Henkilökultti

perjantai, lokakuu 31, 2003

Syksy taitaa olla vähitellen tulossa, kun aamuisin on pimeää. Ajattelin antaa itselleni lepopäivän joko sunnuntaina tai lauantaina ja totesin sunnuntain tähän sangen otolliseksi. Oli gm-kokous salaisesta pelistä PT:n, Ronin ja Mussun (ja kai tuukankin vähän) kanssa. Aika paljon ideoita asetettiin ilmaan, joten kuvittelisin siitä tulevan hyvän. Tarkkailkaa sähköpostianne muutamien viikkojen kuluttua.

Huomasin, ettei minulla ollut tarpeeksi aikaa rakennella Historian genealogian tuottamisesta kirjoitelmaa Solmukohtaa. Gradu, vaalit, pari peliprojektia, yhdistystoiminta ja kahden tutkinnon samanaikainen vääntö veikin yllättävän paljon keskittymisaikaa. No, julkaisen sen sitten joskus myöhemmin varmaan jossain muualla - eiköhän se ole sitten netissäkin teille uteliaille.

Suolin vuosikokouskin on kai tulossa. Olen havainnut itsessäni epänormaalin kiinnostuksen moisiin outoihin hypermuodollisiin valtaleikkeihin. Täytyy ehkä miettiä tuoko osallistumiseni Suolin vuosikokoukseen mitään aitoa lisä-arvoa kenelläkään.

Jenni Australiasta:

http://meep.greywolves.org/miki/Paivakirja.html

keskiviikko, lokakuu 29, 2003

Meinasin kirjoittaa, jotain HYY:n edustajiston vaaleista, mutta päätin jättää loanheiton vähemmälle. Eivätköhän kaikki osaa käydä etsimässä haluamiaan tietoja ja kykene äänestämään ilman vouhkaustakin. En ajatellut vaaleilla olevan näin paljon lieveilmiöitä tai näin monien asioiden tulevan esiin. No, ehkä kommentoin sitten joskus vaalienjälkeisessä todellisuudessa enemmän.

Minulla alkoi kaksi uutta kurssia: toinen käsittelee lempivieraantumisen kohdettani kansan taloutta ja toinen teknologian historiaa ja nykytilaa. Vaikutti todella kummalliselta hypetykseltä ainakin ensimmäisen tunnin ajan - huomasin, etten tainnut oikeastaan olla yhdestäkään asiasta samaa mieltä. Saattaa olla, että perusteknonegatiivisuuteni ei anna miehen argumenteille tarpeeksi kehittelytilaa.

Sen sijaan yhdellä vanhalla kurssilla esitettiin todella mielenkiintoinen yhteys, jota en ollut koskaan aikaisemmin huomannut - nimittäin pankit ja puhelinyhtiöt. Niiden molempien business on turvallisuus, arvonvälitys ja suodatus. Molempien toiminta perustuu älykortteihin. Ja molemmat mahdollistavat maksamisen ei-käteisellä. Nyttemmin ne ovat ajautumassa yhä tiukempaan kaksinasetteluun. Toistaiseksi pankkien luotettavuus minun papereissani on sentään vielä huomattavasti puhelinyhtiöitä kovempi, mutta saapa nähdä kuinka monta vuotta kestänee.

Molemmat myös tarjoavat tavan, jolla saatetaan yhä enemmän virtuaalisia asioita kontrollin ja taloudellisen rationaalisuuden piiriin ja siten mahdollistetaan seuranta ja kontrollointi. Minun täytyy miettiä tätä analogiaa vielä hiukan pidemmälle, sille se varmaan tarjoaa huomattavasti näköaloja nykymaailman näkemiseen uusin silmin. Erityisesti informaation välityksen ja siihen jatkuvasti pakolla ympättävän virtuaalisen maksusuorituksen (arvon ja informaation määritys) yhteys uhkaa muuttua huomaamattomaksi ja virtuaaliseksi itsestäänselvyydeksi. Tästä ehkä lisää, kun olen kirjoituskunnossa. Öitä.

