Marja Dahlström: Muodosta minuuteen

Johdanto

Marja Dahlströmin Muodosta minuuteen –teoksen lähtökohtana on steinerpedagogiikan kasvatuskäytäntöön oleellisesti liittyvät muotopiirustus ja temperamenttikasvatus. Kirjoittaja on toiminut sekä Helsingin Rudolf Steiner -koulun luokanopettajana että aikuiskouluttajana. Teoksen on julkaissut Edita vuonna 1999.

Pyrin tuomaan esille Marja Dahlströmin ajatukset steinerinpedagogiikan keskeisestä sisällöstä, muotopiirustuksesta ja temperamentista samassa järjestyksessä kuin ne on kirjassa esitetty. Teoksen Terapettinen näkökulma –luku ei sisälly referaattiini.

Steinerpedagogiikan luoja on itävaltalainen filosofi Rudolf Steiner (1861-1925). Steinerkoulu syntyi 1919 Stuttgartissa ensimmäisen maailmansodan päättyessä. Poikkeuksellista steinerkoulussa oli riippumattomuus oppilaan perhetaustasta ja tulevasta sijoittumisesta yhteiskuntaan. Suomen ensimmäinen steinerkoulu perustettiin Helsinkiin 1955.

Steinerpedagogiikassa keskeistä on tarkastella ihmistä ja hänen kehitysvaiheitaan sekä vastata niissä esiin nouseviin tarpeisiin. Koulutuksen painopiste on sivistysprosessissa, jossa kartutetaan henkistä omaisuutta ja oman persoonallisuuden muotoutumista kulttuurin eri alueilla. Vain tietojen ja taitojen kartuttaminen ei kata tätä tehtävää. Lisäksi tarvitaan ihmisen eri kykyjen ja luovan toiminnan kehittämistä kasvattamaan tasapuolisesti ajattelua, tunnetta ja tahtoa sekä näiden yhteistoimintoja.

 

Steinerpedagogiikan keskeiset sisällöt

”Koulussa ei ole kysymys täydellisen kasvatuksen saamisesta
vaan siitä, että valmistaudutaan saamaan se elämältä.”
- Rudolf Steiner

Steinerpedagogiikan ihmiskuva perustuu kokonaisvaltaiseen käsitykseen ihmisen kehittymisestä ja kasvusta. Tarkoituksena on kehittää oppilaan kykyjä siten, että hänessä kehittyisi vahvuutta oman ainutlaatuisuutensa löytämiseen ja ilmaisemiseen. Perinteisen 12-vuotisen steinerkoulun tavoitteena on lisäksi antaa laajaa, omakohtaisesti ymmärrettävää ja sisäistettyä yleissivistystä.

Steinerin ihmiskuvalle rakentuva pedagogiikka näkee ihmisen ruumiillisena, sielullisena ja henkisenä olentona. Ihmisen henkinen ydin vaikuttaa hänen yksilölliseen ainutkertaisuuteensa, eikä se ole käsitettävissä pelkästään perimän ja ympäristön summana. Ihmisen henkisyys eli hänen ihmisyytensä kehittyminen ja oman minuuden toteuttaminen on keskeisintä steinerpedagogiikassa.

Ihmisen sielullinen alue muotoutuu yksilöllisen rakenteen, perimän ja ympäristön vuorovaikutuksessa. Terve sielullinen ja ruumiillinen rakenne ovat perustana ja edellytyksenä yksilöllisyyden toteutumiselle. Sielullisuuden steinerpedagogiikka jäsentää kolmeen perustoimintoon: tahtoon eli toiminnallisuuden alueeseen, tunteeseen ja ajatteluun.

Steinerin seitsenvuotisrytmi jäsentää lapsuuden, nuoruuden ja aikuisuuden kolmeen pääkauteen, joista kukin kestää noin seitsemän vuotta.  Seitsenvuotiskausissa kehitys etenee rytmisesti tiedostamattomasta asteittain lisääntyvään tietoisuuteen. Tietoisuus nähdään elimistön käyttöön sidottujen voimien asteittaisena vapautumisena. Steinerpedagogisen kasvatuksen tehtävänä on kohdata minuus siellä, missä se eri kehitysvaiheissaan elää. Kasvatus suojaa ja ravitsee alueita, jotka verhoavat yksilöllistä minuutta, kunnes se vapautuu kuorestaan.

