Henkilökultti

torstai, marraskuu 30, 2006

Pitäisiköhän kommentoida HYYstä jotain? Ehkä kahta asiaa:

1. SYL. Meni, eikä siitä sen enempää. Jälkipyykin pesu on ollut aika vauhdikasta, mikä lienee hyvä, koska siihen on ollut syytä. Virheitäkin on sattunut itse kullekin, minkä hahmottaminen auttaa toimimaan tulevaisuudessa paremmin.

Erään väitteen haluaisin kuitenkin kyseenalaistaa. Se on ajatus siitä, että Vasop toimi, siten miten toimi, vain sen takia, että sillä ei ollut omaa tyrkkyä hallitukseen.

Jos minä olisin neuvotellut, ja Vasopilla olisi ollut tyrkky, olisin neuvotellut pääpiirteissään ihan samalla tavalla. Kysymys siitä, olisiko tyrkky mennyt läpi, on sitten matematiikkaa ja psykologiaa.

Ainakin parilla nopealla laskelmalla nähdäkseni tyrkyllä olisi ollut ihan suhteellisen ok mahdollisuudet mennä läpi (ceteris paribus). Voin jutella tästä livenä enemmän tarvittaessa.

2. HYYn budjetin poliittisten toiminta-avustusleikkukset. Nykyisessä ehdotuksessa ollaan menossa mielestäni metsään.

Mä voin ymmärtää sen, että punavihreät laitetaan oppositioon silloin tällöin. Mun on paljon vaikeampi ymmärtää sitä, että meidän toiminnaltamme otetaan rahat (ja ne jaetaan sitten uudestaan HYALille ja Osakunnille). Ja vielä vaalivuonna. Toimintamme kärsii, tottakai. Haluaisin myös tässä muistuttaa, että Osakunnilla ja Ainejärjestöillä ei aina ole viime vuosinakaan ollut enemmistöä edarissa. Missään vaiheessa ei ole edes vakavissaan keskusteltu siitä, että HYALilta tai Osakunnilta leikattaisiin avustusta samassa suhteessa kuin yt on käymässä. Toivoisin, ettei tarvitsisi keskustella tulevaisuudessakaan, koska kaikkia kuitenkin tarvitaan.

Toiminta-avustus pitää jakaa toiminnan perusteella. Nykyään kaikki muut toiminta-avustukset jaetaan toiminnan perusteella, paitsi poliittisten avustukset (poliittisiin siis kuuluvat tässä HYAL ja osakuntalainen unioni). Poliittiset saavat automaattisesti tietyn osan avustuksesta suoraan edustajistopaikkojen lukumäärän mukaan. Osa määräytyy toiminnan perusteella. Tämä on ollut nähdäkseni ihan toimiva kompromissi. Nyt ehdotus on se, että jälkimmäinen (toiminta) pudotetaan pois. Avustuksesta tulisi taas automaattinen "puoluetuki". Muutoksen takana ovat oikeisto ja "sitoutumattomat".

Miksi poliittiset ovat muiden aine ja harrastusjärjestöjen yläpuolella? En ymmärrä. Kyllä niiden toimintaa pitäisi arvioida ihan samalla tavalla kuin muidenkin: toiminnan perusteella. Avustussummasta voidaan keskustella erikseen, mutta periaatteen pitäisi olla sama kaikilla järjestöillä. Vai miten tämä järjestöjen tasapuolinen kohtelu nyt menikään?

Toisaalta rahoituksen leikkauksella on myös kielteisiä seurauksia. En nyt puhu poliittisista seurauksista. Muut poliittiset tarvitsevat nyt lisää rahaa toimintaansa. Mistä ne sen hakevat? Valitettavasti pelkään, että poliittisista puolueista. Ja se tuo puolueet kampuksille (tai ainakin lisää niiden valtaa opiskelijajärjestöissä) - vaikka ilmeisesti juuri tämän välttäminen on rahanjaon tarkoituksena.

Tämä ei ole oikealle niin ongelmallista, koska Kokoomus on aikaisemminkin kylvänyt rahaa ylioppilaskuntiin. Sitvas ei ole hakenut rahaa miltään puolueelta, koska meillä ei sellaista ole. Leikkaus siis osuu meihin kaikkein pahimmin. Toivoisin, että nämä seuraukset poliittisille olisi mietittynä läpi ennen kuin rahanjaosta päätetään.

Henkilökohtainen kommentti vielä loppuun: toiminta-avustuksen määrittäminen toiminnan perusteella poliittisilla (ns. toimintalisä) oli ensimmäinen läpi mennyt esitykseni ensimmäisessä edarissani. Siksi otan sen varmaan enemmän tunteella kuin moni muu. Jopa enemmän kuin pitäisi.

Takaisin Suomessa. Hankin vähän lisätienestiä mallintöillä. Ei se väärin ole, ellei...

Olen myös yrittänyt poikkaista parin viikon jokailtaisen ryyppyputken. Menestys ei ole ollut ihan täydellistä, vaikka hauskaa on ollut. Matkustaminen riittänee taas vähäksi aikaa. Työtä oli akkumuloitunut jonkin verran, joskin joulua kohti pitäisi helpottaa.

