Henkilökultti

keskiviikko, lokakuu 31, 2007

Jaa, HYY-vuosien hallitustoverista tuli Marimekon uusi toimitusjohtaja. Varmaan hyvä näin.

tiistai, lokakuu 30, 2007

Tänään äänestämään.

Mun ääni menee näin.

Opetin eilen ensimmäistä kertaa yli kolmellekymmenelle. Olen ennenkin puhunut luokille, mutta nyt oli jotenkin sensitiivisempi olo yleiselle tunnelmalle. Monet tuntuivat aidosti innostuneelta aiheesta ja olisivat halunneet tietää kaiken heti. Vaikka kaikki tuntui menevän pieleen koko ajan, kuten aina, niin luulen homman menneen ihan suht hyvin. Sama esiintymiskauhu, mikä on viedä lyijyisen sydämen, ei tänään. Totesin pitäneeni siitä, mikä oli hieman yllättävää.

Tai jos ei mennyt hyvin, niin sitten saan kenkää... hehe. Siinäpä meille viikon annos kauppishuumoria.

Illalla mentiin tällä perusperjantaikaavalla: Kiiski, Manala, Ikkuna, Wanha, Uusi. Feverin euron tuopit vältimme vain onnella.

maanantai, lokakuu 29, 2007

Maailmanpyörä osoittaa ymmärtääkseni mieltään tänään Patrian majailemista vuokralla HYY:n tiloissa vastaan.

Aiheesta on seurannut keskustelua, jossa tunnutaan olevan sitä mieltä, että tässä on jotain yllättävää, vaikka vääntöä on käyty kulissien takana vuosikaudet/kymmenet. Ehkä asia näin menee lopulta eteenpäin. Tai sitten ei.

Tottakai ajoitukseen liittyy politiikkaa, kun nähtävästi asiassa on aitoja poliittisia mielipide-eroja vuokralaispolitiikasta - ja käsityksestä siitä, mitä onkaan vastuullinen liiketoiminta.

perjantai, lokakuu 26, 2007

Ainiin, hyvää päivää demokratiasta nimeltä Suomi. Mihin sitä perustuslakia oikeastaan tarvitaankaan (via Laura).

Peräseinäjoen Keskustanuoret
Kokoontumisvapautta rajoitettava huippukokousten aikana

Peräseinäjoen Keskustanuoret vaativat, että yleistä kokoontumisvapautta on voitava rajoittaa esimerkiksi kansainvälisten huippukokousten aikana.

Suomi on vielä turvallinen ja haluttu kokousmaa, minkä johdosta Suomi on saanut järjestettäväkseen useita kansainvälisiä huipputapaamisia viime vuosien aikana. Tapaamisiin on osallistunut merkittäviä päättäjiä aina presidenteistä pääministereihin. Valitettavasti kaikilla kansalaisilla ei ole olleet käytöstavat hallinnassa, vaan monesti olemme saaneet todeta, että alun perin laillisetkin mielenilmaukset ovat muuttuneet yleiseksi rähinöinniksi. Laillista esivaltaa edustavat poliisit ovat joutuneet kaiken maailman ituhippien perusteettoman vihan ja asiaankuulumattoman haistattelun kohteeksi.

Jotta vastaisuudessa moisilta episodeilta vältyttäisiin, tulisi yleistä kokoontumisvapautta rajoittaa kansainvälisten huipputapaamisien aikana. Myös kansallisista tapahtumista erityisesti itsenäisyyspäivän juhlavastaanotolle osallistuvien turvallisuus tulisi taata, joten kokoontumisvapautta tulisi rajoittaa myös tuolloin nk. kuokkavieras-tapahtuman yhteydessä.
Peräseinäjoen Keskustanuoret toivovat, että Suomi on haluttu kokousmaa jatkossakin ja haluaa viestittää, että rähinöinti laillista esivaltaa vastaan on aina paheksuttavaa."


Asemin aikaan olleessa miekkarissa tapasin tyyppejä muun muassa Burmasta. Nyt ne ovat varmaan kaikki ammuttu, maanpaossa tai vankilassa. Toivotan nämä peräseinäjokelaiset suoraan Myanmariin ottamaan lisää demokratiaoppia.

- No toi on taas tota teidän sotaa alempia yhteiskuntaluokkia vastaan.