sunnuntai, lokakuu 26, 2003

Viikon pileputki on ohi ja viikonloppuakin kulunut jo muutama tunti. Maistelua ja taistelua bileet sujuivat hyvin, porukkaa oli ja taloudellisestikin taidettiin päästä omille. Perjantain susien vuosikokous sujui ilman sen kummempaa dramatiikkaa ja jatkoilla puhuttiin Irlannin poliittisesti tilanteesta ja yleisestä hallintotieteestä. Eilen oli lisäksi vielä Alter egon vuosijuhla, joka sujui mukavissa merkeissä vaikka olinkin vielä hiukan väsynyt edellisistä bileistä. Laulua ja hyvää sienikastiketta, punaviini tai kala ei ollut aivan huippuluokkaa, mutta paikan ilmapiiri ja sijainti hyvät. Kansainvälistä laulettiin (vaikka olin edelleen laulutaidottomana hiljaa) ja kuten tavallista meinasi kyynel tulla silmään solidaarisuudesta. Kiitos siitä.

Esseeni historian käytöstä otsikolla Foucault, genealogia, halpa temppu alkaa olla valmis. Ei se hyvä ole, mutta tuotetun tekstin aika/määräsuhde on hyvä ja onpa siinä jotain asiaakin. Suuresti Foucaultin innoittamana lainasin nyt sitten vihdoin Baudelairen Modernin elämän maalarin ja ajattelin harjoittaa modernin hautajaistunnelmaa vielä näin iltani ratoksi. Löysin myös matskua proseminaariini Galileoleosta, etsiessäni kamaa graduuni kauppakorkean kirjastosta. Havainto marxilaisen materiaalin hurjasta määrästä kauppiksen kirjastossa oli elähdyttävä. Ehkä ne eivät tajua lainata sitä sieltä tai jotain.

Ensi viikolla tentit talousmatematiikasta. Vielä yksikin tuottofunktion erotusosamäärä tai osajousto niin pääni varmaan syttyy palamaan. Sille neropäälle, joka on sitä mieltä, että näillä luvuilla voi kuvata todellisuutta jollain oleellisella tavalla minulla ei ole kuin yksi neuvo: tarkista todellisuutesi.

Jaa, Fortum voitti sitten ykköstilan Keskolta yhteiskuntaraportoinnista. Pitäisikö minun jakaa nämäkin palkinnot: kehotan kiinnostuneita lukijoitani havainnoimaan erityisesti www.fortum.fi yhteiskuntavastuuraportin osion ydinvoimasta. Eikä minun tarvitse tässä edes vastustaa ydinvoimaa ollakseni sitä mieltä, että kyllä sen voisi ihan oikeastikin raportoida.

lauantai, lokakuu 25, 2003

Kiitos Mikko,

Sophia tiesi kertoa edelleen: http://www.yle.fi/vielayksiasia/peli/viela1.html (Mikä yhdistää näitä kolmea filosofia? Oikea vastaus on vankila.. )

VERTAILUN TULOS

Mielipiteitäsi lähimpänä oleva filosofi on Antonio Gramsci (1891-1937).

Alla 3 lähintä filosofia ja osumisprosentit:

1. Antonio Gramsci 77.0%
2. Michel Foucault 74.0%
3. Bertrand Russell 73.0%

Ajatuksiasi eniten vieroksuu L. Ron Hubbard 38.0%

Myös seuraavat 3 mielipidevaikuttajaa olivat lähinnä omaa vastaustasi:

1. Toimittaja Salla Tuomivaara 82.0%
2. Näyttelijä Mari Rantasila 80.0%
3. Kirjailija Tommy Tabermann 76.0%


keskiviikko, lokakuu 22, 2003

Minusta on ilmeisesti viime aikoina tullut kiinnostavampi ihminen, koska moni on löytänyt tämän nettipäiväkirjankin. Terveisiä vain uusille ja vanhoille lukijoille. Huomaan, että elämässäni on nyt jotenkin hiukan kiireistä. Moni opiskeluasia vaatii aikaa, että ehtii omaksua ja lisäksi gradupeikko kolkuttaa kalenteria. Olen miettinyt, että jos saisin gradun kirjoittamiseen jonkin rytmin, niin se varmaan sujuisi tasaisemmin.