 

Taiteellisuus osana steinerpedagogiikkaa

Steinerkoulun opetuksessa vallitsee taiteellinen pohjavire: lapset maalaavat, muovailevat, virkkaavat karstaavat, keittävät saippuaa, hakkaavat kiveä. Kuitenkin Marja Dahlströmin mukaan steinerkoulu ei pyri antamaan erityiskoulusta taiteeseen eikä muihinkaan aineisiin. Taiteellisen työskentelyn perusteet ovat syvemmällä lapsen sisimmässä.

Päivittäinen taiteellinen työskentely tuo lapsen elämyskenttään samantapaisia ongelmia, kuin hän kohtaa myöhemminkin elämässään. Lapsella on edessään materiaalia, jota on työstettävä: villaa, savea, muotoja tai roolihahmo. Lapsen on kyettävä panemaan itsensä likoon kokonaisvaltaisesti ja se voi tuoda mukanaan odotuksia, pettymyksiä, yllätyksiä, harmeja, mutta myös iloa luomisprosessin lopuksi.

Taiteellisessa työskentelyssä keskittyminen on intensiivistä, aistit ja tahtoelämä ovat hereillä, lapsi on täysin uppoutunut tekemiseensä. Jokaisessa lapsessa oleva taiteilija herää ja kokee taiteen avulla koskettavansa jotakin todellista. Kokemuksessa on vahvasti läsnä syvä yhteys omaan itseen, siihen mitä on olla kosketuksissa oman minuutensa ytimeen.

 

Taiteen avulla vaikuttaminen

Tunne-elämyksellä on merkittävä osa taiteesta puhuttaessa. Taiteen avulla saavutetaan tasapaino älyn, tahdon ja tunteen alueella. Taide on eräänlaista tasapainoelinten rakentamista sydämen seudulle, jossa nämä kolme kohtaavat.

Marja Dahlströmin mukaan nykymaailmassamme on vaarana, että ihmisen itsensä luomat keinotekoiset kuvat tyrehtyvät. Median välittämät kuvat tulvivat ulkoapäin sisimpäämme, jonka koemme todellisuutenamme. Tämä synnyttää lapsessa eräänlaisen sielullisen astma-tilan, jossa hänen on vaikea vastaanottaa ja jäsentää ulkoisten kuvien tulvaa.

Tyypilliset tunnusmerkit häiriintymisestä, kuten kaoottiset riehumisleikit, aggressiiviset purkaukset, loppuun suorittamisen vaikeus, yleinen rauhattomuus, sisäinen jännittyneisyys ja pelot, ovat Marja Dahlströmin mukaan seurausta siitä, että lapsen viriketaustan rikastuttamisessa edetään liian nopeasti ja liian laajalla alueella yhtä aikaa. Taiteellisen työn avulla oppilas joutuu käyttämään omaa luovaa ajatteluaan vastakohtana kopioivalle ajattelulle.

Rudolf Steinerin mukaan kaikki ihmistä taiteellisesti puhutteleva voidaan jakaa kahdeksi virtaukseksi, plastis-kuvalliseksi ja musiikillis-runolliseksi. Plastinen ja kuvallinen taidevirtaus edistävät ihmisen yksilöitymistä, kun taas musiikillinen ja runollinen elvyttävät ihmisen sosiaalista elämää. Tämä taidealueiden jako on pohjana steinerkoulun yleistaiteelliselle opetustavalle.

 

Steinerpedagogiikan metodit

Steinerkoulussa pyritään kehittämään koko opetustilanne taiteelliseksi, luovaksi tapahtumaksi. Opettajakoulutukseen kuuluu varsin runsaasti taiteellista harjoittelua, jonka tavoitteena on opettajaksi opiskelevan tunne-elämän kehittäminen ja vahvistaminen. Omaehtoinen taiteellinen toiminta lisää opettajan herkkyyttä aistia lasten ja nuorten tilojen muutoksia ja luokan ilmapiiriä. Aistimisen herkkyys auttaa myös opettajaa oman ammatin vaaroissa: jäykistymisessä, kuivahtamisessa ja happanemisessa.