Seuraavassa vaiheessa kaikki irtisanoutuneet haetaan varmaan poliisin toimesta kodistaan tekemään työtä, ehdoilla millä hyvänsä. Kyllähän joidenkin pitää uhrautua kutsumusammatissaan, jotta yhteiskunta voisi toimia - tai ainakin jotta eräiden ei tarvitsisi menettää kasvojaan. Vanhanen hei, virheitä sattuu, mutta typerää on ainoastaan itsepäisyys.

Ja joku työn taloustiedettä minua paremmin tunteva voisi oikeastaan kertoa miksi niin sanottu hoitajien työntekijäpula ei nosta palkkoja tai paranna työehtoja? Sehän estää tarjontakäyrää menemästä oikeaan ja luonnolliseen kohtaansa. Johtuu varmaan niistä työelämän valtiovallan avulla luoduista hyvinvointitappioita aiheuttavista jäykkyyksistä tämäkin.

Sitvasin, HYALin ja Kansyn(!) ehdokaslistat tasasivat sänkybingoni.

torstai, lokakuu 25, 2007

Tästä adressi lastenkulttuurin puolesta: Yleisradion päättäjät, älkää lopettako Kimuranttia!

keskiviikko, lokakuu 24, 2007

Listasin päivän puuhiani ja totesin, että olen ratkaissut vapaa-aikaani liittyvät ongelmat kohtuullisen tehokkaasti. Laitan listan tänne, koska luulen tarvitsevani useammankin yksityissihteerin. Vapaaehtoisia on onneksi löytynyt jo useampia.

Tässä tämänpäivän ohjelma ja suunnitelma loppuviikoksi.

- Huomenna järjestetään erään sananvapausjärjestön kaksivuotinen tilaisuus eduskunnassa ja gaala päälle. Vielä tänään minulle rahastonhoitajalle oli epäselvää, miten asiantuntijat pääsevät yhdistyksen laskuun Tukholmasta Helsinkiin. Muutenkin olisin halunnut osallistua järjestelyihin enemmän, nyt en ilmeisesti edes kerkeä paikalle.

- Eräs suomalainen kulttuuriyhdistys keskittää pankkitilejään. Kirjoitin pöytäkirjoja valmiiksi. Illalla olisi näköjään kokous. Lähipäivinä voisi yrittää käydä pankissa asioimassa aiheesta sekä selvittää varoille sijoitusvaihtoehtoja.

- Eräs historiayhdistys on ajautunut verottajan kysymysten kohteeksi. Aloittelin veroilmoituksen tekemistä ja draftasin vastauksen esitettyihin kysymyksiin.

- Norjalaiset kollegani halusivat jutella kanssani ensi viikolla Trondheimissa. Olenkin sitten järjestellyt ja valmistellut matkaa sinne.

- Italialaiset olivat keksineet haluavansa sivun abstraktin ja kymmenen kalvoa minun aiktaulujeni puitteissa huomiseksi. Tuossa aamusta.

- Valencian kontaktit pyysivät lisätietoja ja järjestämään kollegani ja alaisteni matkat paikalle. Mikäs siinä.

- Kissa pitäisi sijoittaa hoitoon 12-16.11. olevalla ajalla. Kukahan haluaisi hoitaa sitä (todella) vajaan viikon?

- Ensi maanantaina alkaa kurssi, jonka vedän yksin. Se on periaatteessa valmis, mutta kaipaa viimeistelyä. Enkä oikeastaan halua ajatella mihin sen parisataa tuntia loppuvuodelta katoaa. Päivitin sentään myös kurssin sivut ja tein valmiiksi harjoituksia. Jos täällä on osallistujia, niin huomenna tulee lisää kamaa nettiin.

- Eräs gradu, jonka arvosteluun osallistun, sai ohjausta.

- EU-projektimme parinkymmenen sivun ensimmäinen drafti oli tänään valmis. Koordinoin ja kirjoitin toki sitä sekä osallistuin johdannon kirjoittamiseen, joka oli jonkun muun vastuulla.

- Huomenna olisi tekijänoikeudellisen yhdistyksen ammatillisesti mielenkiintoinen tilaisuus, joka näyttää jäävän väliin.

- Huomenna olisi tekijänoikeudesta tilaisuus taideteollisella korkeakoululla, johon voisi kätevästi yhdistää huippuyliopiston valmistelevana toimena tapahtuva yliopistomme opettajavierailu. En taida ehtiä kumpaankaan.

