Henkilökultti

perjantai, joulukuu 31, 2004

Suomessa olen ollut aika saamaton tämän blogini suhteen, kun on ollut niin paljon kaikkea muutakin puuhattavaa. Hengissä ollaan ja bileestä bileeseen on liikuttu. Päivitystahtini varmaan normalisoituu sitten taas Ranskassa, vaikka ensi viikolle onkin tiedossa aikamoinen koesuma. No, sitä voi murehtia sitten onneksi ensi viikolla, kun en ihan tyhjästä joudu kuitenkaan aloittamaan ja ainakin tällä hetkellä Ranska on henkisesti vielä aika kaukana.

sunnuntai, joulukuu 26, 2004

Joulu, vuoden turhin juhla, on taas ohi. Ilmeisesti olen ollut kiltti kanssaihmisille, koska niin minua lahjoivat kiltisti. Kaipa näillä voidaan taas mennä yksi vuosi eteenpäin. Tai kuten eräässä joulukortissa luki: "Onnellista vuotta 2004".

lauantai, joulukuu 18, 2004

Niin kaunis on maa, niin korkea taivas...

Lento oli myohassa, Pariisi tavallisessa sotatilassa ja Charles de Gaullen (tai herra C:n, kuten toverit hanta kutsuivat) lentokentta taynna pukkeja. Ylen kuvaus tapahtumista.

"
Ranskassa hirmumyrsky vaati uhreja

Ranskaa koetellut hirmumyrsky on vaatinut ainakin kuuden ihmisen hengen. Myrskyn uhreista suurin osa menehtyi jäätyään kaatuneiden puiden alle.

Sähköt katkesivat 385000 taloudelta, puolet näistä Normandiassa ja Calais'n lähistöllä, kertoi Ranskan valtion sähköyhtiö EDF.

Myöhään perjantai-iltana sähköttä oli vielä 200 000 kotia. Lisäksi myrsky aiheutti katkoksia ilma-, juna- ja tieliikenteeseen.

Myrsky riepotteli etenkin Ranskan pohjoisosia, missä tuulen voimakkuus yltyi ajoittain 36 metriin sekunnissa.

Voimakkaan myrskyn takia myös Eiffelin torni ja Versailles´n linna jouduttiin sulkemaan turisteilta.

Ranskan meteorologian laitos antoi myrskyvaroituksen ja kehotti ihmisiä muun muassa olemaan käyttämättä autoa.

Pelastusviranomaiset saivat tuhansia hätäsoittoja kaatuneiden puiden ja katkenneiden voimalinjojen takia.

Charles de Gaullen lentokentällä Pariisissa useat kymmenet lennot olivat myrskyn takia myöhässä ja viitisenkymmentä jouduttiin peruuttamaan kokonaan. Myös useat junat joutuivat odottelemaan myrskyn laantumista Pohjois-Ranskassa.

"

Siitakin huolimatta takaisin Nokialandiassa, sanokaa moi.

torstai, joulukuu 16, 2004

Jaa niin siis mita? Kim netissa:

http://www.livejournal.com/users/lothar303/

Herasin tanaan kahdeksalta mennakseni viimeisille luennoilleni ennen joulua. Kapyttelin raikkaassa ilmassa koululle ja etsin oikean luokkahuoneen. Luokan ovella rupesin sitten jotenkin arpomaan ja meninkin kirjastoon. Ei kovin hyva, kun lintsaus on taalla oikeasti aika tyhmaa, koska kurssien lapipaasy vaikeutuu huomattavia maaria yhden tai parinkin lintsauksen jalkeen. Ihmettelin kovasti miksen mennytkaan tunnille, mutta sitten hogasin sen johtuvan varmaan vasymyksesta, joskin taman keksimiseen meni kymmenisen minuuttia. Moinen vasymys on minulle melko harvinaista, koska yleensa teen vain mita pitaa tehda tuntuipa se kuinka vasyttavalta tahansa. Toisaalta parempi kai nauttia harvinaisestaja miettia jaksaako sita menna iltapaivan tunneillekaan. Onneksi kohta on vahan lomaa, en tainnutkaan huomata miten paljon sellaista kaipaan.

keskiviikko, joulukuu 15, 2004

Jos ei nyt oikeus, niin ainakin kohtuus voitti, kun Uuden ylioppilastalon B-rapun jarjestotilat paatettiin sailyttaa ylioppilaskunnan kaytossa. On aina yhta mukava muistaa, miksi hommia jaksaa paiskoa.