Opettajan innostuneisuus opettamiaan asioitaan kohtaan vaikuttaa suoraan lapseen. Lapsikin innostuu ja kokee sen kautta asiat mielenkiintoisina. Lisäksi mitä voimallisemmin lapsen mielikuviin, tunteeseen ja tahtoon vetoavaa ala-asteen opetus on, sitä voimakkaampana käsitteellinen ajattelu herää myöhemmässä kehitysvaiheessa.

Rudolf Steiner suositteli lapsen eri kehitysvaiheissa käytettäväksi muotopiirustusharjoituksia, jotka ovat sopusoinnussa lapsen kehitys- ja kypsyysvaiheen kanssa. Tietoisesti hallitut liiketoiminnat stimuloivat lapsen ajattelua ja lisäävät hänen keskittymiskykyään. Oppimistapa on varsin konkreettinen, vaikkakin tällä tavoin työskenneltäessä kirjainten oppiminen vie runsaasti aikaa, koko ensimmäisen kouluvuoden. Oppimisprosessia leimaakin steinerkoulussa kiireettömyys – kunkin kirjaimen muodon ja suunnan sisäistämiselle on aikaa.

Muotopiirustus

”Vain sen, minkä kykenen täysin kuvittelemaan ja
kuvittelustani käsin piirtämään, olen todella ymmärtänyt.”
- Goethe

Rudolf Steiner kehitti muotopiirustuksesta taiteellisen opetus- ja terapiamuodon, joka on luonteeltaan sekä ennaltaehkäisevä että parantava. Lapsi saatetaan ensin kokemaan tunne-elämys, joka sitten vähitellen johtaa tietoon ja taitoon. Jos lapsi oppii suoraan ajattelemaan vain päällään, hänen ajattelunsa ikään kuin väsyy ja tylsistyy myöhemmällä iällä.

Muotopiirustuksella kehitetään silmän ja käden koordinointia ja silmän kykyä hahmottaa ja erotella eri muotoja. Sekä eurytmia että muotopiirustus ovat olemukseltaan ja vaikutukseltaan taiteellisia kasvatuskeinoja. Muotopiirustuksella on tärkeä osuus myös lukemaan oppimisessa. Steinerkoulussa muotopiirustus edeltää kirjoittamista ja kirjoitus lukemaan oppimista. Steinerin kasvatusprosessin linja on liikkeestä lepoon, aktiivisesta passiiviseen ja psykomotorisesta ymmärtävään.

Muotopiirustuksen pohjana on kaksi vastakkaista muotoperiaatetta – suora ja kaareva. Suora on säteilevä viiva, joka edustaa ajatuksen ilmentymää, kaareva taas tahdon ilmentymää. Muotojen piirtäminen nähdään eräänlaisena kirjoittamisen opetuksen esiasteena, koska siinä harjoitellaan muotoja, jotka ovat kirjainten pohjana. Muotoihin tutustumisen jälkeen suorista ja kaarevista viivoista kehitellään kirjainmuodot satukuvaprosessin kautta.

 

Piirtämisen vaiheet

Rudolf Steiner on rinnastanut lapsen tietoisuuden kehityksen ihmiskunnan varhaisimpiin kulttuurikausiin. Jokainen lapsi käy kehityksessään läpi ihmiskunnan aikaisempia kehitysvaiheita ja lapsen varhaisimmat piirrokset ovat ilmausta ihmiskunnan tietoisuuskehityksen varhaisvaiheesta. Vaihetta kutsutaan myyttisen kuvatietoisuuden ajaksi.

Lapsen tekemät piirrokset eri kausina kertovat hänen tietoisuuden etenemisestä, miten hän vähä vähältä ottaa oman fyysisen ruumiinsa hallintaansa ja tulee siitä tietoiseksi, samalla kun tietoisuus ympäröivästä maailmasta laajenee.

