Henkilökultti

sunnuntai, joulukuu 31, 2006

Jenni pisti meemin.

1. Mitä sellaista teit vuonna 2006, mitä et ollut tehnyt koskaan aiemmin?
Ostin asunnon, otin velkaa, tutkin, kirjoittelin tieteellisiä, opettelin kirjoittamaan tekstiviestejä käyttäen pieniä kirjaimia, olin esimiesasemassa, neuvottelin SYLlin hallituksesta, pidin uskonnollissävytteisen isänmaallisen puheen (pelissä), asetuin ehdolle eduskuntaan.

2. Piditkö uudenvuodenlupauksesi ja teetkö enemmän ensi vuodelle?
Eivät tainneet täysin pitää, joten täytynee tehdä uusia parempia tulevalle vuodelle.

3. Synnyttikö kukaan läheisesi?
Juu, vaikka kuka. Naurut tarjoaa Juho-sedän viikset.

4. Kuoliko kukaan läheisesi?
Hmm... ei todella lähipiiristä, ei.

5. Missä maissa kävit?
Hollannissa, Hollannissa, Ruotsissa, Hollannissa, Ranskassa, Espanjassa.

6. Mitä sellaista haluaisit vuonna 2007, jota puuttui vuodesta 2006?
Enemmän itseilmaisua. Lisäksi pitäisi varmaan liikkua hiukan enemmän.

7. Mitkä vuoden 2006 päivämäärät tulet aina muistamaan ja miksi?
9.2. kun se on syntymäpäivä, 1.5. kun se on wappu ja 24.12. ja siinä ne olivatkin.

8. Mikä oli suurin saavutuksesi tänä vuonna?
Invited guest speaker: Juho Lindman.

9. Mikä oli suurin epäonnistumisesi?
Muutama täysin plörinäksi mennyttä työesitystä varmaan.

10. Kärsitkö sairauksista tai vammoista?
Enpä juuri .

11. Mikä oli paras asia, jonka ostit?
Faksitulostin.

12. Kenen käytös herätti hilpeyttä?
No siihen ei paljon tarvita. Ehkä eniten muutamien viihteellä viihtyvien ystävieni.

13. Kenen käytös masensi?
En ole helposti masentuvaa sorttia, mutta ainakin pari poliitikkoa lasketteli taas kyllä sellaista tavaraa vuoden varrella, että...

14. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
Asuntolainaan ja ruokaan.

15. Mistä olit oikein, oikein, oikein innoissasi?
Puotilasta.

16. Mikä laulu tulee aina muistuttamaan sinua vuodesta 2006?
Hard rock. On aika loordii.

17. Viime vuoteen verrattuna, oletko:
a) onnellisempi vai surullisempi?
Olen varmaan onnellisempi.

b) laihempi vai lihavampi?
Laihempi.

c) rikkaampi vai köyhempi?
Rikkaampi. Suorastaan pankin omistuksessa.

18. Mitä toivoisit tehneesi enemmän?
Hmm. laulaneeni tai runoilleeni?

19. Mitä toivoisit tehneesi vähemmän?
Miettineeni mitä toiset ihmiset minusta ajattelevat.

20. Kuinka vietit joulua?
Yläneellä, rauhallisissa merkeissä.

22. Rakastuitko vuonna 2006?
Ainahan mä.

23. Kuinka monta yhdenyön juttua?
Tähän lienee yksi oikea vastaus.

24. Mikä oli suosikki tv-ohjelmasi?
Ei ole. Seurailen kaikenlaista.

25. Vihaatko nyt ketään, jota et vihannut viime vuonna tähän aikaan?
En juuri vihaa.

26. Mikä oli paras lukemasi kirja?
Lieneekö sittenkin Quicksilver.

27. Mikä oli suurin musiikillinen löytösi?
Pakkohan tähän on laittaa Rankkuri. Ei se Kilpikään huono ollut.

28. Mitä halusit ja sait?
Työpaikan, lämpöä, kavereita, rakkautta, mielenrauhaa.

29. Mitä halusit muttet saanut?
Passataan tämä.

30. Mikä oli suosikkileffasi tänä vuonna?
Tykkään edelleen TSHsta.

31. Mitä teit syntymäpäivänäsi ja kuinka vanha olit?
Ei aavistustakaan, mutta syytän siitä varhaisdementiaa, koska olin jo 27.

