähennysten poiston yhteydessä vuonna 1994. Päivähoitomenojen mukaan ottoa vertailuihin puolustaa se, että niiden ansiosta päivähoitoa käyttävien pienten lasten perheiden kasvavat työtulot todella parantavat toimeentuloa. Kun päivähoitoiässä on vain reilu kolmannes lapsista ja 83%* lapsi-ikäluokasta jää tätä tukea vaille, on kyseenalaista, syntyykö Suomen perhetukien tasosta näin vertailukelpoinen kuva myös muiden perheiden osalta.

Vuonna 2000 kokonaan kunnan järjestämän päivähoidon ulkopuolella oli 54 % 0-6 vuotiaista lapsista* eli yli puolet. Kokopäivähoidossa oli 35% 0-6 vuotiaista*. Lähes lapsilisien suuruusluokkaa oleva rahallinen nettopanostus päivähoitoon (josta asiakasmaksut on vähennetty) kohdistui siten 17%:iin*, eli vain kuudennekseen lapsista. (*Lähde: hallituksen lapsipoliittinen selonteko, kevät 2002). Päivähoidon ja kotihoidon panostusten kehitys näkyy kuvassa 10.1.

Alla olevista kuvista voi nähdä, että perhepoliittisesti merkittävä nettotuki päivähoitoon kohdistuu enimmäkseen hyvin toimeentuleviin pieniin perheisiin ja menee pääosin suurten lapsiperheiden ohi, jotka taas ovat muun muassa lasten hoidon takia poistuneiden tulojen takia taloudellisesti tiukalla. Perheen tuottama kokonaistyöpanos kuitenkin kasvaa lapsiluvun kasvaessa kotihoitoperheissäkin, jos lasten tulevat työpanokset lasketaan mukaan, joten suurten perheiden jääminen ilman suoraa tai käyttökelpoisten palvelujen kautta saatavaa nettotukea on selvä epäkohta.

Kuva 4.1. Kun perheessä oli vain 0-6 vuotiaita lapsia, kotihoito kasvaa lapsiluvun kasvaessa yhden lapsen 53%:sta vähintään nelilapsisten 90%:iin (tummempi tolppa). Kun perheessä on sekä alle, että yli 7 vuoiatita lapsia, kotihoito kasvaa 2 lapsen 29%:sta 77%:iin (vaaleampi tolppa).  Pienten lasten perheissä on siis kotihoito on yleisin hoitomuoto ja kasvaa kaikilla tärkeimmäksi hoitomuodoksi lapsiluvun kasvaessa kolmen yli (ja lasten hoidon muuttuessa kokopäivätyöksi päivähoidossakin).

Kuva 4.2. Tuloluokan kasvaessa kasvaa kunnallisessa päivähoidossa (alin sininen tolppa) ja muussa hoidossa olevien prosenttiosuus (keskimmäinen tolppa) ja vastaavasti kotona hoidettavien osuus vähenee (keltainen ylin tolppa).  Tulot siis vaikuttavat hoitomuodon valintaan tai päinvastoin. Päivähoidon käyttö joka tapauksessa mahdollistaa kahdet tulot, kun taas kotona hoidettaessa tulot laskevat toisen vanhemman tulojen jäädessä pois.

Kotihoitotaloudet kasautuvat tuloluokkien alapäähän, koska kahdenkin vanhemman perheissä vain toisella on ansiotuloja ja tuloluokkaa laskettaessa perheen koko otetaan huomioon. Hyvätuloisenakin verotetun päätulonsaajan suuri perhe sijoittuu siten alempiin, jopa alimpiin tuloluokkiin, kun tulot jaetaan pääluvulla, vaikka tuloluokkaa laskettaessa kaksi lasta vastaa yhtä aikuista ja puoliso kasvattaa jakajaa 0,7:llä. Näin laskien sijoitus tuloluokissa vastaa paremmin perheen todellista toimeentuloa vertaisryhmiinsä eli saman tulopotentiaalin perheisiin verrattuna.

Kotihoidon tukea leikattiin tuntuvasti useaan otteeseen 1990 -luvulla

Kotihoidon tukea on supistettu useaan otteeseen erityisesti 1990 luvun puolen välin jälkeen. Jos kunnallisten lisien muutokset jätetään huomiotta, kotihoidon tuki ennen veroja (perusosa + täysi lisäosa + lapsikorotus yhdestä 3-7 vuotiaasta lapsesta) on alentunut reaalisesti tammikuusta 1992 syyskuuhun 2002 yhteensä noin 40 prosenttia. Tuen taso oli vuonna 2002 noin 21 prosenttia alempana kuin vuonna 1990 (jolloin kotihoidon tuki tuli käyttöön täydessä laajuudessa). (Lähde: Suomalaisten hyvinvointi 2002, s. 220, Stakes/Gummerus 2002).

Vuonna 1996 tehty 22,5 prosentin leikkaus kotihoidon tukeen oli suurin yksittäinen 1990 luvulla tehty lapsiperheitä koskenut säästöpäätös. Se pudotti tuen nimellisesti alle vuoden 1991 tason ja liki kaksinkertaisti toimeentulotukiasiakkaiden määrän heti tuen leikkauksen jälkeen. (Lähde: Suomalaisten hyvinvointi 2002, s. 220, Stakes/Gummerus 2002). 62% toimeentulotuelle vuonna 1996 siirtyneistä lapsiperheistä oli vähintään kolmelapsisia. Niiden osuus lapsiperheistä oli silloin 18% (Lähde: Stakes). Muutoksia on kuvattu myös 90 -luvun tarkastelussa kuvassa 6 ja kuvassa 7.

Kotihoidon tuen parantaminen saa yleisesti kannatusta

Alle kouluikäisten lasten kotona hoitamisen parempi tukeminen on saanut kannatusta varsin yleisesti. Monissa selvityksissä sen taloudellisen tuen parantamista on hämmästyttävän yksimielisesti pidetty tärkeimpänä ja ensisijaisena lapsiperheiden tukien kehittämiskohteena. (mm. Takala: Lastenhoito ja sen julkinen tuki, s.132-137, Stakes 2000; Saako haikara tulla käymään, Väestöliiton perhebarometri 2002, s. 71). Väestöliiton Perhebarometrissa 2002 päivähoidon kehittäminen oli vasta sijoilla 9 ja 10 toiveissa valtiovallalle. Päivähoidon ajatellaan ilmeisesti olevan tuen osalta jo suhteellisen hyvässä tilassa lasten kotona hoitoon verrattuna, vaikka kehitettävää koetaan silläkin puolella olevan.

Perheellä tulisi olla samanveroiset taloudelliset mahdollisuudet valita lasten hoitotapa itse. Yhteiskunnan tulisi tukea eri hoitotapoja lapsimääriin suhteutettuna tasapuolisesti, myös monen eri-ikäisen lapsen hoitoa kotona. Uusia menettelyjä, esimerkiksi palveluseteleitä tai Lapsiperheiden Etujärjestö ry:n esittelemää Tasarahamallia käyttäen yhteiskunnan menot eivät välttämättä edes olennaisesti kasva, vaikka lasten kokonaismäärä kasvaisi lapsiluvultaan 3+ perheiden määrän kasvuna (vrt. Palokangas: Säätelyn vaikutus lasten päivähoitopalvelujen kustannustehokkuuteen, lisensiaattitutkimus, Tampereen yliopisto 1999).

Päivähoidon yksipuolinen suosiminen kotihoidon kustannuksella on lyhytnäköistä

Päivähoidon voimakas suosiminen kotihoidon kustannuksella on lyhyen tähtäimen näennäisestä edullisuudesta huolimatta pitkällä tähtäimellä työvoimapoliittisesti ja väestön uusintamisen kannalta kyseenalainen ratkaisu. Päivähoidon vaikutus perhekohtaiseen lapsilukuun näyttää pysähtyvän pariin lapseen, mikä ei riitä kompensoimaan lapsettomuutta. Päivähoidon rajoittunutta vaikutusta syntyvyyteen kuvaa, että Suomessa korkeimman syntyvyyden kunnissa päivähoidon käyttöaste näyttää olevan ympäryskuntia matalampi, kun taas matalimman syntyvyyden kunnissa päivähoidon käyttöaste on ympäryskuntia korkeampi (Lähde: Tilastokeskus, Stakesin kuntatilastot netissä).

Syntyvyyden ja lasten kokonaismäärän kasvu perhekohtaisen lapsiluvun kasvuna olisi lasten hoidon järjestelyjen osalta yhteiskunnalle edullista, koska kotihoitovoittoisuuden takia tällöin paineet päiväkotien lisärakentamiseen tai päivähoitoryhmien suurentamiseen ovat vähäiset. Olisi kiinnostavaa tietää, mikä vaikutus väitettyyn vanhemmuuden katoamiseen on sillä, että pienten lasten vanhempina alkavat nyt yleistyä 70 -luvulla laajentuneen päivähoidon piirissä kasvaneet ikäluokat.

Hoitotavasta riippumatta useita lapsia hoitavan toimeentulo-, eläke- ja sosiaaliturvan tulee olla kunnossa. On kohtuullista, että vieraaseen hoitajaan nähden myös lasten synnyttäjälle saadaan tähän tasavertaiset taloudelliset edellytykset. Tähän panostaminen vilkastuttaa suoraan myös kotimarkkinoiden toimintaa, koska monissa lapsiperheissä joudutaan nyt tinkimään tarpeellisestakin.

---

5. Koulutus ja harrastukset: kustannukset kertautuvat lapsiluvulla

Hyvin koulutetut ihmiset, kukin kykyihinsä ja yhteiskunnan tarpeisiin nähden, ovat Suomen tulevaisuuden tärkein voimavara. Peruskoulutus on taattu, mutta valtaosa jatkokoulutuksesta on perheen ja nuorten oman investointiaktiivisuuden varassa. Tähän pitäisi olla tasaveroiset mahdollisuudet perhekoosta riippumatta. Monilapsisuus pitäisi ottaa maksukyvyn rajoituksena paremmin huomioon esimerkiksi opintotukien myöntämisperusteissa.

Monilapsisissa perheissä koulutus- ja harrastuskustannukset ja niiden kasvu kertautuvat lapsimäärällä. Koulutukseen ja harrastuksiin kohdistetut leikkaukset vähentävät mm. sisarusalennuksia ja vapaaoppilaspaikkoja. Leikki ja harrastukset ovat osa lasten ja nuorten työtä kykyjensä löytämiseksi ja harjaanuttamiseksi, mistä hyödymme aikanaan kaikki. Harrastuksissa menestyminen vaikuttaa positiivisesti persoonallisuuteen ja oman elämän hallintaan. Osaamisen tuoma itseluottamus vahvistaa usein myös persoonallisuuden heikompia alueita ja auttaa torjumaan kielteisiä yllykkeitä.

Opintotukeen pitäisi eri oppilaitoksissa opiskelevilla olla yhtäläiset oikeudet ja tuen tulisi olla käytännössä verotonta. Opintotukea on myös oppikirjojen ym. maksuttomuus. Esimerkiksi lukion oppikirjoihin menee lapsiluvun kasvaessa huomattavia summia, kun kirjat vaihtuvat lähes vuosittain. Opintotuen tulisi jatkua saumattomasti lapsilisien jälkeen vanhempien tulotasosta riippumatta, 18 vuotta täyttäneen tulisi voida vastata opintorahalla ja/tai muilla tuloilla opiskelukustannuksistaan itsenäisesti. Jos vanhempien tuloja ei valtiontaloudellisista syistä voida kokonaan jättää huomiotta, tulisi kolmannesta lapsesta alkaen vähentää vanhempien tuloista 8410 euroa (50 000 mk) /lapsi/vuosi tulorajaa määrättäessä koko elatusvelvollisuusajan.

Perheisiin kohdistuvat leikkaukset, jotka vievät lasten koulutus- ja harrastusvarat vanhemmilta, ovat suoraan pois tulevasta bruttokansantuotteesta ja kulttuurikehityksestä. Monien kykyjen kehittymiselle ja perusvalmiuksien luonnille on lapsuusaikana edullisin aikansa. Kun se menee ohi, paras lopputulos jää saavuttamatta, vaikka kuinka myöhemmin ponnistelisi. Korkea yleinen kasvupohja nostaa myös huippujen mahdollisuuksia poikkeuksellisiin palveluksiin yhteiskunnalle, laaja koulutuksen ja harrastustoiminnan tukeminen ei mene hukkaan.