Ensimmäisen seitsenvuotiskauden piirtäminen voidaan jakaa kolmeen päävaiheeseen. Ensimmäisen vaiheen aikana ikävuosina 0-3 lapsen piirtäminen on dynaamista ja viiva on muodoltaan pyörrettä, kierrettä ja spiraalia. Lapsen työskentely on nopeaa.

Toista vaihetta ikävuosina 3-5 nimitetään kertovaksi vaiheeksi. Lapsi pyrkii jo kuvaamaan piirroksillaan jotain, josta hän kertoo myös katsojalle. Kun lapsi pystyy jo piirtämään suljetun ympyrän ja usein pisteen ympyrän keskelle, voidaan tämä tulkita merkiksi minätietoisuuden voimakkaasta läpitulosta. Tuolloin lapsi myös alkaa käyttää itsestään minä-muotoa oman nimensä sijasta.

3-5 ikävuoden välillä lapsi piirtää usein kuvia, joissa ihmishahmo on kehän ympäröimä. Seitsemän ikävuoden vaiheilla lapsi vapautuu häntä ympäröivästä elollisesta, eteerisestä suojaverhosta, joka siihen asti on ollut osallisena hänen fyysisen olemuksensa rakentumisessa. Lapsen piirroksissa tämä saattaa ilmetä rikkoutuneena kehänä tai sen häviämisenä ihmishahmojen ympäriltä.

Kolmannessa vaiheessa, ikävuosina 5-7, lapsi nimeää jo etukäteen, mitä hän aikoo piirtää. Viidennen ikävuoden vaiheilla lapsen alkaa piirtää neliöiden lisäksi kolmiota. Tällöin alkaa esiintyä myös arvoperspektiiviä: se, mikä juuri piirroksen tekohetkellä on tärkeää, piirretään isoksi. Viisivuotiaana värit tulevat voimakkaasti mukaan piirtämiseen, väri on aina sielullinen elementti ja kuvaus tunteesta. Jokaisella lapsella onkin oma väriskaala, omat iloiset ja surulliset värinsä. Kuusivuotiaana lapsen kuviin tulee lisäksi mukaan symmetria ja ihmishahmon piirtämiseen profiilikuva.

Seitsemään ikävuoteen saakka lapsen tulisi saada kasvaa rauhassa ja muotoilla vapaasti itseään. Piirroksissaan hänen ei tulisi päästä mihinkään ulkoapäin annettuun tavoitteeseen. Aikuisten ei tulisi häiritä lapsen spontaania piirtämistä esimerkiksi kyselemällä ”hei, mihin olet unohtanut jalat tuosta kuvasta” tai ”eihän aurinko tuollaiselta näytä”.

 

Muotopiirustuksen perusmuotoja

Lapsen tietoisuuden kehitystä seuraava tie muotopiirustuksessa kulkee suljetusta muodosta avoimeen muotoon. Lapsi oppii yleensä ensin piirtämään ympyrän, sitten suoran ja viimeisenä toisensa leikkaavat suorat.

Muodon kokemus perustuu harmoniakokemukseen. Ympyrän pyöreä kauneus on lapselle ilmentymä täydellisyydestä. Kaikissa suljetussa muodossa on lisäksi vahvasti läsnä liike, joka puhuttelee koulunsa aloittavaa lasta toiminnallisuudellaan. Suljettujen muotojen piirtäminen vaatii keskittymistä ja siten suuntaavat lasta hänen oman itsensä kokemiseen.

Piirtäessään lapsi luo suhdetta maailmaan. Muotojen piirtäminen herättää häntä näkemään. Näkeminen voi ulottua hyvinkin syvälle sielunelämän alueille. Muotojen piirtämisellä, viivan tietoisella hahmottamisen tavoittelulla on myös lapsen kokonaisuutta selkeyttävä ja jäsentävä vaikutus.

 

Temperamenttikasvatus

”Hei, tuulispäänä kiitäen
ja raudat tulta iskien
näin Liekkiharjan temmeltie
jo vinhoin ratsumiestä vie.”