Ilmat edelleen alyttomia, eilen oli 14 astetta. Mun pitaa saada joulu hetikohta. Tanaan ilmaiselokuvissa Lynchin elokuva, jossa on ne kaksi tyttoa.

tiistai, joulukuu 14, 2004

Kouluhommat hiukan hellittavat loppuviikkoa kohti ja alan olla taalla jo aika paljonkin joulun odotuksessa. Onneksi ulkona on niin lamminta, ettei tama tunnu edes joululta. Suomessa sitten varmasti toisin. Lahikaupassa kaikki yli kymmenvuotiaat viskit alennusmyynnissa: joululahjatoiveita voi esittaa vaikkapa minulle.

Ja sitten HYY-politiikkaa. Tanaan edari, jossa arvotaan Uuden B-rapun kolmannen kerroksen tilojen kohtaloa HYY:n halutessa siirtaa jarjestoja Dommalle. Alla hallituksen puheenjohtaja Kaarina Huhtisen vastaus ylioppilaslehdessa esitettyyn vasmmistojohtaja Jukka Huhdan kommenttiin (julkaisen sen taalla, koska edarilista on julkinen ja koska Huhtinen itse ei sivistyneen maailman tapaan esita kommenttiaan ylioppilaslehdessa vaan vain edustajistolle):

"
Virheellisiä väitteitä järjestötiloista

Ylioppilaslehdessä 18/2004 Sitoutumattoman vasemmiston pj Jukka Huhta väittää virheellisesti, että HYY on luopumassa osittain järjestötiloistaan. Vuoden 2004 hallitusohjelmaa oli lainattu osittain, tässä tiloja koskeva kohta kokonaisuudessaan.

"Hallitus edistää voimallisesti kolmannen ylioppilastalon suunnittelua ja rakentamista, sillä ylioppilaskunta tarvitsee lisää järjestötiloja ja tilojen on vastattava käyttäjien tarpeita."

Hallitus on toiminut täysin tämän linjauksen mukaan. Järjestötilojen laajuudesta hallitus päätti kokouksessaan 7.10. ennen kuin tilajako annettiin talousvaliokunnan valmisteltavaksi. Hallitus päätti järjestötiloista yksimielisesti. Tilatarpeen ei todettu kasvaneen mittavasti. Mannerheimintie 5 b 5:n kerroksen tiloista luovuttiin, koska ne olivat huonossa kunnossa. Hallitus katsoi, että on hyvä aika remontoida tilat. Hallitus vuokrasi uusiksi järjestötiloiksi vanhan kurssikirjalainaamon Domus Academicalta D-talon alakerrasta. Mannerheimintie 5 b 5. kerroksen tilojen (180 m2) tilalle hallitus vuokrasi huomattavasti suuremmat tilat eli 300 m2 Dommalta kustannusten pysyessä samana. Domman tiloja voidaan lisäksi tässä vaiheessa muokata nimenoaan järjestöjen käyttöön ja tarpeisiin sopiviksi. Järjestökyselyn mukaan Dommalla toimivat järjestöt ovat olleet tiloihinsa kaikkein tyytyväisimpiä.

3. kerroksen tiloista luopuminen lukee budjetissa ihan suoraan, eli sitä ei tarvitse etsiä rivien välistä, kuten Jukka Huhta väittää. Edustajistolla on kaikki valta päättää asiasta budjetin yhteydessä.

Kaarina Huhtinen
hallituksen puheenjohtaja"

Mita tahan nyt enaa sanoisi? Olkoon se kuitenkin dokumentti siita ilmanalasta, joka Uuden A-rapun toisessa kerroksessa vallitsee. "Kayttajien tarve" ei ilmeisesti suinkaan ole toimitila keskustassa? Eriavia mielipiteita hallituksessa ei vastineessa mainita. Vaikka teksti lukee ihan suoraan budjetissa, niin monelle hallituksen jasenelle se tuli silti yllatyksena. Lisaksi olen ihan varma, etta jos jarjestoilta kysyttaisiin haluavatko ne toimitilat Uudelta vai Dommalta, niin ainakin jokunen sanoisi Uudelta. Vetoaminen jarjestokyselyyn on siis melkoisen harhaanjohtavaa.