Opiskelu ja perhe tulisi voida yhdistää paremmin, pitkät opiskeluajat ovat tulleet jäädäkseen

Vaikka lapsia saaneiden naisten lapsiluvuissa ei ole suuria eroja eri koulutustasoilla, koulutuksen keston pidentyessä yhä useampi nainen jää kokonaan lapsettomiksi. "Selvä muutos pienempään lapsilukuun osuu ylemmän korkeakouluasteen tutkinnon suorittaneisiin", vaikka lapsilukutoiveiden perusteella laskettu keskiarvo on korkea-asteella korkeampi kuin keski- ja perusasteella. (Timo Nikander: Tietoaika 5/1999, s. 12-13; Naisen elämänkulku ja perheellistyminen, Tilastokeskus 1992, s. 98). Opiskelijoiden perheellistymisen ja lasten saannin helpottaminen pitkän opiskelun aikana aikaistaisi lasten saantia ja samalla riski kokonaan lapsettomaksi jäämiseen pienenisi.

Jos lasten saanti opiskeluaikana olisi helpompaa, yhä usemmalla nuorella naisella olisi työelämään siirtyessään lapsiluku jo pääosin täynnä, joten he eivät olisi enää samalla tavalla pätkätöiden armoilla. Nuorten synnytysiässä olevien naisten pätkätöiden väheneminen parantaisi todennäköisesti myös vanhempien, lapsivaiheen jo ohittaneiden naisten asemaa työmarkkinoilla ja katkaisisi alle 35 -vuotiaiden kokonaan lapsettomien naisten osuuden kasvun.

6. Lasten hoitoon sitoutuva työ vähentää perheen tuloja nyt, mutta tuottaa uutta työpanosta tulevaisuuteen

Lapsimäärän kasvu lisää lasten kasvatus- ja hoitotyötä ja samalla vähentää  kotitalouden palkkatyöpanosta kodin ulkopuolella. Toisaalta lapsiin nyt sijoitettu työpanos tuottaa tulevaisuudessa muutaman kymmenen vuoden kuluttua työvoimapula- ja vanhusvoittoisena kautena sitä suuremman työpanoksen, mitä useampia lapsia perheessä nyt ja tulevaisuudessa on.

Kuva 6.1. Lapsiluvun kasvaessa lasten hoitoon sitoutuva työ vähentää kolmannesta lapsesta alkaen perheen nettoansioita (ilman tulonsiirtoja) kahden vanhemman perheissä.  Tästä huolimatta perheen kokonaistyöpanoksen vaikutus muuttuu lapsiluvun kasvaessa yhteiskunnalle yhä positiivisemmaksi, jos myös lasten tuleva työpanos otetaan huomioon - perheen tuottama työpanos on vain tällöin tulevaisuuspainotteinen.

Lapsimäärän kasvaessa alenevat tulot vähentävät kotitalouden kulutusmahdollisuuksia (vrt kuva 3.1). Tulojen alenemisen kulutusta rajaava merkitys on mieluummin kasvamassa, kuin vähenemässä, koska varsinkin kotitalouksien suurten hankintojen hinnoittelu voidaan mitoittaa enenevässä määrin kahden kokopäivätyössä olevan tulonsaajan maksukyvyn mukaan. Esimerkiksi muuttovoittoalueilla vähien tarjolla olevien asuntojen hinnat karkaavat silloin helposti muiden käsistä.

Koska lapsiperheet uusivat työvoimaa, tulisi synnyttämisen kuormittaa työnantajakustannuksina tasapuolisesti nais- ja miesvaltaisia aloja. Naisethan synnyttävät miesvaltaistenkin alojen työntekijät. Kustannukset voisi jakaa tasaisemmin työttömyysturvan tyyliin työnantajille ja työntekijöille jyvitetyillä maksuilla. Tästä tuotosta voitaisiin maksaa verollista tuloa vastikkeeksi lasten hoidosta hoidetaan lapset sitten kotona tai päivähoidossa.

Erityisen tärkeää on saada työntekijöiden synnyttäminen riskittömämmäksi pienille yrityksille ja kunnille ja niissä työskenteleville naisille, jotta lasten syntymistä siirtävät pätkätyöt tulisivat tarpeettomiksi. Edellä mainitun "turvatasapainon" jatkokehittelyllä päästään kerrannaisvaikutuksiltaan todennäköisesti parempaan lopputulokseen myös tasa-arvonäkökulma, kuin isyyslomia pidentämällä saadulla "haittatasapainolla".

7. Palkkatulojen verotus- ja eläkekertymäkäytännöt eivät tue lapsiluvun kasvua

Aikaisemin lapsia synnytettiin usein oman vanhuuden turvaksi, nyt tätä turvaa odotetaan yhteiskunnalta. Yhteiskunta ei tätä turvaa kuitenkaan pysty antamaan, jos lapsia ei synny tarpeeksi. Niinpä lapsimäärän ja erillisverotuksen vaikutus käytettävissä olevaan tuloon ja veromääriin on huomion arvoinen, koska yhdessä lapsivähennysten puuttumisen ja jyrkän progression kanssa se rankaisee lapsiluvun kasvusta. Nelilapsisella kahden tulonsaajan perheellä käytettävissä oleva tulo on tuloveron jälkeen vain 57% yksilapsiseen verrattuna. Kun lapsimäärä lisääntyy neljästä, käytettävissä oleva markkamäärä vielä pienenee.

Lasten elatusvastuusta johtuvat isot lisämenot asuntoon ja autoon sekä lasten hoidon aiheuttama tulomenetys tulisi ottaa huomioon perheen veronmaksukykyä alentavina tekijöinä vähintään silloin, kun perheen lapsiluku alkaa kompensoida lapsettomien ja yksilapsisten syntyvyyttä väestön uusiutumistasolta alentavaa vaikutusta eli lapsiluvun ollessa kolme tai enemmän. Nämä verohelpotukset tulisi nähdä "investointivarauksina" edellä mainittujen laajennushankintojen sisältämiin lisäveroihin ja lasten aikuistuttuaan tekemiin työpanoksiin ja niistä maksettuihin vero-, sosiaaliturva- ja eläkemaksuihin, joista hyötyvät kaikki, myös lapsettomat.

Miksi eläketurvan pitää olla sitä heikompi, mitä useamman tulevan eläkemaksujen maksajan synnyttää ja kasvattaa?

Sekä perheen, että tarvittavan lisälapsimäärän näkökulmasta on kohtuutonta, että nykykäytännöllä vanhemmalle kertyy lasten hoitoon panostetun ajan takia toimeentulo- ja eläketurvaa sitä vähemmän, mitä enemmän tulevia työntekijöitä ja eläkemaksujen maksajia hän itse hoitaa ja kasvattaa ja naisten osalta vielä synnyttääkin, kun vastaavasta vieraan lapsimäärän hoidosta toimeentulo- ja eläketurva kertyy. Toimeentuloa ja eläketurvaa tulisi lasten hoidosta kertyä vähintään saman verran kuin vastaavasta muusta lastenhoitotyöstä. Molempien tulisi kasvaa lapsiluvun kasvaessa, jolloin kasvavasta lapsiluvusta itse huolehtiminen tulisi mahdolliseksi myös ammatissa jo toimineille eläketurvan kärsimättä.

Koska eläkkeiden maksu perustuu valtaosalta kulloisenkin aktiiviväestön määrään sidoksissa olevaan maksukykyyn ja niistä rahastoidaan vain murto-osa, on tarpeen, että tätä maksukykyä lisäävien lasten synnyttäjät ja kasvattajat hyötyvät siitä eläkkeinä siinä missä muutkin. Ilman heitä näitä eläkemaksujen maksajia ei ole.

Kuva 7.1. Kulu- ja tuloverotus yhdessä vievät ansiotulosta yksilapsisella perheellä 48% ja nelilapsisella 53% (kuluverot 25,5% käytettävissä olevista tuloista). Kummankin perheen ansiotulot ovat samat, 250000 mk (42050 euroa) vuodessa. Yhden lapsen perheessä molemmat aikuiset ansaitsevat 10000 mk (1680 euroa) kuukaudessa. Neljän lapsen perheessä toinen ansaitsee 15000 mk (2520 euroa) ja toinen 5000 mk (840 euroa) kuukaudessa.

Erillisverotus, lapsivähennysten puuttuminen ja jyrkkä progressio rankaisevat lapsiluvun kasvusta. Veronmaksajien keskusliiton laskelmassa yksilapsisella perheellä jää käyttöön henkilöä kohti vuodessa tuloverotuksen ja lapsilisien jälkeen 60940 mk (10250 euroa) ja nelilapsisella 34185 mk (5750 euroa). Laskelmassa on kulutusveroprosenttina on käytetty keskiarvoa, joka monilapsisilla perheillä pelkästään autohankinnat huomioon ottaen on todennäköisesti liian pieni. Lapsimäärän lisääntyessä kulutus ja samalla kulutusverojen määrä kasvaa. Välttämättömyyskulutuksen, kuten elintarvikkeet ja vaatetus, verotuksen keventäminen kohdistuu lapsiperheisiin muita väestöryhmiä voimakkaammin ja vähentää monilapsisten perheiden kulutusverojen kokonaismäärää lähemmäs muita.

Yhden tulonsaajan isojen lapsiperheiden verotus on huippukireää kansainvälisestikin

Edellä kuvassa 7.1 verrattiin kahden tulonsaajan samatuloisia perheitä. Yhden tulonsaajan 42000 eur/vuosi (n. 250000 mk/vuosi)  tuloilla  tuloveroaste on 38,8%, kun kahden tulonsaajan 44500 eur/vuosi tuloilla veroaste on 29,9%. Vastaavat lisäansioiden rajaveroasteet ovat yhden tulonsaajan perheelle 52,9% ja kahden tulonsaajan perheelle 44,1%. (Lähde: Kansainvälinen palkkaverovertailu 2002, Veronmaksajat 2002).

Tyypillisellä yhden tulonsaajan monilapsisella perheellä jää siten palkasta vähemmän käteen ja myös lisäansioiden hankkiminen on ankarammin verotettua, kuin vastaavatuloisella lapsettomalla kahden tulonsaajan perheellä. Tämä on ristiriidassa sen kanssa, että nettotuloilla kustannettava omavastuu lapsista johtuvista menoista kasvaa lapsiluvun kasvaessa, koska lapsilisät kompensoivat vain osan lasten kuluista, vrt. kuva 9.5a ja kuva 9.5b.  Lapsilisien ostovoiman leikkaamiset suoraan ja inflaatiolla lisäävät tätä ristiriitaa.

Kansainvälisessä vertailussa Suomessa on vuonna 2002 korkein tuloveroaste yhden tulonsaajan ja kahden vanhemman "normi"lapsiperheissä kahdella keskituloisella tulotasolla. Vertailun pienimmällä ja suurimmalla tulotasolla olemme kolmen ankarimmin verotetun maan joukossa. Lisätulojen rajaveroaste (=marginaalivero) on kolmen ankarimman maan joukossa kaikissa tuloluokissa. (Lähde: Kansainvälinen palkkaverovertailu 2002, Veronmaksajat 2002).

Kuva 7.2a. Yhden tulonsaajan kaksilapsisen perheen tuloveroprosentit 17 OECD maassa. Suomessa veroprosentti on korkein kahdella keskituloisella tulotasolla 42000 eur/ vuosi (n. 250000 mk/vuosi) ja  27500 eur/vuosi (n. 160000 mk/vuosi). Pienimmällä ja suurimmallakin tulotasolla Suomi on kolmen ankarimmin verotutun maan joukossa.

Kuva 7.2b. Yhden tulonsaajan kaksilapsisen perheen lisätulojen rajaveroaste on kolmen ankarimman joukossa kaikilla tarkastelluilla tulotasoilla.

Kuva 7.3a. Kahden tulonsaajan kaksilapsisen perheen tuloveroaste on viiden ankarimman maan joukossa molemilla tarkastelluilla tulotasoilla.

Kuva 7.3b. Kahden tulonsaajan kaksilapsisen perheen lisätulojen rajaveroaste on neljän ankarimman maan joukossa molemilla tarkastelluilla tulotasoilla.