- Lasten temperamenttiruno

Temperamenttikasvatus perustuu havaintoon, jonka mukaan temperamentin yksipuolisuus saattaa johtaa yksilöllisyyden toteutumiselle suureksi esteeksi riippumatta hänen lahjakkuudestaan. Steinerkoulussa lapsen yksilöllinen temperamentti huomioidaan monin eri tavoin, esimerkiksi luokan istumajärjestyksellä, temperamenttirunoilla ja –muodoilla.

Yksilöllisyyteen sisältyy jotain ainutkertaista ja persoonallista. Musiikkia kuunnellessamme tunnistamme heti, mikä on klassista, mikä taas ei. Samalla tavoin vanhemmat tunnistavat varhain lapsessaan sen, mikä hänessä on yksilöllistä ja lapselle tyypillistä, osa hänen temperamenttiaan. Sen huomioonottaminen ja kohtaaminen merkitsee samalla sosiaalista kasvattamista. Huomioimalla lapsen temperamentti hänen kasvatuksessaan, valmistetaan hänellä samalla työvälineitä elämää varten.

Steiner jakoi sielun perusvoimiksi kuvaamat temperamentit neljään tyyppiin: melankoliseen, flegmaattiseen, sangviiniseen ja koleeriseen. Melankolikon olo on aina vähän huolekas. Hänen on vaikea tehdä sitä, mitä hän tahtoisi. Hän ei helposti pääse liikkeelle, vaan tarttuu yksityiskohtiin. Melankolikko on hyvin tietoinen, hän omaa voimakkaat tunteet ja hän on syvähenkinen. Hän viettää paljon aikaa ”ylhäisessä yksinäisyydessään”, mutta tarttuu silti tiukasti ystäviinsä ja pitää heistä kiinni. Hän on helposti itsekäs ja hänellä on voimakkaita minäkuvitelmia, joiden avulla hän luo tietä ulos itsestään.

Koleerikon sisällä palaa jatkuva sisäinen tuli. Hänellä on kyky nähdä nopeasti asioiden ytimeen ja hän tarttuu intensiivisesti toimeen. Epäoikeudenmukaisuudet koleerikko kokee voimakkaasti. Esimerkiksi organisaatioiden johtajat ovat usein koleerikkoja. Heissä on myös herkässä kuohahtelevuus – he toimivat herkästi tunteen pohjalta ja saattavat siksi jälkeenpäin päätyä katumaan tekoaan.

Sangviinikko on tunnelmaihminen, jolla on taiteilijan temperamentti. Hän aistii herkästi luokan ilmapiirin, on empaattinen, ystävällinen ja hän antaa rakastavan vaikutelman. Lapsista sangviinikko on se, joka huomaa aikuisen kasseineen ja juoksee avaamaan hänelle oven. Vaikeutena tässä temperamentissa on hyppely asiasta toiseen.

Flegmaatikko kuten melankolikkokin viihtyy enimmäkseen omassa rauhassaan. Hänellä on rauha itsessään ja kykyä tasapainon tajuun ja huumoriin. Luokassa flegmaatikko saattaa laukaista kiperän tilanteen vitsillä. Flegmaatikko nauttii työnteosta, hän suorastaan lepää tehdessään työtä. Jos flegmaattisen lapsen temperamenttia ei huomioida, häntä on vaikea myöhemmin saada liikkeelle. Murrosiässä hän saattaa pyrkiä alkoholin avulla saamaan omaan olemiseensa vauhtia.

Niin kauan kuin lapsen persoonallisuus ei ole vielä kypsynyt, eli toisen seitsenvuotiskauden aikana, opettaja voi kohdata lapsen tämän temperamentin kautta. Periaate on sama kuin homeopatiassa, sama parantaa saman. Opettajan auktoriteetin on säilyttävä esimerkiksi koleerikon silmissä. Koleerikko haluaa sisimmässään kokea opettajan aina itseään voimakkaampana.

