Henkilökultti

torstai, heinäkuu 31, 2003

Tänään ha viime päivinä olen pää-asiassa ollut tekemättä mitään, paitsi jonkin verran luolia ja lohikäärmeitä. Kaupunki on ihan liian kuuma, mutta onneksi huomenna pääseekin taas jo pois, vaikka Nooran läksiäisjuhlat näillä näkymillä jäävätkin väliin :( Näin kuumalla ei jotenkin jaksa edes lukea, vaan tekee vaan mieli chillata.

maanantai, heinäkuu 28, 2003

Blogini kirjoitusasua ja sisäpiirisuuntautuneisuutta on ilmeisesti taas kommentoitu - erityisesti kirjoitusvirhekritiikin otin jonkinlaisena outona huumorina. Huomio: suihkussakäynti auttaa noin tunniksi kuumuuteen. Siksi tunneittai ilmeisesti pitää käydä suihkuttelemassa niin pysyy freesinä. Saan varmaan taas kuulla, että löytäessäni jonkin helpotuksen vien sen omalla kohdallani äärimmäisyyksiin.

Ensi viikonloppuna synkistelevän tulevan natsitohtorin parikymmenvuotisjuhlat ja pakollinen baarikierros poikkeuksellisesti Imatralla. Mäkille mukaan mahtuu vielä muutama innokas, joten eikun sinne.

Tein moraalittoman, laittoman ja alhaisen teon rohkaistessani avopuolisoa hankkimaan Maija Vilkkumaan uusimman kopiosuojatun. Melkein kuin olisi syönyt mäkkärissä, mutta ei sentään ihan. Tunnontuskaani voin luvata, että jos joku haluaa lainata sitä tai ottaa siitä kopioita ja jakaa niitä kavereilleen maksua vastaan tai ilman, niin täältä voi tulla hakemaan. Bonus: siinä on hyviä biisejä.

Niin, tarkkasilmäisimmät havaitsivatkin jo, että en sanonut mitään eilisillan sarjakokemuksesta. 2pac oli hankkinut töistään painostettuna jotain yhdeksän tuntia amerikkalaista teinivampyyrisaippuasarja Buffyä, joitan sitten Miehien kanssa (ja oli siinä Jenni) katsottiin. Hihittelin jo tuolillani tässä itsekseni miten voisin antaa kritiikin muodossa väristyksiä blogiani lukeville rakkaille tiedostaville ystävilleni ja Buffyfanaatikoille. Jakso oli ensimmäisen kauden ensimmäinen vaikuttaen ihan hyvältä alulta, joten jätän tässä nyt armollisesti kritiikin pois ja voin tunnustaa seuranneeni kiinnostuksella. Ehkä moinen vaatisi enemmän keskittymistä, mutta addiktioalttiina joutunen jättämään väliin tarkemman katselun. Tai no, vannomatta paras.

Toinenkin lisäys eilisen entryyn: Ravenloftia ja Spelljammeria en laske (edes käsittömän oudoiksi ja epäkoherenteiksi) D&D-maailmoiksi, ne ovat vitsejä.

sunnuntai, heinäkuu 27, 2003

Päivän hämmästyksen aihe oli opinahjoni Helsingin yliopiston filosofian laitos: oikeastaan koko viime vuoden vakituinen opetushenkilökunta pitelee vapaitaan tai tutkii ja tilalle on otettu jotain ihme kommunisteja (ja viheranarkisteja). Huraa - vallankumous eteni näköjään yliopistolla taas yhden laitoksen verran - vaikuttaa hyvin lupaavalta syksyltä.. :)