Suomen erityisesti yhden tulonsaajan perheelle huippukorkean tulo- ja rajaverotason yhteydessä on syytä kiinnittää huomiota myös siihen, että vertailumaiden perhevähennykset huomioiden Suomen perhetuet (lapsilisät + verotus) olivat vuonna 2001 yhden tulonsaajan perheille toiseksi huonoimmat - vrt. kuva 9.2 ja kuva 9.3. Päivä- ja kotihoidon nettotuki tosin kompensoi huonoutta osittain ja osalle perheistä ja lapsista - vrt kohta 4.

Kansainvälisestikin ankaran verotuksen negatiivinen vaikutus korostuu, kun otetaan huomioon isojen lisähankintojen, kulutuksen kasvun ja alenevien perhetukien vaatimien lisätulojen verotus. Verojen huomattava rahallinen kasvu samanaikaisesti hoito- ja elatusvastuun kasvamisen kanssa johtaa toimeentuloeroihin, joita on tukipohjaisesti poliittisesti vaikeaa korjata.

Estääkö verotuksen kireys väestön uusiutumista ja ikääntymisen taittumista?

Voidaankin sanoa, että Suomen vero- ja perhetukirakenne heikentää perheiden mahdollisuuksia toteuttaa kahta lasta suurempia lapsilukuja ja estää siten syntyvyyden nousua nykyiseltä tasolta väestön uusiutumistasolle. Maamme jyrkän veroprogression takia tarvitaan  lapsivähennyksiä ja valinnainen perheverotus, jotta lapsiluvun mukana kasvava tilantarve ja perheen kasvatustyön takia alentunut veronmaksukyky (niin kauan kuin tästä työstä ei makseta riittävää korvausta) tulisivat otettua veroissa huomioon.  Korkeasta arvonlisäverosta johtuen lapsiluvun kasvu lisää myös perheen kulutuksen yhteydessä maksamaa veromäärää, jota olisi syytä tasapainottaa. Verojen jälkeen käteen jäävän tulon kasvu vähentää samalla muiden tukimuotojen korotustarvetta. Pienituloisimmille saamatta jäävän verovähennyshyödyn voi korvata suoraan rahana.

Lapset tarvitsevat kehityksensä tueksi pitkäaikaisia ja vakaita tunnesiteitä aikuisiin, kiintymyssuhteita. Avioerot ovat lisääntymässä, mutta avoliitoissa eroaminen on kaksin verroin yleisempää. Kun lähdetään uuden sukupolven kasvuympäristötarpeista, tulisi pitkäkestoisen aviosopimussuhteen olla kaikissa olosuhteissa verotuksen ja elatusvelvollisuuden huomioon ottamisen kannalta vähintään samanveroinen elämismuoto, kuin avioero tai erillään asuminen. Suvun jatkaminen ja jälkeläisistä huolehtiminen on pitkäaikainen sitoumus,  parisuhdetta erottavia taloudellisia paineita ei pidä luoda. Yhden ja useamman tulonsaajan samatuloisia talouksia tulisi kohdella samanveroisesti. Elatusvastuun kasvu lapsiluvun kasvaessa tulisi huomioida verotuksessa.

Kansantaloudellisesti lapsiperheisiin kohdistetut tulonsiirrot ja veronkevennykset kasvattavat kotimaista kulutuskysyntää ja tätä kautta työllisyyttä jo lyhyellä tähtäimellä. Monilapsisten talouksien kulutuksesta jää suurempi osa kotimaahan kuin lapsettomien ja vähälapsisten. Esimerkiksi Ranskassa puoliso ja lapset ja haluttaessa myös perheen opiskelijat ja isovanhemmat otetaan huomioon veroprogressiota määritettäessä. Pitkällä tähtäimellä suurempi lapsimäärä tuottaa yhteiskunnalle  suuremman työpanoksen ja veromäärän.

---

8. Lapsiperheissä tehdään töitä

Työssäkäynti on yleisintä kotitalouksissa joissa on lapsia, vähäisintä lapsettomissa ja yksinäiskotitalouksissa. Eniten työtunteja Suomessa kertyy lapsiperheisiin, joissa on kaksi vanhempaa ja alle 18-vuotiaita lapsia. Lapsiluvun kasvaessa myös lasten työssäkäynti yleistyy.

Kuva 8.1. Kahden vanhemman lapsiperheissä oli keväällä 1996 vähiten talouksia, joissa ei ollut yhtään työssäkäyvää, on perheessä sitten alaikäisiä (ylin vaakatolppa), tai täysi-ikäisiä lapsia (toiseksi ylin vaakatolppa). Suurimmat tolpat ovat yksin asuvia miehiä ja naisia.  “Kaksi aikuista ja alle 15 vuotiaita lapsia” -taloudet olivat kaikissa EU-maissa työmarkkinoilla erittäin aktiivisia, joten verotuki on täsmätukea lapsiperheille.

Noin puolessa perheistä, joissa nuorin lapsi oli alle 3-vuotias, toinen vanhempi oli kokoaikaisessa työssä ja toinen työmarkkinoiden ulkopuolella. Neljäsosassa perheistä molemmat vanhemmat olivat vähintään kokoaikaisessa työssä. Pienimpien isät - joka neljäs isä - tekivät paljon ylipitkää työpäivää. Lasten kasvaessa vanhemmat nostavat nopeasti työpanostaan.

Vain 6 prosenttia 3-6 -vuotiaiden lasten perheistä oli työssäkäymättömiä ja joka toisessa vanhemmat tekivät täyttä tai pitempää työpäivää. Johtopäätös on, että lapsiperheiden työpanos on sekä työmarkkinoilla, että kotitalouksissa suuri - “perheellisen on pakko yrittää” (Lähde: Tilastokeskus, Tietoaika 12/1998).

Kuva 8.2. Vasemmalla on molempien vanhempien yli 40 tunnin menevät viikkotyöajat, kun lapsia on 1 (vaalean sininen), 2 ja 3+ (tumman sininen).  Keskellä on isien ja oikealla äitien ylityöluvut.

Vanhemmuuden hoitamisen näkökulmasta on hälyttävää, että ylityömäärät kasvavat kuvan 8.2 mukaisesti lapsiluvun kasvaessa, koska myös kotitaloustyön määrä kasvaa lapsiluvun mukana. Miesten ja naisten kokonaistyöajat ovat Tilastokeskuksen työaikatutkimuksen mukaan hyvin lähellä toisiaan,  miehillä ansiotyön osuus ajasta on vain suurempi kuin naisilla, mikä näkyy myös kuvassa 8.2

Lapsiperheiden työssäkäyntiaste osoittaa, että verotuki kohdistuu lapsiperheisiin hyvin, toimeentulokysymykset ovat lapsiperheille tärkeitä. Pitkiä päiviä tehdään mm. välttämättömiä asunnon ja auton suurennushankitoja varten, joissa veroa on rahallisesti paljon. Etenkin pienten lasten vanhemmat tarvitsevat lisää taloudellista pelivaraa, jotta aikaa ja voimia jää vanhemmuuteen. On lyhytnäköistä uuvuttaa heidät, kuten alkaa näkyä. Lapsimäärän kasvu korostaa tätä tarvetta, pienten lasten kausi kestää perheessä pitempään.

9. Lapsilisät ovat kulukorvauksena jääneet jälkeen, rahallisesti eniten suurilta perheiltä

STM:n julkaisussa "Kohti hyvää Suomea 2030" tavoitteeksi asetettiin lapsilisän nostaminen vuoteen 2000 mennessä 1200 markkaan eli noin 200 euroon (vuoden 1990 hintatason mukaan) kuukaudessa lasta kohti, mikä oli pohja verovähennyksistä ja lapsilisän porrastuksesta luopumiselle lasten lukumäärän mukaan. Perusteena oli, että lasten hankkiminen ei saisi olla oleellisesti perheen toimeentuloon vaikuttava tekijä. (STM/Säntti, 1993:8, s. 103). Niin kauan kuin lapsista aiheutuvat kustannuksia ei korvata kokonaan, tarvitaan lapsilisien porrastus tasaamaan lapsimäärän mukana kasvavaa perheen omavastuuta lasten kulutusmenojen summasta. (Vrt Kansan Uutiset porrastuksen poistoesityksistä 2.3.1999).

Kuva 9.1. Kuvassa lapsiluku kasvaa yhdestä viiteen vasemmalta oikealle. Rahallisesti eniten on leikattu isoilta perheiltä. Vuoden 1994 perhetukileikkauksessa verovähennykset poistettiin ja lapsilisiä korotettiin. Yhteisvaikutus näkyy vihreinä tolppina tulotasolla 147000 mk eli 24700 eur ja sinisinä tulotasolla 221000 mk eli 37200 eur.  Vuodesta 1994 eteenpäin lapsilisien leikkaaminen on ollut tuloista riippumatonta (verohelpotuksia on saanut enää elatusmaksuista).

Vuonna 1994 perhetukiuudistuksessa lapsilisillä kompensoitiin suurten perheiden lapsista aiheutuvia kustannuksia aikaisempaa enemmän. Yhteenlaskettuna perhetukien ostovoima on kuitenkin sekä vuodesta 1993, että vuodesta 1994 laskenut rahallisesti sitä enemmän, mitä enemmän perheessä on lapsia. Euroissa heikennys on vuodesta 1994 (suluissa vuodesta 1993 tulotasolla 221 000 mk eli 37 200 eur/v) yhdellä lapsella 17 eur/kk (63 eur/kk) ja viidellä 182 eur/kk (115 eur/kk).

Lapsilisiä on leikattu vuodesta 1995 eteenpäin erityisesti suurilta perheiltä niiden suuremmasta toimeentulotuen tarpeesta huolimatta

Vertaamalla muutoksia toimeetulotuen tarpeen rakenteeseen kuvassa 10.2a huomaa, että laman paineessa vuosina 1993-1994 tehty muutos perustui parempaan asiantuntemukseen, kuin sen jälkeen Lipposen hallitusten aikana osittain jo nousukaudella tehdyt.

Onko tämä asiantuntemus tietoisesti sivuutettu, kun STM:n Martti Lähteinen kirjoittaa kirjassa Suomalainen perhe (Tilastokeskus 1994, s. 74): "Perhekustannusten tasausjärjestelmän kautta yhteiskunta kattaa lapsista aiheutuneista kustannuksista karkeasti ottaen keskimäärin puolet, kun lasten aiheuttamia kustannuksia arvioidaan kulutustutkimusten pohjalta. Lapset siis pienentävät jokaisessa perheessä henkeä kohti käytettävissä olevia tuloja. Erityisen selvästi tämä näkyy monilapsisissa perheissä. Se kuvastuu myös siinä, miten eri väestöryhmiin kuuluvat kansalaiset joutuvat turvautumaan toimeentulotukeen. Toimeentulotukitilaston mukaan neljä - ja useampilapsisista yksinhuoltajaperheistä peräti yli 50% joutui vuonna 1991 turvautumaan toimeentulotukeen. Vastaavasti kahden huoltajan perheistä, joissa oli 4 tai useampia lapsia, sai toimeentulotukea 15%, kun yksi- ja kaksilapsisten kahden huoltajan perheiden vastaava prosenttiluku oli noin 6 eli lähellä koko väestön keskiarvoa."

Muutosta ei tapahtunut edes STM:n Lapsilisätyöryhmän esityksestä vuoden 2001 tammikuussa, vaikka myös siinä tuotiin esiin suurten perheiden toimeentulon niukkuus. Ihmetyttää, miksi näiltä perheiltä on ollut tarpeen leikata muita suurempia summia ja pitää niitä suhteellisesti muita enemmän toimeentulotuen tarpeessa. Näissä perheissä kun tehdään muita enemmän ylitöitä - vrt. kuva 8.2. ja leikkauksilla ei valtiontaloudellisesti suhteellisen pienten lapsilisäsummien takia edes teoriassa voi saada kovin isoa hyötyä - vrt. kuva 9.6.

Kuntia ajatellen ei ole reilua, että lapsilisien ja muiden ensisijaisten tukien ostovoiman jälkeenjääneisyys ja jatkuva heikkeneminen siirtää lapsista aiheutuvia kustannuksia kuntien vastuulle toimeentulotuen tarpeen kasvuna, koska  lapset eivät välttämättä jää työhön kasvattajakuntaan tai palaa sinne työhön opiskelun jälkeen. Suuria perheitä ajatellen ei ole reilua, että menojen hillitsemiseksi näitä viimesijaiseksi tukimuodoksi tarkoitetun toimeentulotuen saantiehtoja on viime vuosikymmenellä kiristetty erityisesti lapsiperheiltä.

