Henkilökultti

keskiviikko, heinäkuu 28, 2004

Eilen oli Hannan syntymäpäivä, joten käytin härskisti hyväksi työntekijäalennuksia ja kävimme Klippanilla syömässä. Viiden ruokalajin annos käsitti seuraavat osiot:

1. Tryffelillä maustettu vichyssoise ja sitruunalohta
2. Lintu-ankanmaksamoussea ja Banyuls-kastiketta
3. Paahdettua kuhaa, peruna-fenkolipitsaa ja kanttarellikastiketta
4. Häränfileetä Mignon, salviaperunaa ja tryffelikastiketta
5. Suklaaleivos, appelsiinisorbettia ja appelsiinikreemiä
6. Kahvi/Tee

Viiniä emme saaneet, koska olemme opiskelijoita emmekä porvareita. Lisäksi henkilökunta-alennus ei ulotu alkoihin, joten ne jäivät odottamaan lottovoittoa. Sitruunalohi rapeus yllätti positiivisesti, Baynyuls-kastike muodosti mausteleivän kanssa melkomoisen makuelämyksen ja fenkolipitsa täydensi oivasti kuhan aromit. Häränfilee oli suhteellisen tuhti päätös pääruualle ja suklaaleivoksen sijaan saimme omenaisen yllätyksen. Tarjoilu oli nopeaa, asiantuntevaa ja ystävällistä. Ruuan perusteella voimme suositella lämpimästi, jos raha ei ole ongelma.

Muualla töissä: Harkimo kieltää kaiken. "Olemme vain perhetuttuja. Ajatuskin suheesta on naurettava" kommentoi kansanedustaja Savonlinnan oopperajuhlilta. "En ymmärrä mistä toimittajat tällaisia keksivät." Niinpä niin.

Ajattelin ruveta tekemään Savujenlahtea ensi syksyksi. Mukaan tekijäporukkaan mahtuu vielä hyvin.

0 Comments:

Lähetä kommentti

Links to this post:

Luo linkki

<< Home