Kävimme Turun keskiaikamarkkinoilla - olen ollut siellä viimeksi joskus viisi vuotta sitten hurjalla esiintymisreissulla. Turku on kaupunkina ainutlaatuinen ja sykähdyttävä, joskin synkeiden muistojeni sijaan paikka vaikutti lähes viihtyisältä. Ehkä olen joskus tuominnut vähäisillä perusteilla. Keskiaikamarkkinoilla kojut olivat ok, joskin larpit hiukan häiritsivät. Jättäisivät sellaiset pelleilyt pois. Toisaalta en ole varma kumpaa häpeän ja säälin enemmän heikkolaatuista ahdasta katuteatteria vai ihmisiä, joiden mielestä se on todella silmät aukaisevaa, oivaltavaa ja taiteellista. Täti joka istuu karvareuhka päässä hajareisin keskellä väkijoukkoa ja juttelee "itsekseen" sekavia tai parhaan teini-ikänsä ohittanut vanha ukko huutelemassa rivouksia ja heilumassa miekkansa kanssa kuin teini ensimmäisessä bofferipelissä eivät vastaa käsitystäni keskiajasta tai hauskasta ajanvietosta. Ehkäpä se vetoaa sitten lapsiin tai jotain. Osa tuontitavarasta ja kotimaisestakin myytävästä vaikutti laadukkaalta joten niiltä osin markkinat täyttivät paikkansa. Hyväri havaittiin hassussa hatussa ja lisäksi maaltapaennut Tyko&Heli.

Huomenna voisin piirtää luolaholveja ja kaivaa D&D tavaraa netistä koskien Mystara-maailmaani - sitä ainoaa oikeaa D&D tai AD&D-maailmaa. Eläköön heikot suunnittelut, eri suunnittelijoiden mokista johtuvat väärinkäsitykset ja epäjohdonmukaisuudet, uskomattoman tökeröt jumal- ja ekstraplaariolentosäännöt, rampauttavat magiasäännöt, epäuskottava valuuttasysteemi, sekavat ja epäkoherentit eph:t ja häiriintyntyt historiakirjoitus. Toiseen yhtä outoon, sekavaan ja epäuskottavaan maailmaan eivät ole pystyneet edes Pimeyden Maailmojen(tm) suunnittelijat Rannikkolohikäärmeistä(tm) puhumattakaan. Tähän ei eläin pysty - ei ainakaan selvinpäin.

perjantai, heinäkuu 25, 2003

Mitä ihmettä? Huomasin kummastuksekseni jo toisen kerran, että blogger ei olekkaan julkaissut kirjoittamiani taas pariin viikkoon. Todella rasitus tuollainen toimimattomuus.

http://www.nationstates.net

kertoi Valtioni kehityksestä. Mielenkiintoisia ovat muutokset taloudellisesta pärjäämisestä ja poliittisten oikeuksien vähenemisestä, vaikka nähdäkseni aina valittaessa olen koittanut varmistaa poliittiset oikeudet. Kone ilmeisesti hiukan arpoo. Lisäksi tuota patrioottisuutta en oikein ymmärrä, mutta ehkä tässäkin mielipideeroni jenkkiylläpitäjään on vain Atlantin kokoinen.

Tuossa nuita statteja:

"
The United Socialist States of Auer

UN Category: Democratic Socialists
Civil Rights: Excellent Economy: Basket Case Political Freedoms: Below Average
Location: the West Pacific

The United Socialist States of Auer is a huge, environmentally stunning nation, notable for its compulsory vegetarianism. Its compassionate population of 308 million are fiercely patriotic and enjoy great social equality; they tend to view other, more capitalist countries as somewhat immoral and corrupt.

It is difficult to tell where the omnipresent, socially-minded government stops and the rest of society begins, but it juggles the competing demands of Social Welfare, Education, and the Environment. The average income tax rate is 83%, and even higher for the wealthy. The private sector is almost wholly made up of enterprising fourteen-year-old boys selling lemonade on the sidewalk, although the government is looking at stamping this out.

Citizens can be frequently spotted going about their business stark naked, genetic researchers have been expelled, gambling is outlawed, and extreme political groups are outlawed. Crime is totally unknown. Auer's national animal is the beaver, which frolics freely in the nation's many lush forests, and its currency is the squirrel.

Kuumuus haittaa nukkumista, tosin viime yönä ei. Jotenkin on usein hiukan voimaton olo lämmöstä ja ei tuonne ulos aurinkoon muutenkaan tee mieli. Voisi vaikka palaa.