Menoleikkauksia tehtäessä on syytä harkita leikataanko vain nykyisiä kuluja vai samalla myös tulevaisuuden tuottoja - vähäisellä tai jopa nimellisellä säästöllä nyt saatetaan viedä edellytykset merkittäviin tuottoihin tulevaisuudessa.

Lapsilisiä tarvitaan tasaamaan tuloja elämänkaaren eri vaiheiden sekä lapsettomien ja lapsiperheiden välillä

Jos halutaan tasata tuloja elämänkaaren eri vaiheiden sekä lapsiperheiden ja lapsettomien perheiden kesken, lapsilisän tulisi kattaa yhä suurempi osa lapsen välttämättömyyskulutuksesta aiheutuvista menoista. (STM/Säntti, 1993:8, s. 103). Asuminen ja liikenne liittyvät oleellisesti lapsista aiheutuviin välttämättömiin menoihin, joten asumis- ja liikennemenot tulisi myös ottaa huomioon lapsilisiä ja veroja mitoitettaessa. Lapsilisiin on kulukorvauksena syytä tehdä ainakin kustannustason nousuja vastaavat tarkistukset säännöllisesti.

Lapsilisien loppuminen lasten täyttäessä 17 saattaa nykyisin aiheuttaa taloudellisen ahdingon monilapsisissa perheissä, varsinkin jos kotihoidon tuki loppuu samanaikaisesti. Yli viisilapset perheet ovat huonoimmassa asemassa. Ensimmäisten lasten täyttäessä 17 vuotta perheen nettotulot putoavat 1023 mk eli 172 euroa per lapsi kuukaudessa, yleensä vuoden parin välein. Samaan aikaan nuorin saattaa täyttää kolme, jolloin kaikilta alle kouluikäisiltä poistuu kotihoidon tuki kahden - kolmen tuhannen markan eli 330 - 500 euron kertapudotuksella, paikkakunnasta riippuen. Kaikki lapset saattavat edelleen käydä koulua ja asua kotona ja lapsia saattaa olla enemmän kuin päiväkodissa hoitajaa kohden. Toimeentulo heikkenee selvästi nettotulojen vähetessä neljällä - kuudella tuhannella markalla eli 670 - 1000 eurolla kuukaudessa muutaman vuoden sisällä, kun verot peritään edelleen täytenä ja lasten kulutustarve kasvaa lasten vanhetessa. Varsinkin koululaisten on vaikea kattaa kasvavaa tarvetta omilla tuloilla.

Lapsiperheiden taloudellinen kantokyky tulisi ottaa lapsilisien kestossa ja/tai opintotuissa huomioon nykyistä tasapainoisemmin, jotta lasten vanheneminen ei aiheuta olennaisia pudotuksia kotitaloudessa henkilöä kohti käytettävissä oleviin tuloihin. Ks. kuva 9.5b.

Erityisen niukaksi tulot per henkilö menevät, kun toinen puoliso on keski/hyvätuloinen ja toinen ei saa työtä lapsilisien ja kotihoidon tuen loppuessa. Perhe jää kokonaan normaalitukien ulkopuolelle tukien tulosidonnaisuudesta ja ‘työttömän’ aikaisemmasta kotityöstä johtuen. Monilapsisen, keski/hyvätuloisen tulonsaajan perheen pakottaminen toimeentulorajalle on tuskin ollut tukien tulosidonnaisuuden tavoite.

Suomen lapsilisät eivät kestä kansainvälistä vertailua, jos muiden maiden verotuet huomioidaan

Suomen perhetuet ovat suurissa lapsiperheissä tyypillisissä yhden tulonsaajan perheissä kansainvälisesti aivan häntäpäässä, kuten kuvista 9.2 ja 9.3 näkyy. Suomen lapsilisät eivät kuvan 9.4 mukaan ole parhaasta päästä kansainvälisesti edes lapsiluvun kasvaessa, vaikka porrastuksesta on pitkään taitettu peistä.

Kuva 9.2.  Kansainvälisesti lapsilisien ja verovähennysten muodostama perhetuki on yhden tulonsaajan perheelle häntäpäässä tuloluokasta riippumatta.  Kuvassa Suomi Espanjan jälkeen toiseksi huonoin vuosituloilla 147000 mk eli 24700 eur.  Parhaat tuet ovat Saksassa ja Belgiassa.  Vertailumaista vain Suomessa ja Ruotsissa ei ole verovähennyksiä yhden tulonsaajan perheille.

Kahden tulonsaajan perheissä pohjoismaita tulee mukaan verotuettomiin enemmän, mutta perhetuki jää hännille silloinkin. Alle kouluikäisten lasten vanhemmille päivähoidon nettotuki kompensoi tätä osittain, koska se kohdistuu pääosin kahden tulonsaajan pieniin perheisiin.

Kokonaiskuvaa huonontaa vielä se, että kansainvälisessä palkkaverovertailussa Suomen tuloveroaste (vrt kuva 7.2a ja kuva 7.3a ) ja marginaalivero lisäansioista (vrt. kuva 7.2b ja kuva 7.3b) ovat korkeimmasta päästä, erityisesti yhden tulonsaajan lapsiperheissä. Myös arvonlisävero ja kulutustuotteiden hintataso ovat kansainvälisesti korkeita, mutta palkkataso ei ole lähelläkään kansainvälistä kärkeä.

Kuva 9.3. Muuten kuten edellä, mutta tulotaso on 221000 mk/vuosi eli 37170 eur/vuosi. Myös keskistuloinen yhden tulonsaajan kahden huoltajan perheen perhetuki on toiseksi viimeisellä sijalla ennen Espanjaa kansainvälisesti. Parhaat tuet ovat Saksassa ja Belgiassa.

Kuva 9.4a. Lapsilisiä on verrattu minimikulutustasoon (valkoinen leveä tolppa) eri lapsiluvuilla vuonna 2003. Siniset tolpat vasemmassa reunassa ovat Suomen ja siitä oikealle Ruotsin ja Saksan nykyiset lapsilisät. Saksassa saa lisäksi verovähennyksiä, Ruotsissa ei (kuva 9.2 ja9.3). Vinoviivoitettuna on vaalitavoitteita korotuksiksi: - SDP + 20 eur ensimmäiselle - KOK + 10 eur alle 7 vuotiaille, koululaisille nykytaso - ostovoiman palautus 12% - vuoden 1994 taso ennen leikkauksia ilman ostovoiman palautusta (ruudutettu) Minimikulutustasoksi on otettu  alle 10 vuotiaiden (= pienin) toimeentulotuen perustaso I kuntaluokassa vuonna 2003.

Kuva 9.4b. Kuvassa näkyvät kuvan 9.4a lapsilisät vähennettyinä Suomen toimeentulotuen perusosan minimikulutustasosta.  Näin paljon lapsiperhe (tai toimeentulotukea saavilla yhteiskunta) siis nettona maksaa, jotta perhe pääsee lasten kulutuksen osalta  minimikulutustasolle.  Kuva 9.5a kuvaa eroja normaalikulutustasoon (nämä luvut ovat palloina). Omavastuu kasvaa lapsiluvun kasvaessa lähes poikkeuksetta.

Kuva 9.5.a-1. Lapsilisien summat vuonna 2003 (siniset tolpat) verrattuna lasten keskikulutusten summiin vuonna 1998 (harmaat tolpat) ja niiden erotukset (vaaleanpunaiset tolpat) osoittavat, että huolimatta  nousevasta lapsilisäporrastuksesta perheen omavastuu (= vaaleanpunaiset tolpat) lasten kulutusmenoista kasvaa lapsiluvun kasvaessa. Punaiset neliöt ja siniset pallot osoittavat, että näin käy jo  vuoden 2003 minimikulutustasoon verrattuna.  Viimeisin indeksitarkistus lapsilisiin on tehty 1.10.1991.

Kuva 9.5.a-2. Kuten  a-1, mutta  perhekohtaiset summat on jaettu lapsiluvulla. Kuvassa sekä keskikulutus, että minimikulutus per lapsi alenee kolmanteen lapseen saakka. Kuvapari a-1 ja a-2 havainnollistaa sitä, että siitä huolimatta, että kulut per lapsi pienenevät lapsiluvun kasvaessa ja lapsilisät kattavat  niistä lasta kohti yhä enemmän, niin perheen omavastuu yhteenlasketuista kustannuksista kasvaa jo minimikulutustasoon verrattuna.

Netto-omavastuu lasten kuluista kasvaa lapsiluvun kasvaessa lapsilisäporrastuksesta huolimatta

Toimeentulotukitasoa pidetään yleisesti minimikulutustasona ja köyhyysrajana, jolla tulee jonkin aikaa tilapäisesti toimeen. Lapsiluvun kasvaessa lapsilisien summan ja toimeentulotukien summan ero - eli perheen omavastuuosuus kulutusmenoista - kasvaa jo tähän minimikulutustasoon verrattuna. Vanhempien lasten mukaanotto kasvattaisi eroa.  Käytännössä omavastuuosuuden kasvu  "normaalikulutustasoon" verrattuna on suurempi.

"Minimikulutustasona" tai "köyhyysrajana" kuvissa 9.5a on käytetty alle 10 -vuotiaiden toimeentulotuen perustukitasoa I kuntaluokassa vuonna 2003. "Normaalikulutustasona" on käytetty Tilastokeskuksen Suomalainen lapsi -kirjan 0-6v lapsen laskennallisia vuosikustannuksia per lapsi vuonna 1998 kuukausille tasan jaettuna: yhden lapsen laskennallinen kustannus on 3100 mk/kk (521 eur/kk), kahden 2717 mk/kk (457 eur/kk) per lapsi ja kolmannesta eteenpäin 2050 mk/kk (345 eur/kk) per lapsi eli kolmannen lapsen kulutus on arvioitu 1050 mk/kk (176 eur/kk) pienemmäksi kuin ensimmäisen. Kuvassa 9.5a-1 on lukujen summat, kuvassa 9.5a-2 jaettuna lapsiluvulle, joten esimerkiksi lapsilisät lasta kohti poikkeavat lapsen järjestysluvun mukaisista määristä.

Tarvitaanko lapsilisien rakennemuutosta ensimmäisiä lapsia suosivaan suuntaan?

Kuvasta 9.5a voi havainnollisesti nähdä, että joskus esitetty vaatimus lapsilisäporrastuksen poistamisesta tai kääntämisestä toisin päin ei ole nykyisellä lapsilisätasolla loppuun saakka ajateltu, jos se on tehty  parempaa tasapuolisuutta tavoitellen. Jos porrastus poistettaisiin, lapsiluvun kasvaessa lapsilisäsummien kasvu loivenisi ja erot köyhyys- ja kulutusrajoihin siten voimakkaasti kasvaisivat. Jos porrastus käännettäisiin päinvastaiseksi, tilanne vain pahenisi. Suurille perheille esityksen toteutuminen olisi ollut ja tulisi olemaan katastrofi.

Alla kuva 9.5b esittää, että lapsilisät eivät ole kovin anteliaita ja lapsiluvun kasvuun kannustavia lapsiperhevaiheen aikana yleensäkään. Asumis- ja liikennekustannusten mukaan otto täydentäisi tätä kuvaa.

Tasasuuruisten lapsilisien vaatiminen on oikeudenmukaista vain, jos lapsista aiheutuvat kustannukset korvataan kokonaan. Jos tavoitteeksi otetaan kolmannen lapsen kulutustaso, se tarkoittaa ensimmäisestä lapsesta suuruusluokaltaan noin nelinkertaisia ja viidennestä lapsesta eteenpäin noin kaksinkertaisia lapsilisiä nykyiseen verrattuna. Tähän ei liene fiskaalisia mahdollisuuksia.

Ruotsissa lapsilisien porrastuksen poistoa kokeiltiin tulevilta lapsilta vuosina 1996-97, mutta siitä luovuttiin. Sen jälkeen Ruotsissa on nostettu lapsilisiä useaan otteeseen ja ne ovat nyt Suomea korkeammat kaikilla tulotasoilla ja jatkuvat koululaisilla koko kouluajan 16 ikävuoden jälkeenkin (kesälomia lukuunottamatta). Koulujärjestelmän erilaisuudesta johtuen Suomen lukiota vastaavaa oppimäärää suorittavat saavat myös koulukirjat veloituksetta.

