Valtakunnallinen kotiolutkilpailu 1996

Suomen Kotiolutyhdistyksen (SKOOL) järjestämässä valtakunnallisessa kotiolutkilpailussa on valittu Vuoden kotipanijaksi Ari Järmälä Nummelasta. Tulokset ratkesivat loppukilpailussa 13.4. Järmälä voitti neljä kilpailusarjaa viidestä - kaikki joihin osallistui. Keskitummien pintahiivaoluiden sarjan voitti Kari Likovuori Helsingistä.

Kilpailuoluet oli jaettu viiteen sarjaan, joista maaliskuun aikana karsittiin loppukilpailuun pääsijät. Loppukilpailuoluet tuomittiin sarjoittain paremmuusjärjestykseen.

Vuoden kotipanija -titteli luovutettiin kokonaisuutena parhaiten menestyneelle kilpailijalle. Viime vuoden kotipanija Kari Nikkanen luovutti tittelinsä tänä vuonna Ari Järmälälle.

Tulokset


Mitalitaulukko

Kultaa HopeaaPronssiaPisteitä
Ari Järmälä 42-16
Kari Likovuori 1--3
Petteri Helin
Jyrki Kiihamäki
Ilkka Sysilä
-1-2
Kari Nikkanen --22
Simo Juvaste
Olli Mikkonen
Arvi Vilpola
--11

Lisäksi kilpailussa kokonaisuutena parhaiten menestynyt palkittiin Vuoden Kotipanija -tittelillä. Tänä vuonna Vuoden Kotipanijaksi valittiin Ari Järmälä.

Kilpailuun osallistui kaikkiaan 34 olutta. Alkukarsinnoissa oluet arvioitiin maittavuuden ja tyyliin sopivuuden mukaan. Tuomarointiin osallistui oluen arvioinnin ammattilaisia, oluiden tuntijoita SKOOLista ja muista olutseuroista.


Kuvasatoa loppukilpailusta:


Kotioluet dekantoidaan pulloista ensin kannuun, josta kaadetaan kullekin tuomarille annos lasiin.


Tuomaristoa: Kari Ylänne, Reijo Sarmaja, Olli Sarmaja.


Tuomaristoa: Arvi Vilpola, Juha Tretjakov, Kari Likovuori, Petteri Helin.


Ari Järmälä 3.4.1997.