Ilmeisesti joku oli lisaksi paatellyt, etta Sitvas ja Vihreat vastustavat Dommalle rakennettavaa Leppataloa ja sen takia kay tata kamppailua. Haloo? Vaikka ihan mun mielesta uusi talo jumalan selan takana ei ole mikaan kovin fiksu idea, niin sita ei HYYssa saa sanoa, jos ei halua oppositioon kymmeneksi vuodeksi ja mulla ei valttamatta ole sellaista hinkua. Voi siina talossa sita paitsi jotain hyvaakin olla. Minulle asia ei kuitenkaan ole niin merkittava, etta haluaisin sita alkaa vastustamaan.

Kysymys ei kuitenkaan ole tasta, vaan ihan siita, etta jarjestojen mielivaltainen siirtely pois keskustasta ja ylioppilaiden ja jarjestojen kaytosta samaan aikaan kun Yhtyma vuokraa tilat ulos on vaan tyhmaa. Vastaako Huhtinen vastineessaan mita viidennen kerroksen tiloille aiotaan tehda? Ei. Onko kysymys jarjestotiloista ensisijaisesti kysymys rahasta? Ei.

Jos ainejarjestot ja osakunnat ajatte taman nyt edarissa lapi, niin mina, siina missa muutkin Dommalle haadetyt aine- ja harrastusjarjestot kylla muistamme taman.

lauantai, joulukuu 11, 2004

Ilmeisesti minusta on tullut taalla alkoholisti, mika on virkistava, joskin ennakoimaton muutos. Subjektiivisesta utopiasta puhuminen olisi helpompaa, jos ei koko ajan olisi ikava kotiin ja rakkaitaan. Tama ei ole viela puolivalin tilinpaatos, mutta melkein: vaihdossa on ollut jonkin verran erilaista kuin olin ajatellut, mutta olen oppinut uutta ja pahkaillyt sita mita tassa maailmassa oikein seuraavaksi haluaisikaan tehda. Lisaksi olen liiankin tottunut kirjoittamaan suomea ja ranskaa ranskalaisella nappaimistolla. Omaksunen silti varmaan suomalaisen nappiksen suhteellisen nopeasti taas..

Tehty koulujuttuja ja juhlittu ankarasti joidenkin ennestaan tuntemattomien kanssa. Varmaan yksi viimeisimmista isoista juhlista taalla ennen joulua, koska deadlinet tulevat keskiviikkona vastaan enka haluaisi jattaa Suomeen kovin paljoa tehtavaa lomalleni. Katsotaan miten hyvin se onnistuu, talla hetkalla nayttaa ainakin ihan kohtalaiselta.

perjantai, joulukuu 10, 2004

Ranskassa on kesa - jatin takkini aamulla kotiin, kun oli niin lamminta. Yolla sentaan mennaan aika lahelle nollaa yleensa, mutta Valimeri nollaa talven.

Okei, nyt on sitten tosiaan koulua ja toita. Palataan mihin tahansa asiaan kun paasen Suomeen eli tasan viikon kuluttua. Eipa tule varmaan sitten juhlittuakaan kovin paljoa.

tiistai, joulukuu 07, 2004

Juhlittiin sitten Suomen itsanaisyyspaivaa intervenalaisella porukalla solidaarisuuden ja rauhan merkeissa. Sotaveteraaneja ei oltu kutsuttu, vaikka jatkosodan torjuntavoitosta olikin kulunut jokin tasavuosi. Totesimme myos, etta liika historiaan tuijottaminen on vanhojen ihmisten hommaa, nuorten pitaisi katsoa pikemminkin etiappain.

Edelleen lamminta ja aurinkoista. Talla hetkella aikamoinen koti-ikava, kun olen alkanut puuhaamaan lomavalmisteluja. Ranskalaisille loma lienee vieras sana, kun kaikki kurssit jatkuvat ihan valittomasti. Mullakin olisi maanantaina 3.1. jokin kurssi, mutta lienee aika todennakoista, etta se nyt ainakin jaa valiin. Koeviikko on, luonnollisesti, vuoden ensimmainen viikko ja kevatlukukausi muuten alkaa vasta tammikuun lopussa. Ei kovin vaihtariystavallista.

sunnuntai, joulukuu 05, 2004

Saako nuoruudessaan olla radikaali? Vastauksen voit katsoa vaikka osoitteesta http://www.maailmanrauhapatsas.net/images/index.htm jossa YLEn johtajaksi jonkin aikaa sitten valittu Mikael Jungner levittaa eraiden Sara Hirvelan (kts. Iltalehti) ja Jari Kajaksen (kts. MOT) kanssa tervaa Hakaniemen Maailmanrauha patsaan paalle vuonna 1991. Mita tahan nyt enaa voi lisata?