Olen ajatellut ensi viikonloppuna uppoutua Foucaultin kiinnostavaan historiakäsitykseen kymmenen sivun esseen muodossa, mutta bilesuma voi vähentää tehokkuuttani. Saapa nähdä. Tuosta genealogian tuottamisesta olisi kiva tehdä paperi Solmukohtaankin, mutta jos se ei onnistu ensi viikonloppuna, niin sitten se saattaa kyllä jäädä.

Kirjoittelen PT:n ja Ronin kanssa larppia ensi kevääksi. Jossain 1400-luvulla ollaan ja magiaa on. On mukava päästä kirjoittamaan ainaisen tieteen tai opiskelijalehtijuttujen lisäksi myös jotain vapaampaa ja luovempaa tekstiä. Pidän moisen tuottamisesta, jostain kumman syystä. Se tekee sitä paitsi ihan hyvää kirjoitella välillä jotain vähemmän poliittista tai filosofista.

En laittanut uusinta Foucault-esseetäni nettiin, kun aikaisempi ei ole kommentoitu. Jos haluat lukea jännittäviä asioita nykyajan kriittisestä ontologiasta eli siis nykyajan paikallisten taistelukenttien luonteesta ja valtavälineen anastamisen tekniikoista, niin ole hyvä ja mailaa minulle niin laitan senkin internetiin.

Tänään sitvasin ja vihreiden pileet Alinassa, perjantaina susien vuosikokous plus jatkot ja lauantaina ae:n vuosijuhla. Elämä on pilettä.

perjantai, lokakuu 17, 2003

Tein vielä HYY:n vaalisivuakin. Kiinnostuksen mukaan se löytyy osoitteesta:

http://kyyppari.hkkk.fi/~k73285

tiistai, lokakuu 14, 2003

Nyt on kuvaa ja vaalilausetta:

http://www.helsinki.fi/jarj/sitvas/vaalit2003/

maanantai, lokakuu 13, 2003

Täytyy täälläkin ehdottomasti kiistää perättömiä puheita. Huhut vaalivauvasta ovat vahvasti liioiteltuja. Odotan edelleen koska loanheitto alkaa.

sunnuntai, lokakuu 12, 2003

Jaa, Blogger ei taas ole julkaissut pariin päivään juttujani blogiini asti. Murrur.

Viikonloppu on ollut hiukan rauhallisempi, vaikka ihan täysin en isosta G:sta päässytkään. Vielä pitäisi lukea muutama kymmenen kirjaa ja sen tekemiseen saattaa jopa tulla pikkuinen hoppu. Toisaalta jossain mielessä deadlineihin perustuvat aikataulut luovat minulle turvallisuuden tunnetta. Se on melkoisen kummallista, koska uusien asioiden ilmaantuessa aikataulut ja suunnitelmat muuttuvat usein sangen nopeastikin.

larp.fi:ssa keskustelua demokratiasta. Oletin kaikkien kokeneen viime vuoden Suolin hallituksen valinnan olleen monelle niin arka paikka, että kaikki heti haluaisivat vaihtaa moista käytäntöä - jopa myöntyen sopimaan valtakirjojen käytöstä luopumiseen. Olen ollut aikaisemminkin väärässä ja tulen varmaan tulevaisuudessakin olemaan monesti. En muuten ole siis missään nimessä tyrkyllä Suolin hallitukseen ja toivon vilpittömästi kaikkea hyvää ainakin hallituspaikoista kiinnostuksensa ilmaisseelle Hukalle ja Emilialle. Sen verran ajatus Mallusjoesta on tosin alkanut kiehtoa, että olen vakaasti miettinyt haluaisinko sittenkin mennä sinne. Täytyypä katsoa miltä tilanne alkaa näyttää..

Olaus esitti eilen jännittävä ajatuksia uuden vasemmiston tarpeesta. Kannattanee tsekata miehen mietelmät ukon omasta blogista, jos on asiasta kiinnostunut.

torstai, lokakuu 09, 2003

Niinjuu, listamme keräsi valtavan media-aarvon Iltasanomissa ja radio Vegassa (?). Vaikkei mun nimeä esiintynytkään, niin Iltasanomat sai silti revittyä hyvän otsikon:

"Opiskelijat vaativat sosialismia"

Arvostin otsikointia.