Suureellisista elämänsuunnitelmista olen miettinyt sellaista, että vastedes vastaisin aina kysymykseen kysymyksellä (siis ei yleensä kuten on jo nyt, vaan poikkeuksetta). Uskoisin sen tosin aiheuttavan lähimmäisissä hallitsemattomia kiukunpuuskia. Se vaan vaatii aika paljon keskittymistä, mutta kyllä nyt näin tärkeän asian puolesta. Taustana tälle(kin) kiinnostavalle elämänfilosofian muutokselle olisi vihdoinkin kysymys-vastauskultin voittaminen. Se olisi samalla myös uusi merkki vieraantumisestani - olisin jo saavuttanut tason jolla oikeille vastauksille etsitään enää oikeita kysymyksiä.

Kiitokset tästä silmien avautumisesta myönnän mielelläni Deleuzelle ja sen sidekickille. Onhan epäilemättä niin, että kysymysten asettamisen olosuhteet ovat huomattavasti haastavammat kuin vastauksen. D&Q:n varma lähtökohta on filosofian kaiken kyseenalaistaminen ja ehdoton vallankumouksellisuus vanhaan (olevaan) nähden. Samalla joutavat romukoppaan filosofian lopun post-modernistit ja toisaalta myös sokeat järjestelmän muurarit. Toki myös taloudellisen rationaalisuuden tehokkuusajattelu, kompromisseihin hakeutuva demokratiakäsitys, yhteisymmärrykseen perustuva kommunikaatioteoria ja markkinointi. Tilalle tulisi jotain tulevaa, jotain luovaa - nimittäin filosofian käsiterunous. Vieläpä muodossa, jossa keskeistä eivät olisi filosofian historian suuret miehet tai heidän käsitteensä ja omien käsitteiden liittyminen tähän perinteeseen vaan sen sijaan käsitteiden uutuus ja siitä johtuva selitysvoima. Useampikin analyyttinen filosofi tosin taitaisi kääntyä yliopistollisessa haudassaan tuollaista lukiessaan.

maanantai, heinäkuu 21, 2003

Takaisin pääkaupungissa ja seuraava visiitti ensi viikonloppuna Yläneelle ja Turun keskiaikamarkkinoille. Viikon kuluttua siitä jonkin sortin säätöä aiheuttava Mussun juottamisreissu Imatralle. Siitäkin tulee ilmeisesti raihnas, sairas mies. Ja vasta äskettäin sekin oli alaikäinen. Kaupunki rasittaa päätä ja kauppakorkea on penseä. Taitaa tulla pakollinen maallepako tässä vielä jossain vaiheessa.

Huomenna alkaa eeppinen D&D(3ed) roolipelikampanja arkipäivisin - se on mukavaa, koska en taas ole ropettanut vuoteen ja peliä en ole vetänyt varmaan lähemmäs viiteen vuoteen. Hiukan jännittää, mutta eiköhän se siitä etene. Toivottavasti en tee aloituksesta liiankin eeppistä. Toisaalta: voiko D&D olla liian eeppistä?

maanantai, heinäkuu 14, 2003

Takaisin Joutsenossa, huraa. Kesäkin taisi tulla vihdoin, vaikkakin Kunnankirjasto on kummallisen täynnä nykyisin. Onneksi aina voi pistäytyä. Flussa on paranemaan päin ja olen pää-asiassa lueskellut ja jatkanut tutkimuksiani.

Paikallinen mediatarjonta jaksaa hämmästyttää. Siinä kun on "miellyttävää" (!?) paikallisväriä. Toissapäivänä otsikoissa oli karannut lehmä Konnunsuolla. Eläin oli hävinnyt navetassa. Se saatiin kiinni silminnäkijähavaintojen avulla eläimen pyrkiessä paikalliseen baariin. Lehmä palautettiin sen jälkeen vahingoittumattomana navettaan. Vielä yksi tälläinen uutinen, niin emme enää tarvitse maailmanloppua.

Olen pelaillut Warcraft III. Ainakin ihmiskampanja oli liian helppo, koska pelasin sen läpi edes kunnolla yrittämättä kahdessa päivässä. Toivottavasti tahti vaikeutuu tulevaisuudessa päähenkilön muututtua _pahaksi_, saatua sielujusyövän miekan ja suoritettuaan pakollisen (kuninkaan) isänmurhan. Freudille olisi siinä pelissä kyllä matskua, voi että.