Tutkimusten mukaan synnynnäinen temperamenttipiirre voi olla riskitekijä tai suojakeino riippuen siitä, miten sen kasvatuksessa otetaan huomioon. Esimerkiksi perinnöllinen piirre, joka ilmenee ujoutena, varautuneisuutena ja stressihormonitason herkkänä nousuna muuttuu riskitekijäksi, jos luonteen ominaisuuksia ei oteta huomioon ja lapsi joutuu pelokkuudesta huolimatta jäämään usein yksin.

Jos lasta ei jätetä yksin pelottaviin tilanteisiin, synnynnäinen piirre voi muuttua suojakeinoksi, varautuneisuus harkinnaksi. Lapsi oppii näin käsittelemään pelottavia tilanteita ja lopputuloksena on lisääntynyt stressinsietokyky.

Temperamenttikasvatuksen päämääränä on vapauttaa ihminen temperamentin yksipuolisuudesta. Jos jokin temperamentti jää aikuisessa hallitsevaan asemaan, se ilmenee hänessä yksipuolisuutena, puhutaan hoitamattomasta temperamentista. Hoitamaton temperamentti on yksilölle enemmän kahle, hoidettu taas lahja ja voimavara.

Opettajan tulisi toimia niin, että ainakin kerran päivässä lapsi voisi kokea tunteen ”opettaja puhuu vain minulle”. Steiner on sanonut, että sellainen päivä, jona kyynel ei ole tullut silmään ja jona ilon aurinko ei ole paistanut, on hukkaan mennyt päivä. Tämä ilmentää steinerpedagogiikassa keskeistä lapsen sielun liikkeen tärkeyttä.

 

Temperamenttityyppien tunnistaminen

Temperamentti liittyy läheisesti fyysiseen rakenteeseen ja biologisiin toimintoihin. Marja Dahlströmin mukaan yksi keino tunnistaa lapsen temperamenttityyppi on tarkastella hänen ruumiinrakennettaan ja liikehtimistä.

Sangviinikko kulkee melkein varpaillaan, kevyesti lentäen. Koleerikko astuu kantapäillään, astunnassa on rytmiä. Flegmaatikko kulkee jalat ulospäin ja melankolikko taas jalkaterät sisäänpäin, mielellään seinän viertä pitkin.

Myös katse saattaa olla erilainen eri temperamenteilla: melankolikon pää on usein painuksissa alaspäin. Koleerikon katse on pistävä ja pippurinen. Sangviinikon katse on harhaileva, vekkulimainen ja flegmaatikon hailakka, joskus yhteen pisteeseen lukkiutunut.

 

Temperamenttityyppien sisäiset tarpeet

Melankolikolle opettaja pyrkii löytämään myötätunnon kautta sillan toisten ihmisten luo. Koleerikon on saatava tehdä jotakin järkevää, hän on tekojen ihminen. Flegmaatikon kohdalla on tärkeätä hänen saattamisensa vuorovaikutukseen toisten lasten kanssa. Sen kautta hänen kiinnostuksensa suuntautuu ulospäin. Sangviinikko on elementissään kaiken kauniin parissa. Hän kaipaa osakseen ympäröivien tuttujen ihmisten rakkautta, sen kautta hän kokee liittyvänsä osaksi luokkayhteisöä.

Murrosikää lähestyttäessä useimpien lasten temperamentti lähtee muuntumaan oheisen kaavion mukaisesti. Koleerikon tuli hellittää ja hänessä alkaa ilmetä sangviinikon piirteitä. Sangviinikon vilkkaus alkaa hellittää ja hänessä korostuvat flegmaatikon rauhalliset piirteet. Flegmaatikko rehevyys muuttuu vähitellen kohti melankolikon tarkkuutta ja melankolikon ujo epävarmuus korvautuu koleerikon itsevarmuudella.