Hyy arpoi numeronsa ja minua voi vaaleissa muistaa helpolla numerolla 246. http://www.helsinki.fi/jarj/ kohdasta poliittiset järjestöt löytyy lisätietoa eri ryhmittymistä. Minun kuvani lienee tulossa tässä jonakin päivänä: http://www.helsinki.fi/jarj/sitvas/vaalit2003/

Vaalisivut tekisin jos osaisin :-) Ans kattoo.

maanantai, lokakuu 06, 2003

Olen koittanut lueskella hyvin huvittana pitämääni liikeranskan oppikirjaani. Hihittelyn lisäksi ajattelin käväistä ulkona, sillä muuten alan epäillä omaa mielisairauttani. Keksin itselleni hämmentävän vaalilauseen, jonka saatte käydä lukaisemassa jahka vaalimainonta aloitetaan.

Lisäksi minulle esitettiin, että asettuisin ehdolle myös kauppakorkean ylioppilaskunnan vaaleissa Vapaan vasemmiston listoille. Ajatus oli niin hämmentävä, että olen nyt miettinyt sitä pitkään. Epäilen kauppakorkeassa listalla olevan henkilöitä, joille en haluaisi ääneni menevän. Toisaalta helppohan minun on haukkua kauppiksen hyperkapitalistista ultralibertarismia, jos ei minulla ole kiinnostusta esittää positiivisia vaihtoehtoja tai edes uskallusta asettua ehdolla. Kyllä tätä yhtälöä pitää miettiä vielä pidemmälle.

Kun tästä sosialismista on nyt ollut puhetta yhdessä jos toisessakin yhteydessä, niin mainitsempa vielä yhden. Kun Suolin tulevaisuutta emilian kanssa tuossa yhtenä päivänä pohdiskeltiin, niin todettiin että repäisevä otsikko larp.fi:hin olisi tietenkin "Sudet vaativat sosialismia Suoliin". Epäilen, että tässä tapauksessa sosialismia ei kuitenkaan käytetä argumenttina mihinkään suuntaan. Kun vaikkapa sudet tuskin haluavat sosialismia suoliin vaatia.

Olen lueskellut Foucaultia ja mietin haluanko kirjoittaa esseeni kurinpidon käytöstä vankilassa vai mieluummin nietulaisesta historian käytöstä. Ensimmäisestä saisi varmaan artikkelin erääseen lehteen ja jälkimmäisestä saisi kääntämällä varmaan paperin Solmukohtaan. Voi näitä valintoja.

lauantai, lokakuu 04, 2003

Koska allekirjoittamani HYY sosialismiin nopeammin pyyntö on herättänyt keskustelua, ajattelin vielä palata aiheeseen. Listan jättämisessä ei kyseessä ole ainakaan minun vaalitaisteluni, koska olen sen puolitoista vuotta sitten allekirjoittanut. Vaaliyliallergisille varoitus joka tapauksessa kaikille tieosuuksille.

Kirjoitin alle mitä tarkoitan sosialismilla, mitä minun sosialismini on. Se on vahvan utooppinen - tälläisenaan varmaankin toteuttamiskelvoton välittömässä lähitulevaisuudessa, mutta keskipitkällä aikavälillä ja poliittisella tahdolla varmasti saavutettavissa. Sosialismiin yhteiskuntajärjestyksenä tuo kannarini ei viitannut, mutta ainakin ylioppilaskuntaan sosialismi kyllä sopisi. Muutoksiin menee aikaa ja toivonkin, että vaikka itse en varmaan ehdi opiskella sosialistisessa ylioppilaskunnassa, niin lapseni voisivat.