Ode tulee huomenna myös ja kaupunkiin palailemme kuluvan viikon sunnuntaina. Jos minulle tulee tärkeää asiaa, niin paitsi puhe-elin, niin myös helsinki.fi -osoitteeni tavoittaa joskus harvoin käydessäni kirjastolla. Ei kai minulle tosin mitään kovin kiireistä asiaa voikaan tulla. Eläköön loma, eläköön kesä!

perjantai, heinäkuu 11, 2003

Vihreä Johanna joka yritit soittaa, mikäli luet tätä, niin soita uudestaan - puhelimesi on jossain pöheikössä. HYY-kähminnät mielenkiintoisia, mutta en uskalla vakoojien seuratessa herkeämättä toimintaani puhua vielä niistä sen enempiä.

Tänään suuntana sitten taas itäraja, jossa tarkoitus viettää ainakin seuraavat 10 päivää. Jippii ja sinne.

Eilen selailin sitten larp.fi:n inspiroimana ranskalaisten pelien kotisivuja (Paris aprés minuit oli suosikkini). Ihan mielenkiintoisen vaikkakin ymmärtääkseni huippukaupallisen oloista. Monilla seuroilla oli kuitenkin vuosikymmenten kokemus erilaisista taidemuodoista, joten sinällään hyvin mielenkiintoiselta vaikuttavaa - ja se on aina yhtä hauskaa seurattavaa miten Star Warsista saadaan syvällistä taidetta jonkun runoniekan tarttuessa apurahahakemukseen (ja julkaistessa senomaista tekstiä). Ranskalaiset nähdäkseni parissa paikassa onnistuivat kunnostautumaan tässä oikein kelvollisesti. Joskin katolisena maana ranskalla on ollut omat ongelmansa erityisesti harrastuksen demonisimman puolen lieveilmiöiden kanssa. Joskin - onhan siellä siistejä linnoja, joista valitettavan suuri osa on yksityisten omistuksessa.

torstai, heinäkuu 10, 2003

Niinjuu, kansanedustaja Halme on ollut reilun viikon koomassa eikä poliisi ole päässyt kuulustelemaan. Saa olla aika tanakka ilta ja muutakin kuin alkoholia, että siitä saa viikon kooman. Vertaisin miestä iso Arskan senaattorihaaveisiin, mutta se olisi varmaankin ilkeää enkä sitä paitsi ole edes varma kummalla se olisi pahempi loukkaus.

Halmeestahan meille tulisi hyvä pressa - on kokemusta ennenkin näistä presidenteistä, jotka kouluttavat pedot ja ovat melko usein "hiukan sairaita".

Arnold kävi Hollywoodin hengennostatusreissulla Irakissa ja tuli lausuneeksi mm. legendaariset sanansa "You guys are the real terminators" johon vastattiin aplodeilla. Suomen vallitseva sananvapauden takaava perustuslaki estää minua sanomasta mitä mieltä olen tästä.

Tutkimukseni kuolemattomuuden salaisuuden parissa ovat edenneet. Lupaan että tulette vielä kaikki hämmästymään. Perun edellisen komennon polttaa ruumiini hapolla. Kuolemani jälkeen ruumiini tulee Benthamin tavoin balsamoida, muumioida ja asettaa näytille Helsingin yliopistoon nimeäni kantavan säätiön toimesta (Juho Lindman Society). Vuosittain syntymäpäivänäni tuo muumio tulee kantaa juhlallisille illallisille, jossa muistellaan banaaleja tyhjänpäiväisyyksiä ja juodaan shampanjaa hyvin valikoidussa seurassa.

keskiviikko, heinäkuu 09, 2003

VR ilmoittaa, että sen liput ovat kuin elämäni: Ne eivät kestä kuumuutta, valoa tai PVC-muovia.

Laitan heti alkuun, että mielestäni länsimainen rationalismikäsitys ja se, että asioihin voisi olla vain yhdet todemmat perustelut on mielestäni puutteellinen. Keskustelun takia noudatan jaotteluissani perinteen minulle antamia kaavoja. Pohjimmiltani olen joka tapauksessa koulukuntiin sitoutumaton eklektikko mieluummin kuin järjestelmän rakentaja. Filosofia on elettävä, sitä on toteutettava ja sillä on oltava todellisia seurauksia.

