Henkilökultti

tiistai, marraskuu 29, 2005

Uh, yli viikko vierähtänyt edellisestä päivityksestä. Viikonloppuna oltiin Yläneellä lepäilemässä ja sen jälkeen matalaliito on jatkunut - joulukuun puoleen väliin asti näyttää suorastaan kiireiseltä. Kiirettä piisaa näköjään sekä koulussa että töissä.

Filosofian seminaaria pitäisi viimeistellä, jotain artikkeleita kirjoitella luovasti ja lisäksi kolme kauppiksen kurssia pitäisi lopetella tämän ja ensi viikon aikana. Onneksi välissä ei ole kovin paljon sekalaista muuta tauhkaa.

Jouluna ehtisi sitten lepäillä talven rutistusten jälkeen. Jee. Toistaiseksi näyttää siltä, että en ehtisi yksiinkään pikkujouluihin. Tämä lienee hiukan oireellista.

sunnuntai, marraskuu 20, 2005

Ainiin, hesarin blogit. Ei voi välttyä vaikutelmalta, että maan suurin päivälehtikin kun on huomannut yhteiskuntarauhaa potentiaalisesti järkyttävän ja oikeasti suht vapaaseen ja miksei kriittiseenkin tiedonvälitykseen kykenevän blogiyhteisön vaarat. (Ja blogiyhteisö on tässä pikemminkin yleinen ja iteratiivinen nimitys suht heterogeeniselle ilmiölle kuin kovin tiukka määritelmä.) Kertovatko hesarin blogit sitten jostain kiinnostavasta? No eivät.

Perinteiset toimittajat ovat yrittäneet omaksua blogikulttuurin ja eihän siitä mitään ole tullut - teksti tuntuu olevan suoraan kuuskytluvulta tai hesarin pääkirjoituksesta. Ei näin onnistunutkaan blogimaailman valloitus. Eikä kirjoittaminen kiinnostavista aiheista ollutkaan kovin helppoa hesarin toimittajakoulun käyneiltä.

Ei omassakaan annissanikaan tai tekniikassa ainakaan ole kovin paljon kehumista. Silti tätä luetaan suht paljon ja kirjoitetaan jo n:ttä vuotta. Ja kirjoitettuja käytetään vastaan myös todellisessa maailmassa. Mahdollisesti muutan teknistä alustaa tai jotain tai tässä täyttäessäni itsaripäivän tienoilla vuosia, katsotaan.

Hesarien blogeille käy suhtvarmasti samalla tavalla kuin ylkkärin sun muille vaaliblogeille: vaalien jälkeen jatkavat vain oikeasti kiinnostuneet eli harvat.

Olin Maailmanpyörän neuvottelijana HYY:n hallitusneuvotteluissa ja heti perään SYLlin liittarissa. Neuvottelut menivät ihan ok eräiden arvattavista kyynärpäistä huolimatta ja SYLlin liittari oli instituutiona aivan yhtä vieras inhimilliselle elämälle kuin aina ennenkin. Nyt tarttee sitten varmaan vähän HYY-lomaa ja voi keskittyä oikein kunnolla töihinsä ja opintoihinsa. Olin eilen vielä melkein pystyyn nukahtavana Ninalla syöpöttelemässä.

Siirryin kuulemma mac-käyttäjäksi viime perjantaina - koska fanaattinen asiakasuskollisuus harvoin syntyy tyhjästä, on tämä varmaan lähinnä hyvä asia.

Ecce homo jatkui tänään. Loppuuko maailma vai ei? Ainakin ennusteet olivat heikot. Lisäksi keskusteltiin pitsan tilaamisesta pitseriaan. Tästä ei sen enempää.

Joulu on 4.12.

sunnuntai, marraskuu 13, 2005

Sony otti järkeä käteen.

Ranskassa samaan aikaan ollut ystäväni tsekistä analysoi Ranskan nykytilannetta (en jaksanut kääntää):

Une déroute a la fin: je pense que tout le monde entre vous a essayé d'apprendre qqch plus sur la situation en France. Moi, j'ai contacté tout mes amis la (voire qq professeurs de LLSH) pour en savoir plus. Conclusion: Tout le monde sent que toute la France est "coupable". Les "injustices" envers les minorités remontent jusqu'a la fin de la 2GM, dans le 50s/60s quand la France a fait trahir qqs Maroquins (en les faisant se battre au coté francais contre le Maroque) puis elle les a accueilit dans les cités des HLM sans plusieurs remercierments. Premeires crises dans les banlieus remontet dans la 1er period du presidence de Mitterand (80s), depuis la la tension seulemnt monte. Ce qui est signifiant c'est que les jeunes ne revendiquent aucun plan politique. Il ne veulent qu'un staut de vrais Francais, d'etre vraiment les citoayens, pas seulemnt sur le papier de la Constitution.

Les reponses que j'ai recu comprennet que les jeunes sont a la gouffre de la societe, mais qu'ils ne peuvnet pas tuer pour ca.