Lapsiluvun ja lasten kasvaessa kulutus kasvaa, mutta lapsilisät loppuvat kesken ja niiden ostovoima heikkenee

Lapsiluvun kasvaminen lisää luonnollisesti perheen kulutustarvetta, mutta kulutus kasvaa myös iän mukana. Tämän kuvaamiseksi alla kuvissa 9.5a ja b lasten kulutustasoksi on otettu minimikulutustasona toimeentulotuen perusosa. Toimeentulotuen porrastus alenee lapsiluvun mukana kolmanteen lapseen saakka ja nousee iän mukana kymmenen ja kahdeksantoista vuoden kohdalla. Lasten ajatellaan lähtevän kotoa koulun loputtua ja 20 vuotta täytettyään.

Nykyisiä nousevasti porrastettuja lapsilisiä on verrattu tähän minimikulutustasoon, jota on tarkastellun 25 vuoden lapsiperhevaiheen aikana korotettu 2% vuodessa kuvaamaan inflaation vaikutusta kustannustasoon. Ensimmäisessä kuvassa on oletettu, että lapsilisiin ei tehdä indeksikorotuksia koko aikana. Toiseen kuvaan on tehty 2% vuosittaiset korjaukset sekä kustannuksiin, että tukiin kuvaamaan tukien sitomista indeksiin. Yksinkertaisuuden vuoksi kaikkien kuuden lapsen ajatellaan syntyvän vuoden välein.

Kuva 9.5b. Kuvassa näkyy lapsilisien (sininen) kuluja tasaava vaikutus perheen 25 vuotta jatkuvan lapsivaiheen aikana, kun lapsiluku kasvaa vuoden välein kuuteen ja lapset asuvat kotona 20 vuotiaiksi.  Minimikulutustasoksi (valkoinen) on otettu toimeentulotuen vuoden 2002 perusosa I kuntaryhmässä. Kuluihin on tehty 2% indeksikorjaus vuosittain, lapsilisiin ei. Opintotuki on kotona asuvilta jätetty pienenä pois.  Ero (punainen viiva) minimikulutustason on kuvassa pahimmillaan lähes 11 000 mk/kk eli 1850 eur/kk 20 vuoden vaiheilla.

Kuva 9.5c. Kuvan 9.5b lapsilisiin (sininen) on tässä tehty ensin 11% indeksikorjaus (vuodesta 1995) ja sen jälkeen 2% indeksikorotukset vuosittain. Lapsilisiä on jatkettu 17 vuoteen, jonka jälkeen maksetaan 1270 mk/kk opintotukea kotoa lähtöön saakka. Opintotukeen ja kuluihin (valkoinen) on tehty 2%:n indeksitarkistukset vuosittain.  Näillä korjauksilla ero (punainen viiva) minimikulutustasoon pienenee selvästi, se on pahimmillaan enää noin 4500 mk/kk eli noin 760 eur/kk 20 vuoden vaiheilla.

Kuvasta 9.5b+c näkee, että ilman lapsilisien ostovoiman palautusta ja niiden indeksiin sitomista jo lasten toimeentulotuen minimikulutustasoon pääseminen vaikeutuu olennaisesti lapsilisien porrastuksesta huolimatta ajan mittaan lapsiluvun kasvaessa ja kustannustason noustessa. Jos lapset syntyvät harvempaan, kuvat eivät muodoltaan ja tasoiltaan olennaisesti muutu, aikajänteestä tulee vain pitempi. Jos perheen lopullinen lapsiluku on kuutta pienempi, lasten aikuistumiskuoppa madaltuu ja aikajänne lyhenee, jos taas suurempi, aikajänne pitenee ja kuoppa syvenee. Tämä on helppo päätellä myös kuvan 9.5a erojen pohjalta.

Kaavamaisuudesta ja minimikulutustasoon verrattaessa "liian hyvältä" näyttävästä toimeentulosta huolimatta vastaa kuva 9.5b hyvin arkikokemusta toimeentulon asteittaisesta tiukkenemisesta ja lapsilisien loppumisesta kesken lapsiluvun kasvaessa ja lasten vanhetessa. Kun vanhimpien lasten lapsilisät loppuvat kulujen edelleen kasvaessa ja lapset jäävät käymäään kotoa koulua, perheen taloudellinen tilanne tiukkenee olennaisesti pienistä ja tulosidonnaisista opintorahoista johtuen myös todellisuudessa, mikä tuntuu vielä kohtuullisen hyvilläkin tuloilla.

Jos kotihoidon tuki otettaisiin kuvaan mukaan, alkupään omavastuut pienenisivät, mutta pudotus lasten aikuistumiskuoppaan jyrkkenisi, koska kaikkien alle kouluikäisten kotihoidon tuet poistuvat nuorimman täyttäessä kolme vuotta. Tässä tapauksessa kotona asuisi kotihoidon tukien loppuessa viisi-kuusi alle kymmenvuotiasta. Toinenkin vanhemmista, yleensä äiti, ohjataan tällöin taloudellisin pakottein palkkatyöhön, vaikka työstä tuskin olisi puutetta kotonakaan - ainakin vastaavan kokoisen perhepäivähoito- tai  iltapäivähoitoryhmän hoitamista pidetään vaativana työnä.

Päähallituspuolueiden vaalilupaukset ovat tervetulleita, mutta puutteellisia

Jo kaksi hallituskautta jatkuneiden suorien ja inflaatiolla toteutettujen leikkausten jälkeen molemmat päähallituspuolueet ovat ennen vuoden 2003 eduskuntavaaleja tehneet konkreettiset ehdotukset lapsilisien korottamiseksi.

SDP on ehdottanut 20 euron korotusta ensimmäisen lapsen lapsilisään. Suora vaikutus näkyy kuvissa 9.4a+b. Se nostaisi nettokäyrän tasoa hiukan kuvassa 9.5b, mutta säilyttäisi tulokuopan lasten vanhetessa. Korotus kompensoisi toteutuessaan vain yksilapsisen perheen lapsilisäleikkaukset jopa hiukan ne ylittäen, mutta suuremmissa perheissä kompensaatio on lasta kohti sitä pienempi, mitä enemmän perheessä on lapsia. Kuusilapsisessa perheessä kompensaatio on lasta kohden 3,30 euroa kuukaudessa. 17 vuotta täyttäneiden tilannetta ehdotus ei paranna.

Kokoomus on ehdottanut tasasuuruista 10 euron korotusta kaikille alle 7 -vuotiaille. Suora vaikutus näkyy kuvissa 9.4a+b, kun kaikki lapset ovat alle kouluikäisiä. Korotus kompensoi aluksi  lapsilisäleikkauksia myös suurille perheille, joten se nostaisi kuvan 9.5b nettokäyrän aluksi jonkin verran kuvan 9.5c tason alapuolelle (indeksitarkistukset puuttuvat ja leikkausten kompensaatio jää vajaaksi sitä enemmän, mitä useampia lapsia perheessä on). Kun nuorinkin lapsi on täyttänyt 7 vuotta, nettokäyrä putoaa kuvan 9.5b tasolle, koska kouluikäisten lasten perheille ehdotus ei anna mitään (=lapsilisät ovat kuvassa 9.4a+b vuoden 2003 tasoa), eikä siten myöskään 17 vuotta täyttäneille lapsille.

Molemmat puolueet ovat ehdottaneet korotusta yksinhuoltajalisään. Tarve on tutkimusten perusteella olemassa, mutta korotus lisää taloudellisessa ahdingossa olevan lapsiperheen painetta erota muodollisesti ja nostaa taloudellista kynnystä avioitua uudestaan. Yksinhuoltajille tulisi löytää lapsilisien yksinhuoltajakorotusta parempi perhetukimuoto niin kuin STM:n Lapsilisätyöryhmä ehdotti vuonna 2001.

Vuoden 2004 budjetin ensimmäisen lapsen 10 euron lapsilisäkorotukselle tasapuolisempi vaihtoehto

Kuva 9.5d. Vuoden 2004 budjettiin on tulossa 10 euron korotus ensimmäisen lapsen lapsilisään niin, että "kaikki perheet hyötyvät". Samat ehdot täyttää rinnalle laskettu lapsiluvun kasvun näkökulmasta sosiaalisesti oikeudenmukaisempi vaihtoehto. Molemmat vaihtoehdot jäävät täydestä 12% indeksikorotuksesta (vuodesta 1995), mutta ehdotetussa vaihtoehdossa jälkeenjäänti on samaa suuruusluokkaa kahdesta lapsesta alkaen. Molemmissa määrärahatarve on 1,4 mrd euroa budjetin lapsimäärillä.

Sosiaalistakaan vaihtoehtoa ei voi vielä pitää lapsiluvun kasvua suosivana, koska kuvan 9.5a taustalla oleva rakenne ei juuri muutu. Tässä vaihtoehdossa jälkeenjääneisyys indeksikorotustarpeesta jää kuitenkin selvästi pienemmäksi lapsiluvun kasvaessa. Kuvaa tarkastellessa on hyvä muistaa, että lapsiluvultaan 3+ perheet hyötyvät kotihoitovoittoisina pieniä perheitä vähemmän mittavasta nettotuesta päivähoitoon, pienten lasten vaihe kestää niissä pitempään ja ne ovat keskimäärin vähätuloisempia mm. lasten hoidon vaatiman työpanoksen takia.

Budjetin vaihtoehdossa epäkohtana on, että lapsilisien ostovoimaa korjataan sitä vähemmän perhettä ja lasta kohti, mitä enemmän tulevaa työvoimaa perheessä kasvaa. Yhden lapsen perheellä korotus on 11%, kuuden lapsen  perheellä 1%. Tuntuvimmin tämä epäkohta koskettaa kaupunkien työväestöön kuuluvia suuria lapsiperheitä tai sellaista siellä toivovia, mutta selvästi myös vastaavia keskituloisia toimihenkilölapsiperheitä (kuva 12.3b).

Lapsiperheistä parhaan indeksitarkistuksen budjetin vaihtoehto antaa tyypillisesti kahden tulonsaajan hyvätuloisille pienille lapsiperheille, joka hyötyvät eniten myös nettopanostuksista päivähoitoon (vrt kuvat 4.1 ja 4.2, nettopanostukset kuva 10.1).

Tarvitaan lapsilisien ostovoiman palauttamista ja tason turvaamista yli koko elatusvastuuajan

Lapsilisien ostovoiman palauttaminen, lapsilisien sitominen indeksiin ja jatkaminen 17 vuotiaisiin, eli koko lapsuusajaksi, sekä jatkaminen täydellä opintorahalla myös kotona asuville koulua käyville lapsille kuvassa 9.5c näkyvällä tavalla helpottaisi kuvan 9.5b tilannetta huomattavasti (ks kuvat 9.5b+c).

Koska omavastuun kasvu lapsiluvun kasvaessa jo toimeentulotuen minimikulutustasoon verrattuna näkyy suurten perheiden suurempana suhteellisena osuutena toimeentulotuen saajissa, on näkynyt 90-luvun alusta lähtien, tulisi lapsiluvun kasvaessa perheen rahallisen omavastuun lapsilisien jälkeen säilyä samalla tasolla johonkin kulutuskoripohjaiseen kulutustasoon, minimissään toimeentulotuen tasoon verrattuna. Lapsilisien ja lapsiperheiden verotukien tulisi olla kansainvälisesti kilpailukykyisiä. Kulukorvauksina lapsilisät tulisi maksaa muista tuista riippumattomasti.

Lapsilisien korotus pienentäisi toimeentulotukea saavan perheen jäsenten tuloloukkua, eli rahallista kynnystä ottaa vastaan työtä, koska nykykäytännössä lapsilisät otetaan huomion toimeentulotukitarvetta laskettaessa. Mitä paremmat lapsilisät, sitä vähemmän tukea perhe menettää jonkun jäsenen lähtiessä töihin. Alhainen lapsilisätaso vähintään haittaa lasten työkokemuksen hankkimista.