Viikonloppuna pelaillaan Espoossa. Olen siellä sitten hyväntahtoinen vanhanajan patruuna. Ystävällinen suurpääoman kätyri ja omistavan luokan jäsen. Mikäs siinä.

maanantai, marraskuu 27, 2006

Terveisia Pariisin Cite Universiten Maison de Provencen toisesta kerroksesta. Hengissa ollaan ja internet oli juuri silla tolalla kuin muisteltiinkin. Ei kovin hyvalla.

Eilen Rouenissa katselemassa Luc Bessonin leffaa ja jonkin vanhan kansallissankarin hautaa. Tanaan hengailua Jardin de Luxemburgissa ja tormailya Sorbonnen opintotoimistossa. Ja osallistuttiin sentaan turismin lomassa puolivahingossa ranskalaisten opettajakollegoiden massamielenosoitukseen. Pyramidin koeteltiin ja Eiffelin tornikin nakyi ruokaa laittaessa viidennen kerroksen keittion ikkunasta. Pariisi oli ennallaan - vanha ja lahinna vahan vasynyt.

Ehka nyt nukkumaan kuitenkin. Venalaisilla kirjaimilla ei voi osata kirjoittaa.

keskiviikko, marraskuu 22, 2006

Terveisiä 'Damin rautatieasemalta.

Tänään oltiin Eindhovenissa ja sen jälkeen Bestissä tekemässä tutkimusprojektin haastatteluja. Tuli aika mielenkiintoista tavaraa, joka poikinee julkaisujakin jollain aikavälillä. Myös muista yhteistyökuvioista oli puhetta.

Huomenna takaisin Suomeen, joskin matka jatkuu Pariisiin. Tunteet ovat vähän kaksijakoiset: toisaalta on mukava nähdä Pariisin kavereita, mutta toisaalta voisi olla välillä myös ihan kodissaan perheyksikkönsä kanssa. Nojuu, ensi viikolla sitten.

Hollannissa on ollut sumuista, vaikka olen viettänyt suurimman osan ajasta sisällä haasteattelemassa apinana. Onneksi jutut ovat olleet hyvin mielenkiintoisia myös tutkimuksellisesti. On tämä kyllä hauskankuuloinen kieli, siitä ei pääse mihinkään.

To-do ?listat ovat kasvaneet kiitettäviksi, joskin kuvittelen vielä saavani ne lyhenemään oleellisilla tavoilla tämän vuoden loppupuolella. Erinäisiä luopumisiakin on jo nähty.

sunnuntai, marraskuu 19, 2006

Kiitos Heidi tästä:

"Googleta hakusanoilla: "(Nimesi) on" (esim. "Matti on") ja kopioi viestiin 10 ensimmäistä tulosta. Näin saat tietää itsestäsi jotain mitä et ole vielä tiennyt."

Tulokset:
1. Juho on täysin kotimainen yritys.
2. Juho on työskennellyt ohjelmistoalalla vaativissa asiantuntijatehtävissä 1990-luvun puolivälistä lähtien
3. Juho on näytellyt kymmenen vuotta pääkaupunkiseudun teattereissa muun muassa Kansallisteatterin Kullervossa ja Inishmoren luutnantissa.
4. Juho on puistotyöntekijä, jota Yrjö ja Tyyne luulevat tulevaksi insinööriksi.
5. Juho on vahva vaikuttaja sekä politiikan joukkuepelaaja osaamisellaan ja kokemuksellaan.
6. Juho on tulos tänään Eetulle.
7. Juho on kotona.
8. Juho on joukkueen kuopus.
9. Juho on puistotyöntekijä.
10. Juho on nyt hiljaa.

Juu. Näistä varmaan 1, 2, 5, 7 ja 10 pitävät paikkaansa. Tuosta puistotyöstä en ole ihan varma.

Korpilampi esitti parhaita puoliaan. Eilen oli melko väsynyt olo, mutta nyt jo selkeästi vetreämpi. Mitähän sitä seuraavaksi kehittelisi. Tämä lienee kuitenkin niitä TVstä tuttuja zero-päiviä - ei niin, että tähän silti merkittävää riistoa liittyisi.

Huomenna Hollantiin.

keskiviikko, marraskuu 15, 2006

Joko kuulut tämän päivän suuren uutisen? Aivan oikein, Rotan vuosi tulee. Ai mikä, no uusi live-roolipelimme tietysti.

Muissa uutisissa: EU:n perustuslaki.

tiistai, marraskuu 14, 2006

Näin FPS Security Kontulassa. Potkitaan maassa makaavaa sidottua miestä.

Anteeksi nyt, mutta miksi Helsingin kaupunki palkkasikaan tämän lafkan huolehtimaan turvallisuudesta? Mulla ei ainakaan ole enää tämän videon jälkeen yhtään turvallinen olo. Ei herkkänahkaisille.

http://www.youtube.com/watch?v=MvsUA-qEzy0

maanantai, marraskuu 13, 2006

Artikkeleita pitäisi kirjoitella 24/7, kun deadlineen on enää pari viikkoa. Tätä tavoitetta eivät tosin edistä edessä olevat matkat Eindhoveniin, Pariisiin tai ainakaan Korpilammelle.