Puis les Francais craignent que tout ca va se reflecter dans les elections prochaines par un victoire d'une partie d'extreme. Ce qui est drole, ca'est que ca serait mieux si LePenn (ultra nationnaliste) gagnerait que l'UMP de Nicolas
Sarkozy, parceque le premier est tellement bete, que sa politique radicale serait rejetée tres vite. Si Sarkozy (ou "SARKO" comme ses oppnoents lui appelent) va gagner, ca sera tres difficile de lui renverser car il est tres inteligent (comprenez quand a gagner les positions politiques, mais outrement "simple").

Bref, j'espere que la crise va finir par un dialogue plutot que un radissement de la situation. Ma reve serait si cette crise pouvait meme ouvrir les yeux de Francais quant a l'UE = que la France est redevenue une puissance. Parceque
maintenant ce pays dort, il se cherche toujours, il a peur de tout le monde. Il ne sait pas utiliser ses minorites pour travail. Il va plutot capituler et dire que la Chine et la mondialisation les a vaincu... :-( Peut etre si la crise sera bien résolue, le Francais vont gagner de courage pour resoudre d'autres problemes (comme politique agricole commune de l'UE, que est (pas seulment) a mon avis la raison pourqoui la France est tout l'Union a tellement des problemes).

torstai, marraskuu 10, 2005

Nyt löytyi sitten ensimmäinen virus, joka käyttää Sonyn asentamien rootkittien (käytännössä kopiosuojausta teoriassa vaikeuttava itsensä kovalevyllesi ilman lupaasi ostamaltasi levyltä asentava haittaohjelma) tietoturva-aukkoja hyväkseen. Mutta kyllähän sitä vaikka mitä vakoiluohjelmia sietää koneellaan vain sen takia, että miljonääriartistien levy-yhtiöt voisivat kotiuttaa tähtitieteellisiä voittoja. Mitään tekemistä vapaiden markkinoiden kanssa tuollaisella laillistetulla monopolilla ei tietenkään ole. Paitsi, että vapauden nimissä voidaan markkinoida tätäkin autuutta.

Muualla uutisissa: tällä viikolla on tehty ihan oikeita hommia ja juoni tiivistyy edelleen näköjään loppuvuotta kohden.

tiistai, marraskuu 08, 2005

Paras lukemani filosofian seminaarityö Kierkegaardista päättyy suhteellisen nerokkaasti:

"Mitä rakkauteen tulee, minusta Soren Kierkegaard (1813-1855) puuhaili liikaa Taivaan Isän kanssa sen sijaan, että olisi mieskohtaisessa naista-kohti-olemisessaan määritelmällisesti yhteenkietonut läheisyyden ja seksuaalisuuden välisesä läheisyydessään onnekkaammin nämä erilaiset voimat. Mutta sikäli kun Taivaassa sait Reginesi, kaikkea hyvää, ja muutenkin. (ME 4-5;CA 170-1;LD 336.)" - Haverinen, R.

ME=Mozaet-esseet
CA=The Concept of Anxiety
LD=Letters and Documents

maanantai, marraskuu 07, 2005

Takaisin Pietarista Suomeen. Ihme paikka ja venäläiset elävät vaarallisesti.

Vasemmisto-opiskelijat ottivat hurjan vaalivoiton SYLlin vaaleissa kaikkialla muualla paitsi Helsingissä, missä ollaan jo verrattain vahvoilla. Helsingin yliopistossa äänestysaktiivisuus nousi paljon, joten kaivattua lisäpaikkaa ei meille tullut. Hyvä silti, että politiikan kiinnostus on nousussa.

torstai, marraskuu 03, 2005

HYY:n vaaleissa äänestysprosentti nousi, mutta voimasuhteet pysyivät lähes täsmälleen samoina kuin kaksi vuotta sitten pidetyissä vaaleissa.

Ei tullut Edustaja Lindmania, vaan olen edelleen varaedustaja. Tällä hetkellä kolmas sellainen eli pääsen varmaan taas melkein jokaiseen edariin. Tarkistuslaskenta tulee vielä. Sain kuitenkin loistavat 30 ääntä eli enemmän kuin viime kerralla. Tällä kertaa se ei nousseiden äänimäärien takia enää riittänyt. Kiitos!

Tässä koko tulos: http://www.hyy.helsinki.fi/tiedostot/TULOS.TXT

Oli reilua, että valtavan työn vaalien eteen tehneet Vaalipäällikkö Mänttäri ja Puheenjohtaja Huhta kuitenkin pääsivät läpi.

tiistai, marraskuu 01, 2005

Jaha, joku myy Ebayssa aikakonetta. Huuto menossa parillasadalla miljoonalla. Melko kallista. "I've had mixted results. No guarentees." Ei varmaan niin.

Samaan aikaan HYY:ssä: vaalit. Tänään tiistaina ja huomenna keskiviikkona. HYY kertoo kaiken http://www.hyy.helsinki.fi/suomi/180/

Ja mähän olin numero 593. Vaalisivuni http://www.pcuf.fi/~deltax/