Kuva 9.6. Maksetut lapsilisät perheen lapsiluvun mukaan yhdestä kuuteen ja useampaan lapseen vuosina 1998-2000.  Kuvasta näkyy, että valtaosa lapsilisistä menee 1. ja 2. lapselle, joita tuetaan 0-6 vuotiaina päivähoidon nettotuella.  Suurten perheiden saaminen pois toimeentulotuelta ei ole valtiontaloudellisesti kovin merkittävä kysymys. Kohonnutta toimeentulotuen tarvetta on neljännestä lapsesta alkaen (punainen kehys).

Kuvan 9.6 perusteella lapsiluvultaan 4+ perheiden muita suuremman toimeentulotuen tarpeen (ks. kuva 10.2a) poistaminen lapsilisillä vaikuttaa valtion menoihin selvästi vähemmän, kuin pienempien perheiden lisien korotukset.

On helppo ymmärtää, että näillä korotuksilla olisi kuntien toimeentulotukimenoja vähentävä vaikutus erityisesti suurten perheiden osalta. Näiden tarkistusten jälkeenkään tukia ei voi lapsiperheen näkökulmasta pitää vielä erityisen anteliaina tai syntyvyyden kasvuun kannustavina, mutta kyllä nykyistä tasoa selvästi oikeudenmukaisempina ja lisälapsikynnystä madaltavina.

---

10. Sosiaalisia tulonsiirtoja on leikattu useaan otteeseen erityisesti suurilta perheiltä

Verotuksessa on aviopareilta poistettu lapsiperheille merkityksellisiä vähennyksiä. Suoriin tukiin on lisätty omavastuiden määriä ja saantiehtoja on rajoitettu.

Asumistuki sekä työttömyyskorvauksen perus- ja ansiopäivärahat ovat tulosidonnaisia. Monilapsisen perheen puoliso huomaa palatessaan työelämään lasten kasvettua, ‘ettei ole tehnyt mitään’: työttömänä työnhakijana peruspäivärahan laskeminen alkaa nollilta. Keski/hyvätuloisen puoliso ei saa työtä etsiessään edes työmarkkinatukea puolison tulojen takia, mutta hoitoon vietävistä lapsista maksetaan täysi maksu. Kolmannesta lapsesta ylöspäin kompensaatioita ei yleensä saa. Jos samanaikaisesti lapsia siirtyy pois lapsilisiltä ja kotihoidon tuelta, saattaa perhe alittaa toimeentulotuen rajat puolison hyvistä tuloista huolimatta, tulot eivät korkeana säilyvän verotuksen takia riitä edes välttämättömään.

Tasa-arvoa edistäisi sosiaalisten tulonsiirtojen järjestäminen siten, että lasten kasvatus- ja kodinhoitotyö on vanhemmalle tai muulle läheiselle yhtä kannattavaa kuin vastaavan lapsimäärän hoitaminen palkkatyönä - sekä käteen jäävien tulojen, että eläketurvan osalta. Nykyisellään tulon ja eläke-edun menetys on perheelle iso uhraus.

Lapsimäärän kasvusta johtuvia isoja lisäinvestointeja asuntoon ja autoon, tai edes niiden vero-osuuksia, ei kompensoida kasvaville perheille tällä hetkellä juuri mitenkään, vaikka yhteiskunta saattaa säästyä esim. vastaavan lisätilan rakentamiselta ja henkilökunnan palkkaamiselta päivähoitoon.

Osa lapsista johtuvista tulonsiirroista on perusteltua tehdä verotuksen kautta, jolloin säästyy myös hallinnollisia kuluja. Suomessakin pitäisi voida elättää perhe pääosin palkalla. Suomen lisäksi Euroopan maista vain Ruotsissa ja Kreikassa lapsen huoltovelvoitetta ei oteta huomioon verotuksessa - ellei ota avioeroa. Tukien tulosidonnaisuudessa tulisi elatusvastuun kasvu ottaa paremmin huomioon.

Kuva 10.1. Perhepoliittisten tukien arvo on laskenut lähes koko 1990 -luvun, vuosikymmenen lopun nousukaudesta huolimatta.  Nettotuki päivähoitoon (ylin harmaa), jota käytti vuonna 2000 vajaa puolet 0-6 vuotiaista osa- tai kokopäiväisesti, on kasvanut ja on samaa suuruusluokkaa, kuin kaikista lapsista 17 vuoden täyttämiseen saakka maksettavat lapsilisät (alin sinivioletti).  Kuvasta näkyy hyvin myös painopisteen siirto kotihoidosta (vihreä toiseksi ylimpänä) kunnille kalliimpaan päivähoitoon, samoin lapsilisien nosto verovähennysten poiston (vaalean sininen ruudukko toiseksi alimpana) yhteydessä. Kuvaa tarkastellessa on hyvä palauttaa mieleen, että lapsiluvun kasvaessa kotihoito yleistyy, lapsilisien merkitys kasvaa ja kulujen kasvaessa veroprogressio leikkaa nettotuloja yhä enemmän.. Kuvalähde: Mikä lapsiamme uhkaa, Stakes 2001 (kirjasta poiketen päivähoidon nettotuki ja kotihoidon tuki nostettu ylimmäksi)

Jos verovähennysten poiston vuonna 1994 jättää huomiotta, kuvasta 10.1. näkee, että vuoden 1991 indeksitarkistuksen jälkeen lapsilisien arvo on koko ajan laskenut. Verovähennysten korvaaminen lapsilisillä oli 1994 todennäköisesti oikeaan osunut toimenpide, koska työttömyyden raju kasvu vei tuloja myös lapsiperheiltä ja näin lapset pysyivät sentään leivässä. Onko se sitä edelleen?

Leikkauksen jatkamista inflaatiolla ei voi enää pitää onnistuneena, koska työllisyyden ja tulojen kasvu vie lapsiperheitä jyrkän veroprogressiomme takia yhä ankarammin verolle samalla kun perhetuki heikkenee.

Painopisteen muutos tulonsiirroista palveluihin näkyy lapsiperheiden putoamisena minimikulutustasolle

Alle 7 -vuotiaiden lasten määrä kääntyi vuosikymmenen vaihteen kasvuvaiheen jälkeen vuonna 1995 laskuun, 0-17 vuotiaiden lasten määrän lasku alkoi vuonna 1994. Vuosittaiset vähenemät ovat kasvaneet alun 700 lapsesta vuodessa 8000-10000:een lapseen vuodessa vuonna 2000. Tästä syntyneet säästöt perhetuissa on käytetty muihin tarkoituksiin.

Päivähoitopanostuksen kasvu näyttää tapahtuneen edullisemman kotihoidon tuen kustannuksella. Kun päivähoitopanostuksen jättää huomiotta, kuvasta näkee myös perhepoliittisten tulonsiirtojen ja lasten määrän vähenemisen vaikutuksen.

Tulonsiirrot ovat vähentyneet kokonaistukea jyrkemmin. Vuonna 1994 verotuksen lapsivähennysten poiston yhteydessä lapsilisiä korotettiin, mutta jo 1995 lapsilisiä leikattiin uuden hallituksen tultua valtaan. Indeksitarkistus lapsilisiin on tehty viimeksi vuonna 1991, eikä tarkistusta tullut tällekään vuodelle (2003). Kotihoidon tukea on leikattu mm. 1995, 1996 ja 1997. Indeksitarkistus kotihoidon tukeen on tehty vuonna 1993. Koti- ja päivähoidon tukien merkityksestä ja kotihoidon tuen leikkausten suuruudesta 1990 -luvulla on enemmän kohdassa lasten hoito ja muistiossa 90-luvun tarkastelua.

Kuva 10.2a. Toimeentulotukea saaneiden lapsiperheiden osuuksien kehitys 1990 -luvulla osoittaa selvästi, että perhetukien leikkaukset ovat osuneet erityisesti lapsiluvultaan 4+ perheisiin (ylin punainen viiva). Tarvitsijoita oli  4+ perheissä 17% vuonna 2000. Näiden perheiden rahallinen osuus koko toimeentulotuesta oli kuitenkin pieni perheiden pienestä määrästä johtuen. Kaksilapsiset perheet tarvitsivat 9% eli suhteellisesti vähiten toimeentulotukea (alin vihreä viiva) vuonna 2000.

Kuva 10.2b Lapsiperheiden kuuluminen tuloviidenneksiin 1990-2000 osoittaa lapsiperheiden määrän kasvaneen alimmassa viidenneksessä (punainen käyrä). Perheitä on myös siirtynyt alempiin viidenneksiin. Toimeentulotuen saajien väheneminen vuoden 1998 saantiehtojen kiristymisen jälkeen kuvassa 10.2a on ristiriidassa alimpaan viidennekseen kuuluvien osuuden kasvun kanssa. Sitä ennen alimman viidenneksen käyrä muistuttaa toimeentulotuen saajien käyriä.

Kaksilapsisten ja vähintään nelilapsisiten perheiden osuuksien ero on silmiinpistävä. Vuoden 1994 alusta voimaan tulleen perhetukimuutoksen painotukset (ks. kuva 9.1) näkyvät suoraan toimeentulotuen tarpeessa eri lapsimäärillä, pienillä perheillä tarve kasvaa, suurilla vähenee. Vaikutusta vielä korostaa se, että samalla lapsilisät otettiin mukaan tuloihin toimeentulotuen tarvetta laskettaessa, joten suurten perheiden saantiehdot sekä tiukkenivat, että tarve väheni muita enemmän.

Kuvasta 10.2a näkyy erityisesti vuosien 1995 ja 1996 lapsilisien ja kotihoidon tuen rajujen leikkausten yhteisvaikutuksen kasvu lapsiluvun kasvaessa. Vaikutuksen voimakkuus kuvastaa kotihoitovoittoisuuden ja lapsilisien merkityksen kasvua lapsiluvun kasvaessa.
Kuvaa tulkitessa on syytä pitää mielessä, että yksilapsisina perheinä näkyvät myös perheet, joissa viimeinen lapsi on alle 18 vuotta. 18 vuotta täyttäneiden kotona asuvien lasten määrän vaikutusta on vaikea arvioida, koska heidät luokitellaan toimeentulotukitilastossa lapsettomiksi kukin erikseen.

Perhetukien kehityksessä saa näkymään myös harhaanjohtavia kasvuprosentteja, jos tarkastelusta jättää pois mm. verovähennykset, kuten Eurostat -teki kesällä 2003 (ks. cashbenefits).

Sosiaalityöntekijät kritisoivat toimeentulotuen saantiehtojen kiristämistä 1998

Vuonna 1998 toimeentulotuen saantiehtoja kiristettiin vaatimalla, että perusosalla pitää kattaa myös 7% asumiskuiluista, millä lapsiperheelle on rahallisesti sitä suurempi vaikutus, mitä suuremman asunnon perhe tarvitsee. Saantiehtoja tiukennettiin myös alentamalla toisen lapsen laskennallista kustannusta 5%:lla ja kolmannesta eteenpäin 10%:lla per lapsi.

Vuonna 1998 alkava, ensi silmäyksellä myönteiseltä vaikuttava "köyhyyden väheneminen" osoittautuukin, ainakin osittain, toimeentulotukea saaneiden perheiden karsinnaksi tiukemmilla ehdoilla pois tuen piiristä. Kun lapsiperheissä työttömyyttä on jo valmiiksi vähiten (ks. kuva 8.1), työllisyystilanteen paraneminen tuskin selittää alenemaa ainakaan kokonaan. Työttömyys myös vähenee lapsiluvun kasvaessa ensisijaisena toimeentulotarpeen syynä, vaikka onkin tärkein, joten muita jyrkempi alenema 4+ perheiden kuvaajassa tuskin johtuu ainakaan kokonaan työllisyystilanteen paranemisesta. Vastaavaa vähenemistä ei näy myöskään alimpaan viidennekseen kuuluvien lapsiperheiden määrässä kuvassa 10.2b, vaikka käyrä seuraa muuten tukileikkauksia.

Kuva 10.3. Toimeentulotuen asumiskulujen omavastuutolpat yksinäisillä, pareilla, joilla on lapsia 1 ja 2+ vuonna 1999. Vasemmanpuoleinen tolpparyhmä kuvaa lukuja muualla Suomessa ja oikealla oleva Helsingissä. Helsingissä korkein tolppa eli lapsiluvultaan 2+ perheen omavastuu oli 258 mk/kk eli 43 eur/kk. Köyhyysrajan alittaneiden perheiden tulotasolla summilla on merkitystä ja lapsiluvun kasvaessa muutkin kulut kasvavat.  Omavastuu lasketaan kunnan hyväksymästä asumiskulutasosta, joka on todellisia kuluja alempi.