- Ensi viikolla voisi käynnistellä kunnallisvaalitoimintaa ensi vuodeksi. Ajatusten poolaaminen nopeuttaisi prosessia. Ainiin, ja piiristä haluttiin tavata kanssa.

- Pian on edustajistovaalit. Olen tainnut lupailla ideoimaan kaikenlaista. Olisi mukava myös osallistua jonkun kampanjointiin.

- Ensi sunnuntaina alkaa uusi rope. Olenkin jo draftaillut hiukan sen maailmaa, mutta enemmänkin voisi - samoin kuin kirjoittaa aiheesta pelaajillekin.

- Olen mukana järjestelemässä live-roolipeliä, jonka sisäisille sivuille voisi kirjoittaa ideoita hahmoista. Ne ovat muistiinpanoissa, mutta eivät vielä ylhäällä. Lisämietintä olisi hyödyllistä.

- Sain ilmaislippuja keikalle lauantaiksi. Kukahan lähtisi kuuntelemaan metallia? Niitä tosin pitäisi säätää torstaiaamuksi.

- Koordinoimani artikkeli kaipaisi lisää huomiota - sen kalmanlinja on vasta kahden viikon päästä. Ehkä huomenna.

- Osallistumani artikkeli kaipaisi lisää huomiota myöskin. Lukemalla kolme artikkelia tosin tuon saisi paljon pidemmälle ja varmaan pari kappaletta tekstiäkin aikaan. Senkin kalmanlinja taitaa olla kahden viikon päästä.

- Voisin tavata kahta tutkijaa laittaakseni yhden tutkimusprojektin vireille.

- Eräs suurehko suomalainen ohjelmistoyritys suoritti kyselyn osana projektiamme. Sen tulokset pitäisi kaivaa ja käsitellä tällä viikolla.

- Ensi vuodelle tarvitsisi rahoituksen. Sen järjestämiseksi olisi hyvä tavata eräs henkilö.

- Eräs henkilö ehdotti tutkimusyhteistyötä toiseen suomalaiseen ohjelmistoyritykseen. Voisin draftata ehdotuksen aiheesta.

- Eräs toimitusjohtaja ehdotti Wifi-tutkimusta. Aiheeseen pitäisi reagoida.

- Tarvisisin uuden graduntekijän ensi vuodeksi. Ehkä sellainen ilmaantuu.

- Ystäväni pitää klubia parin viikon päästä. Olisi mukava olla avuksi ja kutsua konemusiikista pitäviä ihmisiä sinne.

- Perjantaina wanhalla olisi mielenkiintoinen keskustelutilaisuus politiikan ongelmista. Se on tosin vähän huonoon aikaan.

- Minulta pyydettiin kommentteja erääseen artikkeliin. Katsoin sitä nopeasti.

- Minun pitäisi varata tilat eräälle konferenssille. Loppuviikosta.

- Eräs virkamatkaan ja työsuhteeseen liittyvä asia pitää selvittää. Huomenna.

- Kaksi suhteellisen merkittävää projektia, joista en uskalla kirjoittaa blogiini vielä. Tiedätte mitä tiedätte.

- Voisin kirjoittaa kahteen muuhunkin blogiin. Säästän myöhemmäksi.

- En mene enää tänään Facebookiin.

- Taidan tarvita kaljan. Otan sen illalla.

Eivät viikoni ole yleensä tällaisia. Tähän aikaan vaan tapahtuu joka rintamalla todella paljon. Lisäksi yliopiston työn vapauteen näyttää sisältyvän yllättäviä vastuita. Onneksi hallintoa ei ole tullut ainakaan toistaiseksi kovin paljoa.

Pitäisi vain muistaa varata tarpeeksi aikaa akkujen lataamiseen ja lepäilyynkin; sekä ystävien, tuttavien ja sukulaisten tapaamiseen, kun ovat niin hyvää seuraa.

tiistai, lokakuu 23, 2007

- Anteeksi, tarkoitatteko nyt punaista vai vihreää fasismia?


Milloinkohan aloin saada sanasta moderni näitä nostalgisia väreitä? Kuin olisi nähnyt telkkarista Kolumbon tai tavannut jonkun vanhan hyvän ystävän vuosien tauon jälkeen. Tuli sellainen mukava ja lämmin olo.

HYYssä on edustajistovaalit 6-7.11 (tiistai ja keskiviikko) ja äänestämässä kannattaa käydä jo 30-31.10 (eli ensi viikon tiistaina ja keskiviikkona). Tässä viralliset sivut ja äänestyspaikat. Vähemmän yllättävästi minun ääneni on sitvas.