Oman erikoisalani tieteenfilosofian asetan jos ei nyt Tieteiden äidiksi, niin sinne päin. Spesialisoituminen ei nähdäkseni johda muuhun kuin tieteen pirstoutumiseen ja sen sovelluksien problematisoitumiseen ja itsetarkoituksellisuuteen. Eri tieteiden edustajat eivät ymmärrä tai voi ymmärtää mitä toinen tiede sanoo - kompromissit ovat mahdottomia ja käytännölisyys puutteellista. Asiaan tulisi puuttua johonkin ja erikoitieteiden tai yliopistobyrokratian on nähdäkseni hyvin vaikea sitä itse tehdä. Filosofia on joskus ollut yliopiston ja yhteiskunnan kriittinen voima pikemminkin kuin käsitepyörittelevää nollatutkimusta ja nähdäkseni sillä voisi edelleen olla mahdollisuuksia olla muutakin kuin historiallisesti kiinnostava reliikki. Tiedettähän siitä ei tosin tule tekemälläkään.

Ontologia: idealisti.

En ole duealisti eli usko kahteen eri substanssiin ei mielestäni ole oikein puolusteltavissa - koska silloin herää aina kysymys syy-seuraussuhteinen mahdollisuudesta eri substanssien välillä. Pohjimmiltaan alkuainetta lienee vain yksi ja olen asettanut sen mieluummin "hengeksi" (logos) kuin "materiaksi". Nähdäkseni todellisuus on sanan jossain merkityksessä sosiaalinen ja kielen ja valtasuhteinen värittämä. Pelkkään materiaan tai edes eräänlaisiin emergenssin (aivoissa tapahtuu muutoksia, joiden avulla henki vaikuttaa ruumiiseen) teorioihin minun on vaikea suhtautua. Näkökantani on kovin klassista idealismia, pikemminkin historiallista idealismia. Sori vaan Marx.

Tietoteoria: rationalisti.

Ihminen ei synny tyhjiöön. Järjen avulla voidaan ainakin yrittää selvittää joidenkin rajattujen totuuksien joukkoa. Tähän on nähdäkseni pakko sitoutua, (vaikkei tämä joukko olisikaan kovin laaja) jo pelkästään keskustelun ylläpitämiseksi.

Tieteenteoria: naivi realisti.

Maailma on suunnilleen sellainen kuin tiede sanoo, vaikkei sitä voikkaan todistaa tieteellisen metodin puuttumisen ja yhtenäistieteen ja edistyksen mahdottomuuden takia. Muut kannat olisivat vielä ongelmallisempia, vaikken nyt kovin naivi realistikaan ole.

Etiikka: utilitaristi.

Seuraukset ennen sääntöjä ja korjaava oikeudenmukaisuus ennen sääntö-oikeudenmukaisuutta. Molemmat ovat tärkeitä, mutta mikäli seurauksia ei edes yritet? arvioida moraali katoaa täysin arjan piiristä.

Yhteiskuntafilosofia: kommunitaristi.

Tätä jouduin miettimään aika pitkään. Liberalismin aatteet (ei siis taloudellisen liberalismin) ovat hyvin kiehtovia ja varmistavat yhteiskunnassa tärkeitä tehtäviä (esim. keskeisimmät vapaudet nähdäkseni johdettava liberalismista). Yhteiskunnan muutkin aspektit kuin oikeudet ja velvollisuudet tulisi kuitenkin ottaa myös keskiöön.

Takaisin niin sanotun sivistyksen parissa. Olipa eilen mukavaa ostaa bussilippu, kun p??si puhumaan jollekin vieraalle ihmiselle. Takaisin It?rajalle sitten perjantaina tai lauantaina tai jotain. Sit? ennen pit?isi saada er?s artikkeli aikaan ja k?hmi? HYY:n edarivaaleja - huh.

Pit?isik?h?n menn? Crioniin? Olen ollut siell? kerran (1c) ja se oli omassa luokassa todella toimivaa menoa. Saapa n?hd? miten k?y.