"Kun seitsemän prosentin omavastuun rahallista merkitystä arvioidaan, on otettava huomioon ainakin kaksi seikkaa. Ensiksi pitkäaikaisella tuensaajalla, jonka toimeentulo on vuosia ollut niukkaa, 100-200 markkaa kuukaudessa ei ole vähämerkityksinen summa. Toiseksi käytännössä tuensaajat voivat joutua maksamaan toimeentulotuen perusosasta asumismenoistaan enemmän kuin 7 prosenttia, jos he eivät onnistu saamaan asuntoa sillä hinnalla, joka paikkakuntakohtaisesti toimeentulotuessa hyväksytään kohtuulliseksi vuokratasoksi." (Lainaus: Vuoden 1998 perusturvamuutosten arviointitutkimuksen loppuraportti, STM 2000, s. 39).

Verotuksen kiristymisen, perhetukien ostovoiman heikkenemisen ja toimeentulotuen saantiehtojen kiristymisen yhteisvaikutus on sairastumisissa, työttömyydessä ja muissa ennakoimattomissa muutoksissa todennäköisesti masentavaa ja omatoimisuutta lannistavaa.

Erityisesti suuria perheitä ajautuu enenevässä määrin hitaasti mutta varmasti taloudelliseen umpikujaan, kun asumiskustannusten noustessa vielä toimeentulotuenkin omavastuu rahallisesti kasvaa. On hämmästyttävää, jos tämä ei näy ajan mittaan lisääntyvinä maksuhäiriöinä, syrjäytymisenä ja mielenterveysongelmina pelkästään perheiden kuormittuneisuudesta johtuen, vaikka asiat aluksi pitkään osattaisiin ja haluttaisiin hoitaa.

Kuva 10.4. Sosiaalityöntekijät kritisoivat erityisesti asumismenojen 7% omavastuuta STM:n vuonna 2000 julkaisemassa selvityksessä.  Perusosan saantiehtojen tiukentamisesta oli kaksi kolmasosaa samaa mieltä, että lapsiperheet joutuivat tinkimään lasten tarpeista ja lähes yhtä moni arveli lapsiperheillä olevan vaikeuksia tulla toimeen (kaksi ylintä vaaleanpunaista vaakatolppaa). Noin puolet oli sitä mieltä, että laskuja jää rästiin (kolmanneksi ylin vaaleanpunainen vaakatolppa).  Kysely tehtiin 1, 5 vuotta lain voimaantulon jälkeen.

Onko viisasta pakottaa heikon toimeentulon takia tukea saavan perheen lapset toimettomuuteen?

Joskus näkee ihmeteltävän tukiriippuvuuden siirtymistä seuraavaan polveen tai etenkin isojen lapsiperheiden elämistä alle toimeentulotukirajan tukea hakematta. Kun perheen tukitarvetta laskettaessa otetaan huomioon myös lasten tulot, estää se käytännössä lasten mahdollisuudet hankkia omia tuloja helpottamaan perheen talouden niukkuudesta johtuvaa huonoa asemaansa. Lapsilisien ostovoiman heikkeneminen on lisännyt tätä perheen jäsenten kynnystä lähteä töihin, eli tuloloukkua, koska lapsilisät otetaan huomioon toimeentulotukitarvetta laskettaessa. Mitä pienemmät lapsilisät, sitä enemmän menettää toimeentulotuen loppuessa.

Nuorta tuskin motivoi jatkamaan työssä, kun hänen esimerkiksi kaupan kassana tienaamansa ansio vähennetään ilmoittamisen jälkeen perheen toimeentulotuesta. Samalla estyy työkokemuksen ja -tottumusten hankinta, joilla olisi nuoren itseluottamusta ja elämän hallinnan tunnetta lisäävä vaikutus. Työtodistuksilla olisi arvoa työ- ja usein myös opiskelupaikkaa hakiessa kotoalähtövaiheessa. Saattaa olla, että tämä yhtenä tekijänä saa isojen perheiden vanhemmat välttämään toimeentulotuen hakemista, jos vanhemmat muuten edes joten kuten selviävät. Lapsiluvun kasvu on perinteisesti lisännyt lasten työssäkäyntiä (ks. Suomalainen lapsi, Tilastokeskus).

Näin "hallinnollisesti järkevillä" tuen saantia rajoittavilla säännöillä entisestään heikennetään syrjäytymässä olevien tai jo syrjäytyneiden perheiden lasten lähtökohtia ja totutetaan heidät tuista riippuviksi tai pimeänä tekemiseen nuoresta lähtien. Tulokset alkavat näkyä ja niiden kustannuksia paljoksutaan. Jokainen puutteellisista lähtökohdista jaloilleen päässyt nuori on arvokas, joten mahdollisia väärinkäytösriskejä pitäisi katsoa tätä taustaa vasten.

---

11. Käytettävissä olevat tulot kulutusyksikköä kohti vähenevät lapsiluvun kasvaessa

Kun nettotulojen sijaan (ks. kohta 6.) tarkastellaan käytettävissä olevia tuloja, tasoittuvat eri perhetyyppien (esim. yhden ja kahden vanhemman perheet) väliset erot. Eroa on enää eri kokoisten perheiden tuloissa. Tämäkin ero kapenee jaettaessa tulot kulutusyksiköille, niinkuin kuvassa 11.1. näkyy.

Kuva 11.1. Tulonsiirtojen jälkeenkin lapsiluvun kasvu vähentää perheen henkeä tai tarkemmin sanoen kulutusyksikköä (*) kohti käytettävissä olevia tuloja. Vasemmalta oikealle tolpissa on tulot kulutusyksikköä kohti kahden aikuisen ja yhden, kahden, kolmen ja 4+ lapseen perheissä. Sininen osuus kuvaa nettotuloja, punertava muita tulonsiirtoja ja keltainen lapsilisiä. (*) tulojen jakajassa alle 18v lapset otetaan huomioon 50%, ensimmäinen aikuinen 100% ja toinen 70% osuudella

Käytettävissä olevaan tuloon lasketaan mukaan maksettujen tulonsiirtojen jälkeen käteen jäävien nettotulojen  lisäksi saadut tulonsiirrot. Käytettävissä olevissa tuloissa on siten mukana mm. lapsilisät, toimeentulotuki, asumistuki, äitiysavustus jne. Saadut tulonsiirrot on kuvassa 11.1. jaoteltu lapsilisiin ja muihin. Kuvasta näkyy, että lapsilisillä on lapsiluvun kasvaessa perheille yhä suurempi merkitys ja ne tasapainottavat lapsiluvun kasvusta johtuvaa eroa perheiden tuloissa, mutta eivät poista sitä.

Perhekoon kasvu vähentää nykyisin perheen henkilökohtaista taloudellista liikkumavaraa selvästi, vaikka tulonsiirrot otetaan huomioon. Tulonsiirrot tasaavat lähinnä eri perhetyyppien välisiä eroja. Tästä johtuen kulutustutkimuksiin perustuva arvio perhekoon skaalaedusta kulutustarvetta vähentävänä tekijänä johtuukin monilapsisissa perheissä todellisuudessa pääosin käytettävissä olevien tulojen ja siten kulutuskyvyn vähenemisestä (vrt kohta 3).Osittain tulojen väheneminen johtuu verotuksen kiristymisestä (ks. kohta 7) ja siitä, että lapsimäärän kasvaessa toisen puolison työpanos tarvitaan vähintään osapäiväisesti kotona (vrt. kohta 6).

Käsitys lapsiluvun kasvun skaala- eli mittakaavaedusta romuttuu lopullisesti, kun otetaan huomioon lapsiluvun kasvusta johtuvat, kustannuksiltaan suuruusluokaltaan kertaluokkaa isommat asunnon ja auton suurentamistarpeet.

12. Lapsiperheet ovat menettäneet 90 -luvulla lapsettomiin verrattuna

Kun lapsiluku kasvaa ja ainakin toisen vanhemman työpanoksesta sitoutuu yhä suurempi osa lasten hoitoon, näkyy se perheen tuloissa ja sijoittumisessa tuloluokkiin. Kun lapsiluku otetaan huomioon sijoitusta laskettaessa, erityisesti yhden tulonsaajan talouksien sijoitus laskee väistämättä. Perheen kuuluminen alimpiin tuloviidenneksiin ei siis aina tarkoita, että perheen päätulonsaajalla olisi huonot tulot. Keski- ja hyvätuloisiin kohdistuvat lisärasitukset saattavat siten lasten elatusvastuun takia koskea myös alempiin tuloluokkiin kuuluvia perheitä.

Lapsiperheitä kasautuu köyhyysrajan tuntumaan juuri lapsiluvusta johtuen, joten köyhäksi tulkitseminen on herkkä laskentavassa tapahtuville muutoksille. Köyhyyden laskentaan on oltu viime vuosina ottamassa käyttöön ns. modifioitua OECD -skaalaa. Siinä puolison ja lasten painokertoimia pienenetään selvästi (1 - 0,5 - 0,3) tavallisesti käytettyä OECD -skaalaa (1 - 0,7 - 0,5)  ja toimeentulotuen laskennassa käytettyjä tiukemmaksi.

Uusilla "modifioiduilla" painokertoimilla lapsiperheiden laskennallinen köyhyys alenee voimakkaasti "tulojen noustessa", kun tulojen jakaja pienenee painokertoimien pienentyessä. Vastaavasti yksinäisten ja eläkeläisten köyhyys kasvaa.

Uuden skaalan käyttöönotto on saanut voimakasta kritiikkiä "poliittisesta tarkoituksenmukaisuudesta", mikä on syytä ottaa huomioon, kun lapsiperheiden köyhyyttä on mitattu uusilla mittareilla. Pienten lasten kertoimien lisäksi  puolison vaikutuksen pudottaminen 70%:sta 50 %:iin tuskin vastaa tilannetta Pohjoismaissa. Uusien kertoimien käyttöönoton perusteita  on ollut vaikea arvioida, kun niitä on ollut niukasti saatavissa. Käyttöönottoa on perusteltu lähinnä kansainvälisellä vertailukelpoisuudella, kun Eurostat on päättänyt ottaa ne jostain syystä käyttöön.

Aikasarjoissa lapsiperheiden aseman suhteellinen heikkeneminen näkyy kyllä valituista köyhyysmittareista riippumatta, kun samaa mittaria käytetään koko tarkastelukaudelle. Poikkeuksen tekee Eurostatin kesällä 2003 julkaisema rahallisten perhetukien kansainvälinen vertailu, joka osoittaa noin 20% nousua Suomelle. Tällä tosiasiassa harhaanjohtavalla prosentilla Suomi pääsee vertailussa keskitasolle. Vertailussa ei nimittäin ole huomioitu lapsiperheiden verovähennyksiä, jotka muualla kuin Ruotsissa ja Suomessa saattavat olla varsin tuntuvia. Näin ollen Suomen lukuja kaunistaa merkittävästi lapsilisäkorotus vuoden 1994 perhetukileikkauksen yhteydessä, kun lapsivähennykset verotuksesta poistettiin (käytännössä vähämerkityksistä elatusvähennystä lukuunottamatta). Aiheesta on enemmän cashbenefits -dokumentissa.

(kuvaotsikkoa ja -tekstiä tarkennettu 4.9.2005)

Kuva 12.1. Lapsiluvun kasvaessa kahden vanhemman perheiden lapset kasautuivat alempiin tuloluokkiin vuonna 1997, kun tulot laskettiin kulutusyksikköä (*) kohti.  Ylimpänä on yhden lapsen, keskellä kahden lapsen ja alimpana 3+ lapsen perheiden lapset.  Oranssien osuuksien kasvu osoittaa, että lapsiluvun kasvaessa lasten määrä kasvaa alemmissa tuloluokissa. Sinisten osuudet osoittavat, että suurissa lapsiperheissä on vähän hyvätuloisia, kun lapsiluku otetaan huomioon.

Kuva 12.2. Lapsiperheet ovat 1990 -luvulla siirtyneet yleisesti tuloluokissa alaspäin, mikä täydentää kuvan 12.1. yhden vuoden poikkileikkausta Kuvasta näkyy, että lapsiperheiden osuus on kasvanut alimmassa viidenneksessä ja vähentynyt erityisesti keskituloisissa viidenneksissä. Myös ylimmästä viidenneksestä on tapahtunut siirtymää alemmas. Lapsiperheiden asema heikentynyt myös lapsettomiin perheisiin nähden.