Sosialismini tarkoittaa kaikkien intressiryhmien huomioonottamista ja sen jälkeen ruohonjuuritasolta lähtevää päätöksentekoa. Koko poliittisen kirjon tulee yhdessä tehdä sosialismi - sitä eivät vasemmistolaiset saa tehdä keskenään eikä kukaan ylhäältäpäin. Ketään ei saa ulossulkea päätöksenteosta sosialismin rakentamisessa. Minun sosialismini on puhumista ja neuvottelemista, mutta ennen kaikkea yhteinen tavoite. Tuossa tavoitteessa toteutuisivat vaikkapa HYY:ssä seuraavankaltaiset esimerkinomaiset asiat:

1. Yliopisto tarjoaisi kaikille opiskelijoille maksutonta opetusta niin paljon kuin nämä haluaisivat. Opiskelijoilla olisi vapaa pääsy tietokoneille, internetiin ja kurssikirjoja olisi saatavilla aina tarvittaessa.
2. Ylioppilaskunnan varat olisi otettu yhteiseen hyötykäyttöön, jonka avulla ne mahdollistaisivat toimimisen joillakin elämänaloilla rahatalouden ulkopuolella. Ainakin asuminen (HOAS), terveydenhoito (YTHS) ja ruokailu (Unicafe) olisivat maksuttomia. Unicafe myös tarjoaisi ruoka-aineita opiskelijahintaan tai maksutta käyttöön.
3. Liikkuminen julkisilla kulkuvälineillä olisi tehty opiskelijakortilla ilmaiseksi vaikkapa sitten subventoimalla YTV:n tai kaupunkien taloutta.
4. Kaikkien sukupuolien tasa-arvo yliopistolla olisi todellisuutta ja jokainen voisi ilmaista omaa itseään haluamallaan tavalla vailla pelkoa kontrolloinnista.
5. Ihmisiä rohkaistaisiin yliopistossa luovuuteen, sivistykseen ja itsensä ylittämiseen kulttuurin ja taiteen avulla sekä löytämään oma tapansa olla onnellinen.

Se vaativatko nämä muutokset muutoksia myös yhteiskuntajärjestykseen jätän tässä avoimeksi. Nähdäkseni ylläolevien tavoitteiden saavuttamisessa ultralibertaristinen talousjärjestelmä on kuitenkin pikemminkin osa ongelmaa kuin osa ratkaisua.

Menihän se kumma vaikeustauti pois. Hanna meni tutkimaan Etelä-Italian hasardeja ja olenkin viettänyt villiä poikamieselämää syömällä maksalaatikkoa ja lukemalla Kauppalehteä ja Nietua. Syksyn kauneus varmistui kun käväisin jokirannassa vähän kääntymässä.

Suolin syyskokous houkuttaisi, mutta luulen, että Emilia saattaisi ottaa valtakirjani. Tuli kyllä viime kerrasta tosin aika paljon SYL mieleen pahassa, mutta en vieläkään ehkä ota tuohon Suolin hallituskuvioon asemani takia mitään kantaa. Olisihan se hyvä, että siellä olisi enemmän susisympaattisia aktiiveja, mutta minkäs teet. Susilla ei onneksi tunnu olevan mitään intressiä koko puljun valtaamiseen ja se on vaan hyvä. Ajattelin mennä elokuvaan mutten taidakaan jaksaa ja sitä paitsi elokuviakaan ei oikein ole saatavilla. Ainakaan sellaisia, jotka millään tasolla houkuttaisivat.

Kirjoittelin larp.fi:hin, mutta enpä usko sinnekään tuottaneeni mitään lisä-arvoa, koska katson maailmaa niin omasta soliptisesta maailmankaikkeudestani.

Sinä Solmukohdan järjestelijä, joka luet päiväkirjaani, olen jäljilläsi. Parempi tunnustaa, että voin kiittää kunnolla.

keskiviikko, lokakuu 01, 2003

Olen ollut jotekin kipeä pari päivää, mutta en oikein tiedä mitä se on. Väsyttää eikä mikään oikein huvita, joten olenkin saanut lepäillä ihan rauhassa. Mietin voisiko se olla jonkin sortin syysväsymystä tai jotain, kun näin kummallista oloa ei olekkaan ollut pitkään aikaan. Se menee varmaan ohi kun vaan olen rauhassa ja lueskelen hyviä kirjoja.