Henkilökultti

torstai, heinäkuu 29, 2004

EU:n perustuslaki - tuo käymättömistä korpimaista vihoviimeisin - on tulossa. Kaikki todelliset Perustuslait (USA ja Ranska) ovat aikansa legendoja ja pyhiä kokonaisuuksia, yksinkertaisia ja aidosti demokraattisia kansan tahdon ilmauksia. Ne ovat toki myös kansallisvaltion pyhimpiä manifesteja, mutta toisaalta aikojen saatossa ne ovat useimmiten saaneet voimaa. Ne ovat rohkeita ja väkeviä poliittisia julistuksia, jotka ovat muovanneet poliittista kenttää vuosisatojen ajan. Edes Mr. Bush ei (ainakaan toistaiseksi) saa muutettua perustuslakia siten, että se kieltäisi samaa sukupuolta olevien avioliitot.

Tällaista avoimuutta ja poliittista utooppisuutta odotin myös Euroopan perustuslailta. Siinä onkin sitä jonkin verran, mutta pää-asiassa se on kuitenkin lattea ja varovainen, vääränlaisen poliittisen kompromissin tulos. Perustuslaki(luonnoksen) syntyhistoria ei kuitenkaan vielä anna oikeutta arvostella sen sisältöä tai oikeuta vaatimusta kansanäänestyksen pitämisestä.

Kansanäänestystä vaatii itse laki, perustuslaki. Se on voimakkaampi ja sitovampi kuin mihin poliitikoilla on oikeus. Se voi saada voimansa vain siitä, että ihmiset katsovat sitä ja toteavat, että se on hyvä - tällaisen maailman, lain ja Euroopan me haluamme. Mielestäni kenelläkään kansalaisella ei ole oikeutta siirtää tätä lain arviointia eduskunnalle tai muullekaan elimelle. Minusta eduskunta ei voi hyväksyä laeista kaikkein perustavinta ilman kansalaiskeskustelua ja kansan todellista myöntöä. Siksi sopimuksesta pitää järjestää kansanäänestys. Perustuslaki ei ole vain poliitikkojen asia - se on meidän kaikkien asia. Tämä näkemys pitäisi voida hyväksyä, oli itse sopimuksesta mitä mieltä tahansa.

Minun mielipiteeni sopimusluonnoksesta on negatiivinen: sopimuksessa ei anneta tulevaisuuden suuntaviivaa, vaan lähinnä sementoidaan  militaristinen ja luontoa tuhoavan riistokapitalismi koko Eurooppaan näkyvissä olevaksi lähitulevaisuudeksi. En nyt edes mene katolisten maiden vaatimiin kommentteihin jumalasta tai ranskalaisten fantasioihin Euroopan yhteisistä avaruusohjelmista.

Aihetta kritiikkiin sen sijaan antaa perustuslain pituus ja sekavuus: sen yhteispituus on suurempi kuin 25 jäsenmaan perustuslakien pituus yhteensä. Koska toisten haukkuminen on aina helpompaa kuin itse tekeminen, niin päätin laatia oman EU:n perustuslakini ja kirjoittaa sen tuohon alle. Se on yksisivuinen ja selkeydessään vertaansa vailla.

LUONNOS EUROOPAN PERUSTUSLAIKSI
29.07.2004, Eteläranta 10, Helsinki

1. Tässä sopimuksessa synnytetään Euroopan liittovaltio, johon kuuluvat kaikki 25 nykyistä jäsenmaata. Tämän sopimuksen allekirjoitushetkellä kaikki Liittovaltioon osallistuvat kansallisvaltiot lakkaavat.

2. Liittovaltioon kansalaisia ovat kaikki, jotka haluavat siihen liittyä asuinpaikkaan, sukupuoleen tai muuhun tekijään katsomatta.

3. Liittovaltio takaa kansalaisilleen toimeentulon, koskemattomuuden, koulutuksen demokraattiseen päätöksenteon sekä ilmaisun ja kokoontumisen vapauden. Se tukee vapaiden taiteiden harjoittamista ja sivistystä.

4. Liittovaltio sitoutuu maailmanlaajuiseen ja tarvittaessa yksipuoliseen aseistariisuntaan. Sen omat armeijat lakkautetaan samalla neuvotellen kaikkien armeijoiden lakkauttamisesta.

5. Liittovaltio lopettaa luonnon tuhoamisen estäen elinympäristön muuttumisen, asettaen tiukat rajoitukset elinympäristöä tuhoavalle teollisuudelle ja kulutukselle sekä suojaamalla biodiversiteettiä joka puolella maailmaa. Se ryhtyy pikaisiin ja välttämättömiin toimiin maailman pelastamiseksi ekokatastrofeilta.

6. Liittovaltio kustantaa kaikille kansalaisilleen suojan työttömyydeltä, sairaudelta, asunnottomuudelta ja nälältä. Mahdollisuudet tähän varmistetaan voimakkaalla verotuksella sekä jäntevällä yrityspolitiikalla. Tarvittaessa pääoman liikkumista pois Liittovaltion alueelta rajoitetaan.

7. Liittovaltio suosii talouden kasvua elinympäristön antamissa rajoissa samalla varmistaen, että omaisuus jakautuu suunnilleen tasaisesti jokaiselle ihmisille tällä planeetalla.

Me allekirjoittaneet hyväksyvämme tämän Euroopan perustuslaiksi,
Juho Lindman

Tällaisen euroopan haluan. Kenellä poliitikoista riittää paukkuja tehdä tällainen sopimus? Entäpä kenellä kansalaisista?

0 Comments:

Lähetä kommentti

Links to this post:

Luo linkki

<< Home