Onneksi vaativa esimiesasemani ei ole generoinut ainakaan toistaiseksi loputonta työmäärää - alaiseni ovat osoittaneet suorastaan kiitettävää aktiivisuutta ja itseohjautuvuutta. Ai niin, tänne ei pitänyt kirjoittaa työasioista.

Kaikenlaisia vedätyksiä ja muita peräti uusia suunnitelmia on ollut ilmasssa. Mukavaa nähdä mitkä kaikki toteutuvat - ja millä aikataululla.

Eniten efforttia lähiaikoina vaatii Rotan vuosi -live-roolipeli, jossa olen pelinkirjoittajana. Venäjällä ollaan 1200-luvulla ja kevättalvella. Sellaista könöttämistä leirinuotiolla jäätynyttä jugurttia imeskellen ja urheita kamppailuja soihtuvalossa. Aiheesta lisää myöhemmin, joskaan ei kovin paljon myöhemmin.

lauantai, marraskuu 11, 2006

Don't blame me, I voted for McGovern.

Minkähän kiven alta ne tuon löysivät?

torstai, marraskuu 09, 2006

Olen ollut irrottautumassa HYYstä kohta puolitoista vuotta. Reilun viikon kuluttua olevan SYLlin liittarin piti olla viimeinen todella aktiivinen nakkini ylioppilaskuntapolitiikassa. Ajattelin nähneeni siitä kaiken ja oppineeni sen mitä siitä nyt ikinä on opittavissa. Olin väärässä. Nyt vihdoin näytti alkavan todella tapahtua.

ps. ainejärjestöt: Ei porvarihallitus ole sittarihallitus. Eikö olisi rehellisempää vain sanoa suoraan, että leikitti mieluummin oikeiston kanssa samalla kun vihreät, sitvassarit, demarit ja keskusta ovat oppositiossa?

Elämme mielenkiintoisia aikoja.

Musta on aina yhtä ikävä lyödä Saarelaa, mutta niin on kulttuurilehtien, yhdistysten ja ystävyysseurojen kurittaminenkin. Niillä kun usein on ihan tarpeeksi vaikeaa toimintansa pyörittämisessä ilman että kulttuuministerillä sattuu niiden rahoituksen puolittavia vahinkoja. Saarela: Kulttuurin säästöille ei ollut vaihtoehtoja

Tämä ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa. Politiikka on vaihtoehtojen tiede. Sen rampauttaminen välttämättömyysretoriikalla, ja sitä tukevalla kyseenalaisella amatööritaloustieteellisellä valikoivalla kustannusretoriikalla, on kestämätöntä.

Disclaimer tähän: vaikkeivat säästöt olisikaan ministerin syytä, vaikuttaa hän niitä kuitenkin lehdessä puolustavan. Hän, eivät ministeriön virkamiehet tai Keskustan puoluetoimiston nimittämät erityisavustajat. Siksi ministeri on tämän kritiikin kohde.

Civil war,
no no no
Old Don,
has to go


Uskoni amerikkalaiseen järkeen, jos ei nyt demokratiaan, palautui jonkin verran. Jos edustajainhuoneen puheenjohtajaksi voidaan valita nainen San Franciscosta, niin ehkä Yhdysvalloillakin on vielä toivoa. Sitä odotellessa.

Joka tapauksessa asia jaksoi valaa toivoa ja hymyilyttää. Joskaan ei kyllä vaalijärjestelmään.

tiistai, marraskuu 07, 2006

Ei hätää, Tuomas hoitaa. "Esitys: 20 koulua lakkautuslistalle Helsingissä"

maanantai, marraskuu 06, 2006

Oho, blogini ei julkaise nettiin asti. Josko tänään sitten?

sunnuntai, marraskuu 05, 2006

Takaisin Yläneeltä. Siellä oli mukavaa tasavuotisjuhlissa. Juho-setä luki satuja lapsiparoille ja ongintaakin oli havaittavissa.

Tänään on vuoden kolmanneksi paras juhlapäivä.

Ai mikä?

Remember, remember the fifth of November
The gunpowder treason and plot.
I see no reason why gunpowder treason
Should ever be forgot.

keskiviikko, marraskuu 01, 2006

Pitäisi ilmeisesti editoida linkkilistaa, kun puolet noista ei enää toimi. Näinä päivinä.

Tämä lähtee Kim Jong Ilille. Ja miksei muutamalle muullekin demokraattisen sentralismin kannattajalle.

Let's dance in style, lets dance for a while
Heaven can wait we're only watching the skies
Hoping for the best but expecting the worst
Are you going to drop the bomb or not?

Let us die young or let us live forever
We don't have the power but we never say never
Sitting in a sandpit, life is a short trip
The music's for the sad men

Can you imagine when this race is won
Turn our golden faces into the sun
Praising our leaders we're getting in tune
The music's played by the mad men

- Alphaville, Forever Young