Älä unohda ottaa mukaan äänestyspaikalta kuponkia, jolla saat ilmaista kahvia ja pullaa Unicafeesta.

maanantai, lokakuu 22, 2007

Tehy-teemalla jatketaan. Niilo Paasivirran Oikeat Mielipiteet vauhdissa: Pikku hoitajatyttöset on laitettava kuriin!

Mikäli ironia on tuntematon tyylilaji, niin kannattaa katsastaa samasta blogista myös Maailmanloppu tulossa nyt aivan heti juuri pian ja Kristillisdemokraatit taas laimeana.

Parempi tuloshan tulisi, jos puututtaisiin sitten saman tien kunnolla asioihin, kun syy hätätila- tai sotalakien julistamiseen on kerrankin tarjolla. Kieltolain lisäksi pitäisi tietenkin kieltää myös huumeiden käyttö! Taitaa Räsänen olla joku huumeiden suosija, kun ei maininnut huumeita lainkaan.

...

Raamattu sanoo: nainen vaietkoon seurakunnassa. Tätä sääntöä tulisikin soveltaa Suomessa vähän laajemmin. Se varmasti on kristillisdemokraattienkin kanta, koska he noudattavat tarkasti Raamatun lakeja ja ohjeita.


Tehyhän muuten jakoi kansanedustajille 30 euroa per lärvi "historiallisesta kuoppakorotuksesta hoitoalan ammattilaisille". Kannareita lukiessa täytyy varmaan olla ateisti ymmärtääkseen viittauksen 30 hopearahaan...

sunnuntai, lokakuu 21, 2007

Eilen tiukkaa artikkelinkirjoitusta, josta susien vuosikokoukseen. Hallitusvaalissa äänten mennessä tasan ratkaisi arpa. Saatiinpa kuitenkin uusi hallitus ja uutta verta mukavasti pakkiin.

Sieltä syömään ja CMX:n keikalle. Virgin Oil ei edelleenkään vakuuttanut muuten kuin lounaspaikkana, mutta lavasteet olivat sentään aika Star Trekistä/Wreckistä. Ja kyllä, se uusin soitettiin aika läpi, which was nice. Leikkaus CMXstä diskometeoriittiin oli varsin yllättävä, mutta nähtiin sentään vähän niitä odotettuja diskoliikkeitäkin.

Tullessani tänään aamulla vähän ennen kymmentä kotiin mietin olisiko tuon jälkeiset tapahtumat ollut mahdollista vielä kääntää jollain tietyllä ajanhetkellä. En keksinyt miten se olisi ollut mahdollista, mutta Uusi oli edelleen paikallaan ja yösauna oli yhtä hyvä ajatus kuin aina ennenkin.

Rakennusliitto tukee Tehyn kamppailua parempien palkkojen puolest. Näin. Jokohan kohta ne kaksi vielä isompaakin pyörää alkavat kääntyä julkisuudessa...

perjantai, lokakuu 19, 2007

Onneksi olkoon, se on...

keskiviikko, lokakuu 17, 2007

Pitäisi varmaan vannoa, ettei juo koskaan alkoholia. En kuitenkaan nyt tee niin, koska sen toteutuminen olisi epävarmaa. Eilen tosin oli kyllä ehkä paras aihe: lakkokalja. Kaikki alkoi taas kerran Wanhalta (joka on by the way kohennettuna ihan uudenlainen mukava olutpaikka ja opiskelijan olohuone keskustassa), jossa toveri Pamin osa-aikainen varastotyöläinen kertoi kokemuksistaan. Siitä sitten noin kolmannen jälkeen päästiin sujuvasti keskustelemaan siitä, miten ylioppilasliikkeen pitäisi tukea häämöttävää lakkoa.

Syitä löytyi itse asiassa varsin monta: 1) 20-30 opintojen ohella työskentelevistä työskennellee Pamilaisilla aloilla (numeroita mulle, jos jollain on) - monella opiskelijalla on suora toimeentulointressi asiassa, lisäksi osa-aikaiset ovat useimmiten heikoilla työtaisteluissa, 2) yleinen pointti osa-aikaista ja pätkätyömeininkiä vastaan, 3) yleinen pointti molempia hyödyttävästä yhteistyöstä yliopisto- ja ammattijärjestöjen kesken.