Olen lueskellut muutamia kirjoja. Mies, pr?tk? ja maantie oli helppolukuinen, mutta rasittavaa "el?m?n" "filosofinen" -teos. Miten tuntuu silt?, ett? jos joku akateeminen mies haluaa ajaa pr?tk?ll? ymp?ri ihme paikkoja ja luetella ep?sovinnaisia, niin kyseess? on filosofinen teos. No, en valita - omassa lajissa mukiinmenev?. Tosin se Mannermaan vastaava on parempi, koska siin? on enemm?n ja h?mment?v?mp?? seksi?. Lehtisen Torsti tiesi kertoa eksistentialismista - hyv? johdatuskirja aiheeseen. Mik?li on kiinnostunut Kierkegaardista, Jaspersista, Heideggerist?, Camusta, Sartresta tai Marcelista, niin jo tiiviiden el?m?nkertaosuuksien takia kirja on lukemisen arvoinen. Ja kukapa nyt ei olisi noista kiinnostunut, koska kaunokirjallisimmat noista kuuluvat laajasti ottaen jo yleissivistykseen. (Torsti Lehtinen, Eksistentialismi) Torstilta on tullut muutakin mielenkiintoista kamaa, mm. Kierkegaardin keskeisimpien teosten suomennokset. Esa Saarisen j?lkeen ehk? Suomen merkitt?vin ep?-akateeminen filosofi.

Ja voi kyll?, noiden kirjojen j?lkeen todella katsoin syvyyteen. Tuska, vavistus, ahdistus, absudri maailma ja keskener?isyys tuntuivat taas v?h?n siedett?vimmilt?. "Olisin tuhoutunut, jos en olisi tuhoutunut" (Kierkegaard)

Sitten meni viel? Vartian ja Kianderin Suuri lama, joka oli taloustieteellinen esitys 90-luvun valuutta(ja korko-)kriisist? ja siit? seuranneesta velkadeflaatiosta ja pankkikriisist?. Tieteellinen ja kuiva teos, joskin kovasti asiantunteva. Hyvi? lukuja olivat ne, joissa k?siteltiin suomalaista puutteellista talouspoliittista keskusteluilmastoa ja sen vaikutuksia laman syvenemiseen.

Che Guevaran el?m?nkerta etenee - nyt olemme jo Kuubassa. Mukaansatempaava opus - erityisesti Guatemalaosuudet vaikuttivat hyvin asiantuntevilta ja muilta osin en ole oikein kompetentti arvioimaan totuusper?isyytt? - mielenkiintoinen opus.

Sitten oli viel? Kyr?nsep?n omakohtainen matkaopas Provenceen, josta en niin pit?nyt. N?it? nyt on n?hty. (Vuosi Provencessa tms.)

Taidan kirjoittaa viel? jotain noista maanantaina laittamistani positioista.

maanantai, heinäkuu 07, 2003

Huolenpitonne on liikuttavaa, mutta olen edelleen hengiss?. Enk? ole tullut hulluksi tai saanut auringonpistosta, kiitos vain edellisen entryn poikimat kysymykset. Huomenna on kulunut viikko Joutsenossa, joten tulen muutamaksi p?iv?ksi takaisin kaupunkiin. Rauhoittavaa on ollut ja olen kerennyt ajattelemaan maailmankaikkeutta ja muuta sellaista. Kirjoittaisin aiheesta enemm?nkin, mutta sadep?iv?n? vain 20min pist?ytymiskone Joutsenon kunnankirjastossa oli funktionaalinen, joten joudutte pid?ttelem??n hengityst?nne viel? tovin.

Tutkimukseni y?ll? onnistuivat yli odotusten ja raportoin l??ketieteen ja filosofian mullistavista l?yd?ksist?ni esoteerisemmilla foorumeilla. Voin kuitenkin mainita t?ss?kin muutaman faktan, jotka her?tt?v?t mielenkiintoanne: Olen syntynyt vain kaksi p?iv?? sen j?lkeen kun natsitohtori Mengele menehtyi Brasiliassa ja onnistuin p??sem??n Baldurs Gate kakkosen vihdoinkin l?pi. Joskin loppumatkan Flayeriluola oli niin intensiivinen, ett? tahkotessani sit? keskell? y?t? ne ep?siki?t imiv?t pelaajan ?lykkyytt? niin paljon, ett? sairastuin flunssaan ja olen viel?kin kipe?. Pirullisen hyv? peli, joskin nyt ohi. Sadat tunnit gameplayta olivat kuitenkin hiukan liioiteltu mainoslause - erityisesti kun lis?osa Throne of Bhaal (the Lord of Murder) ei toimi.