32. Mikä yksi asia olisi tehnyt vuodestasi mittaamattomasti tyydyttävämmän?
Neverwinter 2 mahdollisesti. Tosin se olisi vienyt kauheasti aikaa.

33. Kuinka kuvailisit henkilökohtaista pukeutumiskonseptiasi vuonna 2006?
Konseptiasi? Vastustan ehdottomasti!

34. Mikä piti sinut järjissäsi?
Kysymys sisältää vahvan oletuksen kirjoittajan järjistä. Se taitaa olla perusteeton.

36. Mikä poliittinen asia herätti eniten mielenkiintoasi?
Julkinen tila.

37. Ketä ikävöit?
Monia tyyppejä, jotka olisi ollut mukava tuntea paremmin tai jotka tunsi hyvin mutta jotka lipuivat jonnekin kauemmaksi.

38. Kuka oli paras tapaamasi uusi ihminen?
Kaikki ihmiset ovat määritelmällisesti yleisesti yhtä hyviä.

Olipa hauskat juhlat! Ilmeisesti suuria tappeluita ei ollut ja asuntokin säilyi yhtenä palasena. Vähän haukotuttaa, mutta siitä nyt varmaan selvitään iltaan mennessä.

Kissatkin vaikuttivat jo toenneen vaikka loppuvaiheissa olivatkin hiukan säikkyjä jo, eläimet.

Rankkuri lanseerasi: "Rakkauden kesä 86". Kiitos heille siitä.

perjantai, joulukuu 29, 2006

Pääministerimme (joku opettelee kirjoittamaan) Matti Vanhanen lausui hesarin mukaan: "Työttömyys koskettaa edelleen aivan liian monia kansalaisia ja heidän perheitään. Aivan liian monet nuoret ovat vaarassa ajautua syrjäytymisen kierteeseen. Monet eläkeläiset joutuvat kamppailemaan toimeentulon rajamailla."

Olin sanaton tästä esityksestä. Ehkä hallitus olisi voinut nelikautisen virkakautensa aikana puuttua pääministerin mainitsemiin ongelmiin (esim. opintotuki, eläkkeet)? Sen sijaan, että olisi ajanut eniten rikkaita suosivia veroreformeja, julkisten palveluiden alasajoa katkomalla niiden rahoitusta sekä itse polkemalla julkisen sektorin pätkätyöläisten oikeuksia?

Ja jos hallitus ei kykene, niin kuka sitten kykenee? Seuraava kepukoalitioko?

tiistai, joulukuu 26, 2006

Vuosittainen kotisivu-uudistus taas valmiina. Lisäsin koko joukon linkkejä ja muuttelin vanhentuneita. Jos meni pieleen tai jokin ei toimi, niin yhteyttä allekirjoittaneeseen.

Joulu, juhlista julmin, meni. Rauhallista oli ja lepo tulee ihan tarpeeseen.

lauantai, joulukuu 23, 2006

Riskeeraan ja laitan tänne: Juhon&Hannan tuparit Puotilassa lauantaina 30.12. 16.00 alkaen. Illalla 23 maissa siirtyminen julkisiin tiloihin. Tervetuloa.

Lisätietoja saa.

keskiviikko, joulukuu 20, 2006

Tätä räkätin kippurassa. YLE: Lynch sanoo ymmärtävänsä uuden elokuvansa

Mukavaa, että elokuvaohjaaja onnistuu ylittämään itsensä joka kerralla. Se tosin asettaa seuraavalle kerralle aina enemmän odotuksia. Mitähän seuraavaksi?