Tavallaan sääli, ettei aiheesta nyt pääse vääntämään ylioppilaskunnissa. No, ensi kerralla sitten. Silloin pitäisi lisäksi olla yhteydet valmiina ihan eri tavalla kuin nyt. Kehitetään.

Loppuiltaan liittyi venäläinen ystävä, Conan barbaari ja pullo tequilaa. Eipä siitä sitten sen enempää.

Sopivat PAMin lakon, which was nice. Nyt kaikilla suuremmilla liitoilla (miinus Tehy) on sopimus taas vähäksi aikaa.

tiistai, lokakuu 16, 2007

Ennakoimani PAMin raju lakko alkoi sitten toden teolla tänään. Keskusliikkeiden varastot ovat kiinni jo nyt, mikä pysäyttänee elintarvikekuljetukset kauppoihin samantien. Syyksi ilmoitettiin se, että kaupan alan työnantajapuoli oli ryhtynyt toimiin murtaakseen päivän pituisen lakon.

Mielenkiintoista nähdä laajeneeko perjantaista lauantaihin kestävä kaupat todennäköisesti sulkeva toimintapäivä ensi viikolle asti. On myös jännä nähdä tukilakot, jos alalla ei päästä sopimukseen. Tuskin pitää vielä alkaa hamstraamaan ruokatarpeita kuitenkaan.

Kyseessä on muutenkin PAMin ensimmäinen liittokierros, mikä selittänee jonkin verran sitä, että tästä haetaan ennakkotapausta tulevalle. Osasyy myös EK:sta ohjattu teollisuusaloilla myönnytyksiä ja palvelualoilla niitä vastustava neuvottelutaktiikka.

Melkoisen kiireistä aikaa kurssiani valmistellessa. Onneksi sentään Venceremos-saatiin hyvässä järjestyksessä pois kalentereista kummittelemasta. Loppusyksystä oli silti tullut yllätyskiireinen, vaikka olen kieltäytynyt mielestäni oikealle ja vasemmalle. Pitää varmaan harjoitella sitä sittenkin vielä hiukan lisää.

Tuosta Tehyn lakosta on nyt saatu näköjään talouslehdistössä aikaan ylihoitajien salajuoni nostaa itsensä korkeimpaan palkkaeliittiin. Melkoisia väitteitä, vaikka toki opettajienkin palkat kaipaisivat korotusta. Hoitaisin silti terveydenhuollon ensin kuntoon kuoppakorotuksella. Se, että muut eivät saa yhtä paljon, on aika huono peruste olla korjaamatta rikkimennyttä terveydenhuoltoa. OAJ:n piikittely on toki poliittisesti tarkoituksenmukaista, mutta en voi silti olla ihmettelemättä solidaarisuuden puutetta.

Katainen laukoi hesarissa: "?Vaaliupaukset eli se mitä hallitusohjelmassa lukee, että valtiovalta omalla potillaan haluaa olla vauhdittamassa koulutettujen kunnissa työskentelevien naisten palkkatasa-arvon edistämistä, on toteutettu?, Katainen sanoi."

Mahtaako uskoa tuota itsekään? Teot puhuvat ainakin jotain ihan muuta. Varsinkin kun hallitus sai vielä omaksi yllätyksekseenkin 1.4 miljardin ylimääräisen tulopotin verojen tuottaessa enemmän kuin oli ennakoitu. Varoista joilla ylimääräisen palkkaerän olisi voinut kattaa sangen pitkälle tulevaan. Kyse ei siis varsinaisesti ole rahasta, vaan tahdosta. Sen sijaan hoitajien raha käytetään valtiovelan maksuun. Jalo sijoitus tulevaan, mutta vanhustenhoito on vaikea hoitaa noilla rahoilla, jos hoitajat karkoitetaan ulkomaille.

Taloustieteilijänä muistelin, että työvoimapulan vaivaamilla aloilla palkkojen tulisi ainakin pitkällä aikavälillä nousta markkinatehokkuuden nimissä suhteellisesti muita aloja enemmän. Valtiolla tosin tämänkaltaiset joustot mielellään unohdetaan, jos ne tarkoittaisivat valtion kulujen kasvamista. Pitäisi varmaan vaatia lisää "rakenteellista tehokkuutta" hoitoalalle, että palkat nousisivat "luonnolliselle" tasolle? Tässäpä meille Esko Ahon "tuottavuusohjelma" terveydenhuoltoon. Aloitetaanko pilkkomalla kunnallinen työmarkkinalaitos vai miten asiassa päästään eteenpäin?