Kun 3+ lapsilukujen lapsilisien ostovoiman heikkenemisen ja kotihoidon tuen leikkaukset yhdistää kuvan 4.1. kotihoidon yleistymiseen lapsiluvun kasvaessa eli perheen elatusvastuun siirtymiseen yhden tulonsaajan nettotulojen ja kansainvälisesti kehnojen perhetukien varaan, voi todeta, että perhetukien ostovoimaa on vuodesta 1993 rahallisesti heikennetty tuntuvimmin perheiltä, jotka tarvitsisivat niitä eniten.

Yritteliäisyyden puutteesta sijoituksen heikkeneminen lapsiluvun kasvaessa ei ole kiinni. Lapsiperheet ovat keskimääräistä paremmin työllistyneitä (ks. 8. Lapsiperheissä tehdään töitä) ja lapsiluvun kasvaessa työttömyyden osuus laskee esimerkiksi toimeentulotuen tarpeen ensisijaisena syynä.

Lapsiluvun kasvu pudottaa toimeentuloa yhteiskuntaluokasta riippumatta, tuntuvimmin työväestöön kuuluvilta

Lapsiperheiden toimeentulon aleneminen lapsiluvun kasvaessa on tapahtunut yhteiskuntaluokasta riippumatta. Lapsettomiin verrattuna 1-2 lapsisten perheiden toimeentulo on ollut kulutusyksikköä kohti noin 30% heikompi ja lapsiluvultaan 3+ perheiden toimeentulo noin 50% heikompi. On varsin todennäköistä, että näin suurilla toimeentuloportailla on tilastollista vaikutusta perheiden lapsiluvun ja siten syntyvyyden alenemiseen ja pysymiseen alhaalla.

Kuva 12.3a. Palkkatyöläisten indeksoidut perheentulot kulutusyksikköä kohden (kaikki=100) perheryhmittäin vuosina 1988, 1994 ja 2000.  Manageriaalis-professionaalisten  perheiden* (toimihenkilöperheiden) ja työväenluokan perheiden* tulojen vertailuluvut on esitetty jaotuksella ei huollettavia lapsia, 1-2 huollettavaa lasta, 3 tai useampia huollettavia lapsia. Kuvassa 12.3b lapsiperheiden luvut on suhteutettu lapsettomien lukuihin.

* Manageriaalis-professionaalinen perhe = Perhe, joista ainakin toisella vanhemmalla on vähintään alempi korkeakolulututkinto tai ammattikorkeakoulututkinto
Työväenluokan perhe = Perhe, joista toinen tai molemmat vanhemmat ovat asemaltaan työntekijöitä eivätkä kumpikaan kuulu manageriaalis-professionaaliseen ryhmään

Kuva 12.3b. Perheen tulot putoavat selvästi huollettavien lasten määrän kasvaessa sekä toimihenkilö- , että työläisperheissä.  Kuvasta 12.3a voi laskea, että työväestöön kuuluvien perheiden tulot ovat keskimäärin 31% pienemmät kuin toimihenkilöperheiden. Kuva osoittaa, että tarvetta perhetukien ja/tai hinnanalennusten (= verohelpotusten) kohdentamiseen sekä lapsiluvultaan 1-2, että 3+ perheille on runsaasti, jotta lasten saaminen ei vaikuttaisi oleellisesti perheen toimeentuloon.

Kuvassa 12.3b toimihenkilöperheissä (manageriaalis-professionaalinen) 1-2 lapsen perheiden tulot olivat 28 % ja 3+ lapsen perheiden tulot 50% alemmat vuonna 2000 verrattuna perheisiin, joilla ei ollut huollettavia lapsia. Vuosien 1988, 1994 ja 2000 kuvaajat osoittavat, että 1-2 lapsisten perheiden suhteellinen tilanne on hiukan parantunut, 3+ perheiden huonontunut.

Työväenluokan perheissä  1-2 lapsen perheiden tulot olivat 32% ja 3+ lapsen perheiden tulot 51% alemmat vuonna 2000 verrattuna perheisiin, joilla ei ollut huollettavia lapsia. Vuodesta 1988 perheiden suhteelinen tilanne parani vuoteen 1994, mutta huonontui taas vuoteen 2000. Lapsiluvusta riippumatta työväenluokan perheiden tulot ovat keskimäärin 31% alemmat kuin manageriaalis- professionaalisten eli toimihenkilöperheiden. Työväestöön kuuluvilla monilapsisilla perheillä on siten selvästi muita niukempi toimeentulo.

Työväenpuoluevetoinen hallitus ei ole turvannut työväestön lapsiperheiden toimeentuloa

On paradoksaalista, että kuvassa 12.3b näkyvä vuodesta 1994 vuoteen 2000 tapahtunut työväestön lapsiperheiden toimeentulon heikkeneminen lapsettomiin verrattuna on tapahtunut juuri työväenpuoluevetoisten Lipposen hallitusten aikana. Suurimmat yksittäiset perhetukileikkaukset tehtiin väistämättömiin säästötarpeisiin vedoten kovasta kritiikistä huolimatta SDP:n Mönkäreen ja Vasemmistoliiton Huttu-Juntusen ollessa ministereinä Sosiaali- ja terveysministeriössä.

Jälkeen päin tarkastellen perhetukileikkausten todelliset kustannussäästöt olivat kyseenalaisia (vrt. 90-luvun tarkastelua). Lipposen II hallituksen lapsipoliittisessa selonteossa keväällä 2002 sanotaan jo melko suoraan, että 1990 luvun jälkipuoliskolla kyse on ollut painopisteen muutoksesta tulonsiirroista palveluihin. Se näyttää heikentäneen eniten työväestön lapsiperheiden toimeentuloa.

Kehnon perhepolitiikan ja perhe-elämän vaikeuksien yhteys on selviö

”Kaikkiaan voimme päätellä, että lapsiperheiden suhteellisesti muita huonompi asema on säilynyt läpi tarkastellun ajanjakson ja että myös suurin erokynnys on säilynyt lapsiperheiden ja muiden välissä.”

”Siten se, että kuuluu lapsettomaan, johtavassa asemassa olevaan perheeseen, vaikuttaa tuloihin vähemmän kuin se, että kuuluu työväenluokkaiseen lapsiperheeseen. Nimenomaan selittävien tekijöiden suhteellinen paino on muuttunut. Mielenkiintoista on huomata myös lasten lukumäärän vaikutuksen kasvu manageriaalis- professionaalisten perheiden tuloihin. Molemmat muutokset vahvistavat ajatusta lapsiperheiden suhteellisesti huonosta asemasta sekä työväenluokkaisissa että keskiluokkaisissa perheissä.”

"Eriarvoisuuden kasvua ei ole estetty, ja yhteys eriarvoisuudesta perhe-elämän vaikeuksiin on selviö”

"Tuloksena on tulevaisuuden uskon katoaminen sekä erityyppisiä perheiden ja lasten ongelmia, taloudellisen toimeentulon vaikeuksia, loppuunkulumista ja perheen yhteisen ajan puuttumista.”
(Lähde lainauksille: Eriarvoinen lapsuus, Blom, WSOY 2001)

Monilapsisten perheiden toimeentulon jälkeenjääneisyyden sivuuttaminen on lyhytnäköistä

Kuvista 12.1-3 näkyvä lapsiperheiden kasaantuminen tuloluokkien alapäähän lapsiluvun kasvaessa näkyy kautta linjan ammattitaidolla tehdyissä toimeentuloselvityksissä, joissa lapsiluku on otettu huomioon. Kun juuri näissä perheissä pienten lasten vaihe on tavallista pitempi, julkisessa keskustelussa on harhaanjohtavaa puhua lapsiperheiden toimeentulon niukkuuden yhteydessä yleisesti vain "pienten lasten perheistä" mainitsematta monilapsisia perheitä erikseen. Lapsiluvun kasvu on VTTin keskustelualoitteessa 293/2003 todettu yhdeksi isoksi tekijäksi, joka pidentää perheen pysymistä pienituloisena.

Tämän informoinnin puutteellisuuden merkitys korostuu, kun ajatellaan lapsiluvun kasvupotentiaalin merkitystä tulevaisuuden vanhushuoltosuhteen paranemisen ja koko yhteiskuntarakenteen kehityksen kannalta. Tilanne ei korjaannu, jos sitä ei tunneta.

Lapsiluvultaan 3+ perheissä kasvaa yli kolmasosa lapsista, joten ei ole samantekevää, miten heidän  perheensä voivat. Jos heillä on liian tiukkaa muihin verrattuna, sen nähdessään lapsiluvun kasvuun muuten valmiit alkavat epäröidä, niin kuin tutkimuksista näkyy.

---

13. Vanhemmuuteen jää aikaa ja varoja sitä vähemmän, mitä useampi lapsi niitä tarvitsee

Nykyinen korkea veroaste ja jyrkkä veroprogressio vähentävät lapsivähennysten puuttumisen takia ylitöistä saatavista lisäansioista käteen jäävää tuloa tuntuvimmin lapsiluvultaan suurissa perheissä. Jyrkän progression takia verotus kiristyy myös yleisen palkkatason noustessa, mikä yhdessä perhetukien heikkenemisen kanssa huonontaa erityisesti yhden tulonsaajan suurten perheiden edellytyksiä selviytyä kasvavista menoista puolisoiden erillisverotuksesta johtuen, mutta kohtuuttomasti myös kahden tulonsaajan.

Varsin harvoille lapsiperheiden vanhemmille työuralla eteneminen on itseisarvo, useimmille perhe ja lapset ovat tärkeimpiä. Työllä ja urakehityksellä pyritään varmistamaan sellainen tulotaso, jolla lapsiperhe selviää asumiseen, liikkumiseen ja kulutukseen tarvittavista menoista lähdössä ja myös pitkällä aikajänteellä.

Asutuskeskuksiin muutto nostaa lapsiperheiden edellä mainittuihin perustarpeiisiin tarvitsemien hankintojen hintatasoa ja vastaavia kuukausimenoja usein tuntuvasti, joten ne tulevat yhä riippuvaisemmiksi työtulojen kasvusta ja jatkuvuudesta, mikä näkyy mm. lisääntyneinä ylitöinä ja korostuneena urakehitykseen panostamisena erityisesti pienten lasten perheissä.

Erityisesti lapsiluvun kasvaessa kasvaa riippuvuus myös tulonsiirroista työtuloriippuvuuden lisäksi. Menot kasvavat tilantarpeen ja kulutuksen kasvaessa, mutta lasten hoitotyö vähentää tulonhankintamahdollisuuksia. Korkea tuloverotus on kahta tulonsaajaa ja pientä lapsilukua suosivaa, kun verotus on tulonsaajien määrästä ja lapsiluvusta riippumatonta. Lapsiluvun kasvn yhteyteen on syntymässä uhka taloudellisesta umpikujasta, jos verotus pysyy kireänä, hinnat nousevat ja perhetukien ostovoima heikkenee.

Nyt eläke-, vero- ja perhepoliittisista päätöksistä johtuen eläketurvaa kertyy ja omien lasten vanhemmuuteen jää aikaa ja varoja lasta kohti sitä vähemmän, mitä enemmän perhe on valmis kasvattamaan tulevaisuuden tekijöitä ja eläkemaksujen maksajia. Se on paradoksaalista, kun vastaavan vieraiden lasten määrän hoitoon panostetaan!

Hoitomuodosta riippumatta näiden tekijöiden työn tuloksista maksetaan aikanaan kuitenkin tuleva sosiaaliturva, sekä lapsettomien, että lapsiperheiden, mutta valtaosa myös eläkeläisten eläkkeistä, joista on rahastoitu vain murto-osa. Lapset kun pääosin tuottavat työiässä kunkin sukupolven alku- ja lastenlapset loppueläkevaiheen eläkkeet ja sosiaaliturvan. Mitä useampi lapsi, sitä suurempi tuotto.

Paradoksaalisuutta lisää vanhushuoltosuhteen jyrkkä ja nykyisellä syntyvyydellä pysyvä heikkeneminen parinkymmenen vuoden sisään, jota kompensoimaan tarvittaisiin juuri lapsiluvun kasvua entistä useammissa perheissä.