Virhetonttu on lisännyt tänään koko päivän ajan teksteihini kirjoitus- ja asiavirheitä. No, onneksi näin Yulen alla sitä näyttää sattuvan muillekin. Vielä hiukan puristetaan ja sitten saa alkaa hyvin ansaittu joululoma.

sunnuntai, joulukuu 17, 2006

Takaisin Suomessa. Matkaputki katkeaa vähäksi aikaa, mikä onkin aika jees.

Jotenkin ei vielä ole ihan hahmottanut, että ensi viikolla on joulu. Koko syksy on mennyt yhdessä hujauksessa. Osasyynä lienevät tosin epänormaalit kelit, joiden takia ei ole oikein osannut hahmottaa, että syksy on kohta loppumassa.

Olen ajatellut siirtää politiikkaa pois tästä päiväkirjasta erääseen toiseen paikkaan, jotta välttäisimme "kiusallinen vaaliblogi"-ilmiön. Niitä alkaa näinä päivinä löytyä vähän sieltä ja täältä.

keskiviikko, joulukuu 13, 2006

- Do you have to compile kernel?
- Nää, just reconfigure the X.

Mikäli et ymmärtänyt ylläolevasta mitään, suosittelemme käyttöjärjestelmän vaihtoa.

tiistai, joulukuu 12, 2006

Terveisiä puolipilvisestä Malagasta (17 astetta). Tänään aikainen herätys, joten loppupäivä on pilkitty aika tehokkaasti.

Malagassa kierrelty jonkin verran. Täällä oli yllättäen paljon suomalaisia ja ei-yllättäen paljon espanjalaisia. Linnoitus tuli koettua, Picasso 125 vuotta (Malleja ja muusia) mahdollisesti tulevaisuudessa, kuten myös pyhiinvaellus suuren idolini Outsiderin (alias Kalle K. Korkin) haudalle.

Jos sitä etsisi seuraavaksi jotain espanjalaista ruokaa ja söisi sen.

perjantai, joulukuu 08, 2006

Mies! Ilmoittaudu peliimme. Hahmoja jaetaan sunnuntaina.

tiistai, joulukuu 05, 2006

TERVETULOA TULEVAISUUTEEN SUOMI

Tänään Suomen eduskunta, maan lakiasäätävä elin, juhlii äänioikeuden 100-vuotista taivalta. Juhlan kunniaksi ratifioidaan Euroopan perustuslaki. Perustuslaki, josta ei ole äänestetty, jota ei kannateta, ja joka ei edes tule voimaan.

Enemmistö suomalaisista haluaisi viedä perustuslain äänestykseen - vaikka jo ihan siitä syystä, että monissa muissakin edistyneissä länsimaisissa demokratioissa niin tehdään. Myös minä haluaisin äänestää - jo ihan pelkästään siksi, että luottamus oikeusvaltioon menee viimeistään siinä vaiheessa, jos edes perustuslaista ei voi äänestää. Olinko oikeassa kehottaessani ranskalaisia ystäviäni: "Äänestäkää perustuslaista, koska me emme kotimaamme poliittisessa järjestelmässä saa." Ystäväni pitivät tätä barbariana. En voi olla heidän kanssaan eri mieltä.

Asialliseksi perustaksi äänestyksen järjestämiseksi voidaan katsoa vaikka se, että lain nimi on perustuslaki. Toistan vielä varmuudeksi, perustuslaki. Olen kirjoittanut jo aikaisemmin poliittisempiakin syitä laittaa laki äänestykseen, joita en tässä toista sen enempää. Kuitenkin : 1) se ei ole neutraali sääntöjen joukko vaan 2) sisältää ohjeita tulevaisuuden yhteiskunnasta. Yhteiskunnasta, jossa laki, turvallisuus, puolustus, pääoma, kilpailu ja markkinat on nostettu monia muita terveelle ihmiselämälle tarpeellisia asioita ylemmäksi.