"Vaalilupaukset eli se mitä hallitusohjelmassa lukee"? Välillä tälle Kokoomuksen uuskielelle nauravat kyllä aidanseipäätkin. Hyvä toisaalta, että tekevät sen ihan itse.

maanantai, lokakuu 15, 2007

Maksaja voi vaikuttaa jonkin verran, mutta silti aika mielenkiintoinen näkemys: Suomalainen tahtoo poliisivaltioon. Ei hätää onneksi, useimmiten sitä saa, mitä tilaa.

Tiedotusvälineet ovat kertoneet 12800 hoitajan aikovan irtisanoutua, jos eivät saa ansaitsemaansa ja luvattua palkankorotusta. Toteutuessaan työtaistelu lamauttaa koko maan terveydenhuoltojärjestelmän.

Kansanedustajat ja maan hallitus, nyt sitä vastuuta ja sanoista tekoihin! Kaikki osoittavat puheissa tukea hoitajille, mutta käytännön toimet puuttuvat edelleen. Nyt aiotaan sitten laittaa heikoimmaissa asemassa olevat apua tarvitsevat kärsimään?

Antakaa terveydenhuoltojärjestelmälle sen tarvitsema alojen palkkojen kuoppakorotus. Kyse ei ole enää edes valtion rahasta (ainakaan jos sitä verrataan jo toteutettuihin veroratkaisuihin) - ainoastaan muutamien kovapäisyydestä. Jos koko poliiikka pelkistyy virheellisten ratkaisujen läpiajoon tällä tavalla ryhmäkurilla, niin ei voi kuin ihmetellä poliittisen järjestelmämme menettelytapojen kestävyyttä.

Hoitotyö on vaativaa ja oikeudenmukaista palkkaa siitä vaativat oikeassa. Olisiko tämä aika tajuta jo maassa toimeenpanovaltaa käyttävässä hallituksessakin?

sunnuntai, lokakuu 14, 2007

Uh, peli ohi. Melkoinen paukku seitkytluvun politiikkaa.

Liian aikaista arvioida kovin syvällisesti miten homma meni, mutta ainakin käytännön osalta homma tuntui toimivan: pysyttiin aikataulussa ja budjetissa, eikä tullut pahemmin itku järjestelyiden kanssa. Tunnelma tuntui laulavaiselta ja sopivan joukkovoimaisen kollektiiviselta. Toivottavasti se välitti jotain ajasta.

Pelaajathan tuonkin pelin taas tekivät eli eikun iso hali.

perjantai, lokakuu 12, 2007

JUHO TUKEE TEHYN TYÖTAISTELUA

'nuf said.

Eikä asialla ole edes mitään tekemistä sen kanssa, että faija on toiminut Tehyn pääluottamusmiehenä ja istunnut sen valtuustossa.

keskiviikko, lokakuu 10, 2007

- Ajattelin tehdä sellaisen ovikyltin, jossa on Leninin kasvokuva ja teksti "minä ehdin ovelle kolmessa sekunnissa, entä sinä?"
- Ai, oliko tämä nyt sitten se paljon puhuttu kommunismin aave?


Hippulat on vinkuneet jonkin verran, tosin ne tuntuvat vinkuvan tehokkaasti ihan jouluun asti. No, eipä tule aika ainakaan tylsäksi. Pelaajatapaamisessa Olli teki sukupuolieroja näkyväksi, mutta saatiin siitä huolimatta kyltit valmiiksi.

Eräiden käsitykset Suomesta muovautuivat varmasti mielenkiintoisiksi, mutta Kallio nyt vain on aidointa Suomea. Erityisesti turistiasenne "we can sleep at Lutherian churches, since we're catholic" oli varmasti aivan oikea. Toisena aikana tuosta olisi jo heitetty ikkunasta... No, mäkkäristä ne oli sentään häädetty nukkumasta ja steissin(/assan) kahvilasta laulamasta ja juttelemasta venäläisille tytöille.

Brigitte Bardotin eläinsuojeluun voi suhtautua positiivisesti, mutta avoin tuki Le Penille nyt vaan on vähän liikaa. Muutenkin ranskankuulumiset ovat vähän sellaiset, että tout devient possible ("=kaikki tulee mahdolliseksi") ei ollut Sarkolle kovin huono vaalilause. "Everything is possible in Russia" tuli myös todetuksi pariin kertaan. Kuten aamuöiden tilattava vessabussi, joka on bussi täynnä käymälöitä. Odotamme tätä innovaatiota Helsingin yöhön.