Joku soittaa kirjastossa puhelimellaan norjalaista peikkometallia tai mit? klassisen y?llist? meteli? onkaan.

Katsoin syvyyteen ja opin jotain itsest?ni ja maailmasta. Vaikken kyll? siit?, ett? joskus kaltaiseni eklektikonkin on otettava jokin kanta asioihin. Larppaajana minunkin olisi pit?nyt arvata, ett? keskiy?n hetkell? naamarit riisutaan. Kirjoitin siis lyhyet ja yksinkertaistetut kantani muutamaan filosofian ydinkysymykseen.

Ontologia: idealisti.
Tietoteoria: rationalisti.
Tieteenteoria: naivi realisti.
Etiikka: utilitaristi.
Yhteiskuntafilosofia: kommunitaristi.

Selitykset joskus muulloin, aikani loppuu.

torstai, heinäkuu 03, 2003

Terveisi? aidosta Karjalasta, satujen ja tarujen maasta. Istun Joutsenon kunnankirjaston internetkoneella lomatunnelmissa. Tulin t?nne tiistaip?iv?ll? pakoon kaupungin ?lin?? ja mukavaa on ollut. Hiukan nen? on tukossa, mutta selvinnen. Kes? n?ytt?? lis?ksi tuleen vihdoin eli ulkonakin on siedett?v?n l?mmint?.

Vesi on toistaiseksikin kylm?? uimiseen ja olen sit? alkavan flunssani kanssa v?ltellyt. Lis?ksi naapurissa Kaukaan tehtaat tappoivat puolet l?hialueen kaloista lipe?vuodollaan. Lappeenrannan kaupunki harkitsee kuulemma poliisitutkintaa, mutta saapa n?hd? saavatko sit? ikin? aikaan - oman kunnan alueella ymp?rist?n saa ilmeisesti tuhota.

T?n??n on torip?iv? ja ikkunasta n?kee kun tuolla torilla joku ?mm? m?ik?? jotain sekavaa ja saa lettuja ja rieskaa. Lauantaina on ilmeisesti naapurissa joku juhla ja taiteilija Salminen saapuu sunnuntaina viritt?m??n ateljeeta. Siirtynen pariksi p?iv?ksi kaupunkiin ensi viikon alkupuolella - saapa n?hd?. T??ll? lueskelemassa ja lep?ilem?ss? siihen saakka.

Kunnankirjaston valikoima on aika kipe? - l?ytyy jotain vanhaa sekalaista tauhkaa ja lis?ksi valikoitua uutta h?mpp??. T??ll? ei asiakkaita edes n?in kes?isin paljon n?y, mutta muuten ihan onnistunutta. Lomalla on ihan siisti?.

Kyl?hullu oli ilmeisesti mennyt hoitoon, mutta ilmeisesti joku kulkee silti t??ll? ?isin. Lis?ksi tiell? havaittu m?yr?nkaltainen otus. Oudoista katoamisista ei ole viel? kuulunut juttuja, mutta se on vain ajan kysymys. Olen k?ynnist?nyt tutkimukset selvitt??kseni n?it? outoja tapahtumia ja niiden liittymist? kuolemattomuuden salaisuuteen. Aloitin tutkimukseni tutkimalla takavintist? l?ytyneit? ikivanhoja manuskripteja. Suojeluskuntalaisten ja muiden Mannerheimien sek? univormujen löytämisen lis?ksi k?vi ilmi, ett? jatkosodan aikana kuurissa oli majoitettu jotain natseja. Ep?ilen niiden tehneen kokeita kellarissa, jossa on viel?kin jotain outoja v?lineit?, joihin ei perim?tiedon mukaan pid? koskeman. Aion menn? ensi y?n? tutkimaan mit? laitteita ja selvitt?m??n n?it? outoja tapahtumia. Mik?li ette kuule minusta en?? mit??n, niin romahduttakaa kellari, tuhotkaa laitteet ja ruumiini hapolla. Ottakaa lis?ksi yhteytt? Professori G?deliin Berliinin yliopiston anatomian laitokselta ja kertokaa, ett? operaatio Musta p?ll? on ep?onnistunut ja ett? verkosto pit?? lakkauttaa.