Perustuslain ratifiointi kätkee taakseen suuremman kiistan representaatiosta. Kuka edustaa ja ketä? Kuka antoi eduskunnalle oikeuden päättää? Eivät ainakaan kansalaiset. Kansanedustajamme ovat ilmeisesti sitä mieltä, että kansalaiset ovat typeriä. He eivät ymmärrä minkälainen perustuslaki olisi sopiva. Asia tulisi jättää "ammattilaisten" haltuun. Tämä ei ole liberaalia demokratiaa. Tämä ei ole enää edes edustuksellista demokratiaa: laki saatetaan voimaan juuri sen takia, että kansanedustajat tietävät, ettei se menisi läpi kansanäänestyksestä.

Kiista kätkee taakseen myös kiistan puolueiden asemasta puolivaltiollisina toimijoina. Suomen viisi suurinta puoluetta ovat sopineet, että laki tulee voimaan. Kysymys jokaiselle kansalaiselle: eikö ole ongelma, että viisi organisaatiota tekee tämän päätöksen - eivätkä ne kansalaiset, jotka lain legitimoivat ja sen alaisuudessa elävät? Kuka antoi puoluetoimistoille nämä valtuudet?

Minä puollan eurooppalaista unelmaa - mutta sitä ei saavuteta ohittamalla kansalaisten poliittiset oikeudet.

sunnuntai, joulukuu 03, 2006

Evertin 50-vuotispuhe (live-roolipelissä pelissä Kovaa teetä, Komisario Öblom, vuonna 1931. Tällä pääsi sahanomistajakin paikallisen suojeluskunnan kyytilistan kärkipäähän.)

Ystävät,

Haluan lausua kaikille vieraille kiitoksen siitä, että ovat päässeet juhliini. Haluan myös kiittää aikaisempia puhujia heidän ylistävistä sanoistaan. En koe tekeväni niille oikeutta.

Erityisesti haluan kiittää vaimoani Lydiaa, tytärtäni Elisabethia

Elämme vaikeita aikoja. Yhteiskunnan myrskypilvet ovat kerääntymässä taivaanrantaan. Katson ympärilleni ja kysyn: Tätä vartenko Väinämöinen tarttui jousensa. Sitä vartenko taisteli Ilmarinen, eksyi Joukahainen, kärsi Kullervo, jotta me hautaisimme sen, mikä tavoiteltavaa on. Veljeys, vapaus ja valon tie. Yhtenäinen kansakunta.

Enteellisesti meitä lähenee myös Kalevalan 100-vuotisjuhla. Siinä ratkaisu moniin meitä askarruttaviin ongelmiin. Kas siinä meillä kirja viisauden salatun totuuden, perinnöksi saimme sen. Sen tiedon eläväksi saa, vasta kun sitä noudattaa.

Ottakaamme tuo kirja elämänohjeeksi ja noudattakaamme sen opetuksia. Kiitos

perjantai, joulukuu 01, 2006

Älä osta mitään (tai Varasta jotain) päivän kunniaksi jotkut hyvät tyypit olivat tehneet lehden. Huomatkaa ainakin allekirjoittaneen juttu.

Samaan aikaan muualla: Jes. Vastakkainasetteluiden aika on palannut! Niinistö asettuu ehdolle Uudellamaalla. Olemme kaikki, heh-heh, työväkeä. Ja muistakaa lapsukaiset, että kaikki työ on suomalaista.

Vitsi olen taas ollut aallonharjalla. Tulevaisuuden hevospaskabingon sanat, opi ne tästä. (Huomaa miten ne ovat analyyttisesti toistensa vastakohtia.)

1. Value driven
2. Dynamic capability
3. Emergent standard
4. Process innovation

Niitä voi myös yhdistellä. Esim. Value driven dynamic capability process innovation as emergent standard. Suosittelemme esim. kauppatieteellisen alan väikkäreiden otsikkoihin. Viittaussuhde ei ole kirjaimellisesti tähän maailmaan. Analyyttinen ristiriita ei ainakaan menoa haittaa.