- ...ei koskaan voi voittaa!
- Ai siis mitä?
- Juuri niin.

maanantai, lokakuu 08, 2007

-...ja sitten ne kysy multa, että miten ne dinosaurukset mahtuivat Nooan arkkiin. No siis daa. Ne oli tietenkin vielä munissa silloin.


Viikonloppu Turussa oli muutenkin sangen viihdyttävä. Torivasara nyt oli aika populääri, mutta ehkä juuri ja juuri katsomisen arvoinen. Ainakin jos viikingit kiinnostavat, eikä niiden kulttuurista tiedä liikaa. Spinal tap hetkiä koettiin lavakääpiöiden hyökätessä ja Michael Jackson Loki oli superyllättävä. Sen sijaan monet eläinhahmot unimaassa olivat kuitenkin hyviä. Tosin oli se aika Savujen lahti eli been there, done that, got the T-shirt.

Viikosta näyttäisi tulevan mielenkiintoinen.

- Naapurini kylvää ohraa ja vehnää samaan peltoon. Lisäksi hänen vaimonsa käyttää housuja. Mikä olisi paras tapa surmata heidät raamatun mukaan?


Kiitos internet tästäkin.

perjantai, lokakuu 05, 2007

Te kusetitte meitä vaaleissa
mutta kuka kusettaa teitä
kun olette vanhoja?


Solidaarisuutta hoitajien työtaistelulle tänään perjantaina 12.30 eduskunnan edessä.

keskiviikko, lokakuu 03, 2007

Terveiset Tampereelta.

Arvoin, että kirjoittaisinko Venäjästä jotain. Toisaalta, lukekaa itse, ei tuohon ole paljon lisättävää. Pitäisikö säätää laki, jonka mukaan presidentti ei voi "yksityishenkilönä" asettua parlamenttivaaleihin?

tiistai, lokakuu 02, 2007

Tekisi mieli puhua suu puhtaaksi tästä hankkeesta. En varmaan mitenkään malttaisi olla tekemättä sitä tavalla, josta joku ei joutuisi vaikeuksiin. Käykää itse kokeilemassa.

Lupaan kuitenkin kirjoittaa siitä kokonaisen luvun jo nyt kohuttuihin muistelmiini.

Jaha, ilmassa on taas. TEHY on menossa lakkoon. Onneksi Katainen perää hoitajilta "realismia". Tuohon nyt ei voi kuin vastata ihmettelyllä. Ehkä hoitajien pitäisi perätä Kataiselta vastavuoroisesti rehellisyyttä?

Welhon kaverit marssivat ulos torstaina. PErjantaina katkesivat PAMin TES-neuvottelut, sopimus loppui sunnuntaina. Työrauhavelvoitetta ei ole enää kenelläkään ja tuosta PAMin lakosta tullee aika raju, ellei sitä saada neuvoteltua kasaan. Tällä hetkellä näyttää poikkeuksellisen työtaistelulta.

Niin miksi TUPOja solmittiinkaan?

TEHY jakoi kansanedustajille 30 euroa. Kaikki kansanedustajat saivat kiitokseksi vaalipuheistaan 30 euron kirjekuoren, jonka mukana oli lappu jossa todettiin pääministerin sanoin kyseessä olevan ?historiallinen kuoppakorotus hoitoalan ammattilaisille?. Ilmentää hyvin korotuksen suuruutta ja eräiden puheiden arvoa.

En tajua miten kukaan täysijärkinen kansanedustaja voi pitää tuota riittävänä korjauksena alan ongelmiin. Miten on, vaikkapa naisvaltaisten alojen asiaa ajaa luvanneet vihreät?

Menkää lakkoon, äänestämällä ette ainakaan näytä voivan vaikuttaa asioihinne.

Onko tämän kirjoittaminen oppositiopolitiikkaa? Varmaan, mutta se ei ainakaan vähennä kysymyksen relevanssia. Eräät, joilla tarkoitan mm. itseäni, tosin totesivat nämä oikeiston lupaukset katteettomiksi jo ennen vaaleja. Tosin epärehellisyys ennen vaaleja alkaa olla jo ihan aito poliittisen tason ongelma.