Melankolikolla on pitkiä ja kauniita lauserakenteita. Koleerikon teksti on lyhyttä, iskevää ja se kuvaa toimintaa. Flegmaatikon tekstin tunnistaa kirjoitustavasta ”… ja sitten … ja … ja … ja”. Sangviinikko taas käyttää tekstissään runsaasti adjektiiveja.  Murrosikäiset kirjoittavat vielä voimakkaasti tunteenomaisesti. Myöhemmin oppilaiden on opittava tyylin tietoinen hallinta riippumatta omasta temperamentista. Aikuistuvan nuoren sanallinen ilmaisutapa on merkityksellinen hänen todelliselle kypsyydelleen, sijoittumiselleen yhteisöön ja oman minuutensa toteutumiselle.

 

Temperamenttirunot ja –harjoitukset

”Talliin päin, talliin päin
mennään näin, hölköttäin,
pilttuuseen, pilttuuseen,
rauhaisaan, rauhaisaan.”
- Hölkkä-Polle, flegmaattinen temperamenttiruno

Temperamenttirunoja ja niihin liittyviä leikkejä käytetään erityisesti ala-asteella laajalti koko opetuksessa. Runot ovat tarkoituksella karrikoitu yksipuolisiksi, joista kukin temperamenttiryhmä löytää omat hyvät ja huonot ominaisuutensa. Lisäksi leikkien kautta eri temperamenttityyppien on mahdollista ymmärtää ja saada kosketus myös toisiin laatuihin. Ihanne olisi omaksua parhaat puolet jokaisesta temperamenttityypistä.

Runojen lisäksi temperamenttikuvien tasapuolisella käytöllä voidaan tasapainottaa lapsen kehitystä. Steiner valitsi väritunnelmaharjoituksiin jokaiselle tyypille omat värinsä ja muotonsa. Lähtökohtana harjoituksissa on se, mikä kullekin temperamenttityypille on ominaista, ja sen tasapainottaminen esimerkiksi keventämällä tai voimistamalla sitä tietyin harjoituksin. Harjoituksia tehdään yksin tai yhdessä luokan kanssa taideterapeutin tai luokanopettajan johdolla.

Päätelmät ja oma arvio teoksesta

Kirjassa käydään läpi steinerpedagogiikan keskeiset sisällöt steinerilaisesta ihmiskuvasta steinerpedagogiikan metodeihin, kuvataan lapsen kehitys – etenkin piirtämisen kehitys – vaiheittain, valotetaan lapsen persoonallisuutta steinerilaisen temperamenttiopin pohjalta sekä avataan näkymiä taiteen terapeuttisiin ulottuvuuksiin. Kirja esittelee merkittävien steinerpedagogien ajatuksia muotopiirustuksesta ja myös entisten oppilaiden kokemuksia. Temperamenttikasvatus-luvussa esitellään eri temperamenttityypit, niiden tunnistaminen ja käydään läpi erilaisia temperamenttiharjoituksia. Liiteosuuden opetussuunnitelmakoosteet antavat myös käsityksen siitä, mitä steinerkoulussa kullakin luokka-asteella ja kussakin oppiaineessa opetetaan.

Luettuani kirjan ensimmäisen kerran, havaitsin, että joitakin steinerilaisuuden käsityksiä ja metaforia henkisyydestä olisi ehkä saanut selventää ja purkaa auki vielä monisanaisemminkin. Sielullinen alue jää hiukan utuiseksi ja sen kuvaus on jonkin verran toistavaa – johtuen varmasti jo siitä, että aihetta on paljain sanoin vaikea kuvata. Antroposofista syvyyttä, joka on steinerpedagogiikan pohjalla, Marja Dahlström käsittelee tiivistetysti ja jättää tilaa myös käytännön esimerkeille ja kertomuksille.

Koin kirjan viestin steinerpedagogiikasta hyvinkin avartavana. Marja Dahlströmin välittämät ajatukset jäivät jossain mielessä elämään pähkinöinä, jotka eivät heti auenneet, vaan toivat ahaa-elämyksen vasta päivän, parin pohdinnan jälkeen. Kokemus, joka syntyi siitä, että jäin tuijottamaan kellotaulua ja havaitsin tietoisesti sen olevan pyöreä, ja tunne siitä, miltä tuo ympyrän muoto tuntui, olivat sykähdyttäviä.