En yleensa laita lyriikoita, koska mun elamasta ei paljon lauluja laulella. Tassa tulee nyt poikkeus, kun en tieda voiko sita enaa paremmin sanoa kuin Tehis sen sanoi:

"
Ikuisuus yksi huokaus vain
Yksi yö kuin koko elämä
Tuoksussasi keväät tuhannet
Ei etäisyys ei vuodetkaan
Ei mikään meitä erota
Ja hetken tie on kevyt kaksin kulkea
"

Ukrainalaisten piti kaikkien lahtea kotiin, vaikka ilmeisesti edes hallitus ei ollut kaskenyt viela. Sen kunniaksi olikin sitten aikamoiset pirskeet. En tosin tieda oikeastaan kenen ne toiset ja kolmannet bileet jatkoinene enaa olivat, mutta se nyt ei varmaan haittaa. Bonuksena kavereiden kanto kotiin tappelemaan aamukuudelta on aina yhta virittavaa. Puhuin jonkin verran sosialismista ja revontulista, mutta muuten ollaan edelleen aika cava-cava linjalla. Lauantaina en ollut kovin krapulassa, mutta nyt on paa vielakin niin kipea, etta tama paiva on tuomittu menetetyksi.

En sentaan jatkanut putkea enaa suurella mielenmaltilla, vaikka pojat olivatkin loytaneet viela kuusi litraa sangriaa ja litran viskia. Palataan asiaan ensi viikonloppuna sitten, ehka. Nama olivat varmaan viimeiset isot pirskeet tassa ennen joulua, joten ehka tama voidaan hyvaksya.

Onnistuin melkein unohtamaan Suomen itsenaisyyspaivan, mutta Tero ehdotti etta olisi Soiree Finlandaise eli keskaria pimeassa kahdestaan hiljaa kuunnellen pateettista musiikkia. Katsotaan nyt toteutuuko tamakaan sittenkaan.

torstai, joulukuu 02, 2004

Ranskalainen joulukuu on lammin. Aurinko paistaa ja yli kymmenen astetta lammittaa kulkijaa. Onneksi Valimeri on tuossa lahella. Koulutyot aktualisoituivat ja totesin vapaa-aikani kayvan vahiin, joten saattaapa kayda niinkin etta paivitystahtini vahenee huomattavasti. Viela ei kannata silti lopettaa kokonaan lukemista, jos on jo tahan saakka paassyt.

HYYssa tapahtuu: HYY on paattamassa luopua kokonaan kolmannesta kerroksesta Uudella ja antaa sen yhtyman kayttoon. Hyva idea heti sen jalkeen, kun taas lukuisa maara aine- ja harrastusjarjestoja sai Fatwan Dommalle. Eikohan Uuden viideskin, talla hetkella korjattavana oleva kerros, mene kohta vuokralle ulkopuolisille.

Erityisesti ainejarjestolaisten selkea kanta, etta ainejarjestojen paikka on Dommalla oli minulle yllatys - naiviudessani kuvittelin, etta heilla olisi jotain intressia puolustaa aine- tai harrastusjarjestoja. Nyt on siis aika vaikuttaa edarissa oleviin ainejarjestolaisiin ja osakuntalaisiin kertomalla, etta Dommalle muutosta voi olla negatiivisia seurauksia. Voitte te oikeistoakin yrittaa, odotan innolla.

Tai kertokaa ainakin, etta jos ainejarjestot eivat pysty pitamaan ainejarjestojen puolta vaan sekin jaa Sitvasille ja Vihreille, niin mita ihmeen virkaa koko edustajistoryhmalla on ja ennen kaikkea, kuka ihme viitsii aanestaa moisia sanansyojia?

keskiviikko, joulukuu 01, 2004

Taalla oli paikallinen Ropecon ihmisten talolla, mutta jotenkin onnistuin unohtamaan sen ja niinpa jai sekin valiin. No, ei se ehka haittaa, kun mun on muutenkin aina aika vaikea suhtautua ropeihin kovin kunnianhimoisesti. Pikemminkin tama kertoo muistini lyhyydesta ja Hegelin imukyvysta.

Tanaan en tehnyt goottitestia, vaikka olenkin varmaan salagootti.